Petojen leikki saaliin kanssa
Kissan tai leijonan leikki saaliseläimen kanssa näyttää julmalta. Mikä tarkoitus tällä ”ruualla leikkimisellä” oikein on?

Kissan leikki melkein kuolleen hiiren kanssa tai leijonan leikittely henkitoreissaan olevalla seepralla antaa saalistajalle harjoitusta elävän eläimen pyydystämisessä. Osaksi leikki tukee myös kissaeläimen saalistustaitojen ylläpitämistä. Leikkiminen harjoittaa pedon refleksejä ja opettaa sitä arvioimaan omia saalistuskykyjään. Kun petoeläin näkee saaliin, se käy automaattisesti tämän kimppuun. Jos peto ei kuitenkaan ole nälkäinen, se ei pane peliin kaikkia taitojaan, ja saalis voi päästä karkuun. Tapahtuma vaikuttaa petoeläimen metsästysvaistoihin, ja koko toiminta alkaa alusta. Tällainen käyttäytyminen selittää muun muassa kettujen kanatarhoissa tekemät joukkoteurastukset. Jos kettu luonnossa kävisi lintuparven kimppuun, kaikki linnut ehtisivät karkuun. Tarhassa kanat eivät voi paeta, joten kettu jatkaa metsästystään, kunnes yksikään kana ei enää yritä päästä karkuun ja laukaise sen metsästysvaistoja. Petoeläin ei myöskään halua tuhlata energiaansa. Kun saalis on alistettu, peto tappaa sen vasta, kun se on aivan varma, että tappaminen tapahtuu nopeasti ja varmasti, eikä peto itse joudu kärsimään. Niinpä suuret kissaeläimet usein pitelevät pitkänkin aikaa kiinni vielä elävästä saaliista kerätessään voimia sen tappamiseen.