Pandojen 5 pulmaa
Pandaa ei enää luokitella äärimmäisen uhanalaiseksi osin siksi, että suojelutoimet ovat olleet tehokkaita. Pandan tulevaisuutta varjostaa kuitenkin lajin katastrofaalinen epäatleettisuus ja laimea kiinnostus sukupuolielämää kohtaan.
Eläinten ystävät kautta maailman iloitsivat 4. syyskuuta, kun isopandan uhanalaisuusluokitus muuttui ”äärimmäisen uhanalaisesta” ”vaarantuneeksi”.
Isopanda tunnetaan luonnonsuojelun symbolina, ja nyt laji on myös elävä todiste siitä, että panostus uhanalaisen lajin suojeluun kannattaa.
Mustavalkoisten kontioiden kanta on kasvanut 10 viime vuoden aikana 17 prosenttia, ja vuoden 2014 kannanlaskenta osoitti, että Kiinassa elää 1850 luonnonvaraista pandaa.
Jättikokoinen pehmonalle on osin itse syypää siihen, että sillä on vaikeuksia selvitä luonnossa ja lisääntyä.
1. Syö kuin puimuri
Ravitsemusasiat ovat pandalla perin hullulla tolalla. Noin 99 % pandojen ruokavaliosta on bambua, mikä olisi ihan OK, jos ne olisivat elimistöltään kasvinsyöjiä.
Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Niiden ruuansulatuselimistö on samanlainen kuin lihansyöjillä, ja ne kykenevät hyödyntämään vain noin 20–30 % bambun ravintoaineista. Varsinaiset kasvinsyöjäeläimet saattavat kyetä hyödyntämään jopa 80 % syömiensä kasvien ravinteista.
Niinpä pandan on pisteltävä bambua poskeen silmittömiä määriä. Se syö jopa 20 kilogrammaa bambua päivässä ja käyttää noin 16 tuntia vuorokaudesta aterioimiseen.
2. Lisääntymisrintamalla on hiljaista
Pandanaarasta ei voi moittia ainakaan kevytkenkäiseksi. Naaraan munasolu irtoaa vain kerran vuodessa, ja se voi ovulaation aikana hedelmöityä vain kahtena, kolmena päivänä.
Tarhapandat eivät välttämättä jaksa innostua lisääntymispuuhista lainkaan. Siksi eläintarhoissa turvaudutaan lisäpandojen toivossa usein keinohedelmöitykseen.
3. Synnyttää heppoisia rääpäleitä
Mikäli pandapari sattuukin yhyttämään toisensa naaraan lyhyen hedelmällisyysjakson aikaan, ovat tulokset varsin vaatimattomat – yleensä naaras synnyttää korkeintaan yhden, avuttoman poikasen.
Pandanpoikanen on kaiken kukkuraksi sokea ja painaa syntyessään vain 140 grammaa. Emo on siis noin 900 kertaa niin suuri kuin poikanen – jos suhde olisi ihmisillä sama, äidit painaisivat yli kolme tonnia.
Pennut ovat emostaan riippuvaisia aina puolitoistavuotiaiksi asti.
4. Epäurheilullisuuden huippu
Pandaa voi hyvällä syyllä kutsua laiskanpulskeaksi eläimeksi. Se voi kyllä nousta takajaloilleen, mutta vain lyhyeksi ajaksi kerrallaan. Se painaa vain 90–135 kilogrammaa, mutta sen luut painavat kaksi kertaa niin paljon kuin muiden samankokoisten eläinten.
Se ei myöskään ole mikään synnynnäinen juoksija. Panda liikkuu nopeimmillaankin vain hitaanpuoleista ravia, mikä näyttäisi laahustamiselta parhaimmillaan 60 kilometriin tunnissa yltävän mustakarhun menon rinnalla.
5. Pätkivä muisti
Pandan muisti ei sekään ole kovin häävi. Ne eivät muista yksityiskohtia, kuten jotain tiettyä kiveä tai puuta. Niiden elämä pohjaakin vahvasti paikkamuistiin.
Ne etsiytyvät esimerkiksi ruokapaikoille maantieteellisten kiintopisteiden perusteella. Metsässä liikkuessaan ne eivät usein tunnista edes bambukasveja, eivätkä osaa yhdistää niitä ravintoon tavallisten ruokailupaikkojensa ulkopuolella. Niillä on eräänlainen suunnistusjärjestelmä, joka on asetettu tiettyyn kohteeseen, mutta ne eivät näe tai tunnista matkan varrella olevia tuttuja kohteita.
Pandat ovatkin pahassa pulassa, jos niiden ruokailupaikka siirretään tai sitä muutetaan, koska ne eivät löydä uusille apajille kovinkaan helposti.