Miekkavalaan – ja muiden valaiden - muinaiset esivanhemmat olivat kuivan maan nelijalkaisia eivätkä merinisäkkäitä.
Niiden kantamuoto Pakicetus eli noin 50 miljoonaa vuotta sitten lähellä jokea tai järveä nykyisen Pakistanin alueella Tethysmeren rannikon tuntumassa.
Tällä noin suden kokoisella lihansyöjällä oli pitkät raajat, jotka muistuttivat varpailtaan virtahepojen sorkkia. Pakicetus liikkui kuitenkin paljon matalassa vedessä saalistaessaan itselleen ravintoa.
Pakicetus on todettu valaiden kantamuodoksi korvaluun rakenteen perusteella. Se on tunnusmerkillinen valaille.
Valaiden kantamuoto Pakicetus muistutti sutta ja ui huonosti jos lainkaan. Eläin pani kuitenkin alulle vesielämään sopeutumisen.
Fossiilit paljastavat silmien sijainneen pään yläosassa niin kuin krokotiililla ja virtahevolla. Sijainti vihjaa, että Pakicetus pystyi tähyilemään ollessaan silmiä myöten vedessä.
Todennäköisesti eläin ui huonosti jos lainkaan. Pari miljoonaa vuotta myöhemmin kehittyneet alkuvalaat olivat sopeutuneet Pakicetusta paremmin vesielämään. Ne olivat jo saaneet pitkän hännän, mutta koska niiltä puuttui vielä valaiden pyrstöevä, ne uivat raajojaan liikuttamalla.
