Charles Darwin hermoili. Vuosi oli 1871, ja brittiläinen luonnonhistorioitsija odotti jännittyneenä tietoa siitä, miten hänen uusin teoriansa seksuaalivalinnasta otettaisiin vastaan.
Darwin oli juuri julkaissut teoksensa ”Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta”, joka oli jatkoa 12 vuotta aiemmin ilmestyneelle ja runsaasti arvostelua herättäneelle Lajien synty -teokselle. Siinä Darwin oli todennut, että eläinlajit eivät olleet Jumalan kerralla luomia vaan ne olivat syntyneet miljardien vuosien luonnonvalinnan seurauksena, joka oli jättänyt eloon vain vahvimmat ja sopeutuvimmat.
”Lajien synnyssä” luonnonvalinta ei kuitenkaan ollut pystynyt selittämään sitä, miksi esimerkiksi riikinkukkokoirailla ja isokaurisuroksilla oli piirteitä, joista ei ole etua lajin selviytymisessä.
1800-luvun käsityksen mukaan luonnon kauneus oli Jumalan lahja. Darwin taas väitti, että eläinten esteettisten piirteiden tehtävänä ei ollutkaan ihmisen miellyttäminen vaan parittelukumppaneiden houkutteleminen ja jälkeläisten saannin varmistaminen. Siinä, missä luonnonvalinta oli taistelua eloonjäämisestä, seksuaalivalinta oli kamppailua lisääntymisestä.
Darwinin mukaan seksuaalivalinta oli ajoittain pahasti ristiriidassa luonnonvalinnan kanssa ja lajin äärimmäinen keskittyminen lisääntymiseen ehkä jopa vaaransi sen olemassaolon.
Isot sukupuolierot ovat vaarallisia
Darwinin uusi teoria otettiin vastaan sekavin tuntein. Sittemmin biologit ovat yleensä käsittäneet seksuaalivalinnan osaksi luonnonvalintaa: kun naaraat valitsevat kumppanikseen näyttävimmät yksilöt, joilla on parhaat geenit, laji menestyy kauan. Nyt uusi tutkimus tukee kuitenkin Darwinin hieman synkempää näkemystä asiasta.
Yhdysvaltalainen ryhmä, johon kuului muun muassa Smithsonian-instituutin tutkijoita, tarkasteli 93 sukupuuttoon kuolleen raakkuäyriäislajin häviämistahtia ja sukupuolieroja.