Nuori punakuiri lensi yhtäjaksoisesti 11 vuorokautta ja taittoi 13 560 kilometrin matkan, mikä on 510 kilometriä pidempi kuin aiempi ennätyslento. Tutkijat seurasivat satelliittipaikantimen avulla tarkasti linnun reittiä ja nopeutta.
Vain viisi kuukauttta vanha lintu lähti matkaan synnyinpaikaltaan Alaskasta, taittoi koko matkan Tyynenmeren yli ja laskeutui Tasmaniaan 24. lokakuuta 2022.
Näin vaativan matkan suorittamiseksi muuttolinnut tankkaavat ennen lentoa valtavia määriä ravintoa. Poikaset itse asiassa lähtevät muuttolennolle vasta 4–6 viikkoa aikuisten lintujen jälkeen, jotta ne saavat aikaa kasvuun ja rasvavarastojen täyttämiseen.
Hieman ennen muuttolennon lähtöä tietyt linnun sisäelimet kutistuvat, jotta rasvavarastoja mahtuu enemmän. Kahdesta neljään viikkoa ennen matkaa rasvan osuus linnun painosta on vain 17 prosenttia, mutta juuri ennen lähtöä rasvaa on 58 prosenttia. Kun lintu vihdoin saapuu määränpäähänsä, sen painosta on tutkijoiden mukaan sulanut noin puolet.
Albatrossit hyödyntävät tuulienergiaa
Muutkin lintulajit pystyvät lentämään pitkään. Esimerkiksi albatrossit lentävät eteläisen pallonpuoliskon ympäri 46 vuorokaudessa. Matkaa kertyy 22 000 kilometriä.
Albatrossi ei kuitenkaan pienen punakuirin tavoin lennä koko matkaa aktiivisesti. Se levittää valtavat siipensä ja käyttää hyväkseen ilmavirtauksia pitääkseen itsensä ilmassa.
Lisäksi albatrossit voivat laskeutua veteen lepäämään. Punakuiri sen sijaan kuolee, jos se laskeutuu veteen, sillä se ei pääse nousemaan vedestä ilmaan.