Miksi seepralla ei ratsasteta?

Seepra kuuluu samaan sukuun kuin hevonen. Miksi seeproja ei esimerkiksi käytetä ratsuina niin kuin hevosia?

© Shutterstock

Ratsuina käytetään hevosten lisäksi aaseja, muuleja, kameleita ja norsuja. Seepralla ei sen sijaan ratsasteta – monesta syystä.

Seeprat ovat hevosia pienempiä, ja ihmisen paino voi olla niille liikaa. Toisin sanoen ratsastaminen aiheuttaa niille helposti vammoja. Toinen – ehkä vielä painavampi syy – siihen, ettei seeproista ole ratsuiksi, on niiden luonne.

Yleisin laji on aro- eli savanniseepra. Koska elinympäristössä esiintyy sellaisia petoja kuin leijonia, hyeenoita ja gepardeja, aroseeprat ovat jatkuvasti varuillaan ja lähtevät heti pakoon, kun ne havaitsevat saalistajia.

Seepralla on laaja näkökenttä. Kun seepra tarkkailee ympäristöään, se panee merkille kaikenlaisen liikkeen, jotta se huomaisi ajoissa, lähestyykö jostain suunnasta yllätyshyökkäystä yrittävä peto. Seeprat reagoivat niin nopeasti, että niitä on vaikea esimerkiksi vangita lassolla.

Seepra puree ja potkii

Hevoset ovat säyseämpiä kuin seeprat, joita pidetäänkin melkeinpä kesyyntymättöminä. Puolustautuessaan seepra voi potkaista jopa tappavalla voimalla.

Liian lähelle tuleva ihminen tai eläin voi saada seepran puremaan, eikä tämä välttämättä irrota heti otettaan.

Seepra retuutti eläintenhoitajaa

Kiinalaisen eläintarhan työntekijä joutui seepran riepoteltavaksi.

Video

Seepran tapa purra hellittämättömästi on tullut tutuksi monille eläintarhojen työntekijöille.

Vaikka seeprat eivät käytännössä kesyynny, niitä on yritetty käyttää vetojuhtina. Esimerkiksi brittiläinen pankkiiri Walter Rothschild herätti huomiota 1800-luvun lopulla Lontoossa neljän seepran vetämillä vaunuillaan.

Brittiläinen pankkiiri Walter Rothschild herätti huomiota Lontoossa neljän seepran vetämillä vaunuillaan.

© Wikimedia Commons