Miksi norsulla on pitkä kärsä?

Nykyisten norsujen kantamuotoina pidetään 30–40 miljoonaa vuotta sitten eläneitä noin metrin korkuisia eläimiä, jotka viihtyivät ilmeisesti vedessä virtahepojen tapaan. Niillä oli kärsämäinen kuono, jota ne käyttivät esimerkiksi suupalojen tonkimiseen maasta. Tältä osin ne taas muistuttivat nykyajan tapiireja. Norsueläinten evoluutio johti vähitellen myös kookkaiden lajien syntymiseen. Isoja norsueläimiä yhdistivät paitsi nenän ja ylähuulen pidentymä, kärsä, myös syöksyhampaiksi kutsutut yläleuan hampaat. Joidenkin jo sukupuuttoon kuolleiden mastodontti- ja mammuttilajien kärsä oli vähintään yhtä pitkä kuin nykyisten metsä-, savanni- ja aasiannorsujen. Norsujen koon ja samalla kärsän pituuden kasvuun johtaneita syitä voidaan tietenkin vain arvailla, mutta ilmeisesti kehitystä on ohjannut alkujaan suhteellisen pienten lajien melko heikko asema ravintoverkossa. Norsut ovat kasvinsyöjiä, joten niille on hyötyä suuresta koosta ja muun muassa tarttumaelimenä toimivasta pitkästä kärsästä, kun ne hankkivat ravintoa ja pitävät puoliaan saalistavia petoja vastaan savannilla tai viidakossa. Nykynorsuilla tosin ei ole muita luonnollisia vihollisia kuin aseistettu ihminen. Kärsä helpottaa kankeiden norsujen elämää monin tavoin. Sen päässä on ainakin yksi uloke, joka toimii sormen tapaan. Lihaksikas ja taipuisa kärsä sopii tunnustelun lisäksi niin ravinnon kuin vedenkin viemiseen suuhun. Lisäksi norsut tuottavat kärsänsä avulla ääniviestejä ja käyttävät sitä uidessaan snorkkelina.