Mihin eläin tarvitsee viiksiä?
Kissojen ja koirien viiksiksi kutsuttuja naamakarvoja esiintyy monilla nisäkkäillä. Biologiassa niistä käytetään nimeä vibrissa eli sierainkarva. Nimityksellä viitataan eläimen kuonossa tai muualla naamassa kasvaviin tuntokarvoihin, vaikkakin joillain lajeilla niitä voi olla muuallakin kuin pään alueella. Esimerkiksi kesy- eli kotikissalla niitä on eri puolilla turkkia. Tuntokarvat ovat yleensä melko jäykkiä orvaskeden sarveismuodostumia. Niiden juurta ympäröi orvaskeden soluista muodostuva karvatuppi, johon yhteydessä olevat hermosolut reagoivat vähäiseenkin liikkeeseen.

Kissojen ja koirien viiksiksi kutsuttuja naamakarvoja esiintyy monilla nisäkkäillä. Biologiassa niistä käytetään nimeä vibrissa eli sierainkarva. Nimityksellä viitataan eläimen kuonossa tai muualla naamassa kasvaviin tuntokarvoihin, vaikkakin joillain lajeilla niitä voi olla muuallakin kuin pään alueella. Esimerkiksi kesy- eli kotikissalla niitä on eri puolilla turkkia. Tuntokarvat ovat yleensä melko jäykkiä orvaskeden sarveismuodostumia.
Niiden juurta ympäröi orvaskeden soluista muodostuva karvatuppi, johon yhteydessä olevat hermosolut reagoivat vähäiseenkin liikkeeseen. Näin karva välittää kosketusärsykkeitä keskushermostoon samaan tapaan kuin joidenkin niveljalkaisten antennimaiset tuntosarvet. Tuntokarvojen kaikkia tehtäviä ei tiedetä. Rottakokeissa on saatu selville, että tuntokarvojen puuttuminen tai katkeaminen vaikeuttaa eläimen selviytymistä eri tilanteissa. Esimerkiksi kyky määrittää pintojen ominaisuuksia, hahmottaa tilaa ja liikkua vedessä heikkenee. On myös havaittu, että tuntokarvat voivat korvata ainakin näköaistin puutteita.
Suomessa tunnetaan tapaus, jossa sokea mutta muuten terve saimaannorppa pystyi huolehtimaan ravinnonsaannistaan ja turvallisuudestaan ilmeisesti paljolti tuntokarvojensa ansiosta. Tuntokarvat selittävät todennäköisesti myös sen, miksi kissat juuttuvat ani harvoin ahtaisiin paikkoihin. Ilmeisesti ne mittaavat kulkuaukon koon naamakarvoillaan, ennen kuin ne työntävät päänsä aukkoon. Keinotekoisilla tuntokarvoilla asiaa vuonna 2006 selvittäneet yhdysvaltalaisen Northwestern-yliopiston tutkijat Joe Solomon ja Mitra Hartmann totesivat karvojen välittävän kolmiulotteisen tilavaikutelman hyvin tarkasti.