"Saitovalas" on merten muuli

Outo kallo on lojunut 30 vuotta pimeässä kellarissa Kööpenhaminassa. Nyt tutkijat ovat dna-testeillä selvittäneet, minkä eläimen kallo on kyseessä.

Outo kallo on lojunut 30 vuotta pimeässä kellarissa Kööpenhaminassa. Nyt tutkijat ovat dna-testeillä selvittäneet, minkä eläimen kallo on kyseessä.

Mikkel Høegh Post/Natural History Museum of Denmark

Grönlannissa valaanpyytäjät suosivat maidonvalkoisia maitovalaita, joilla on isot melonimaiset päät. Ja hahmahtavia sarvivalaita, joilla on yksisarvimainen syöksyhammas.

Valaanpyytäjät tiesivät jo muinoin, että sarvivalaat ja maitovalaat vaeltavat vuodenaikojen ja meren jäätymisen ja sulamisen mukaan. He tiesivät, että valaat kasvoivat noin 3–5-metrisiksi ja painoivat 800–1 500 kiloa. He tiesivät aina, kumpaa lajia he olivat menossa pyytämään.

Eräänä päivänä vuonna 1990 valaanpyytäjien verkossa oli kuitenkin kolme hyvin omituisen näköistä valasta.

Valaat olivat niin outoja, että yksi valaanpyytäjistä toimitti kallon Kööpenhaminen yliopistoon. Siellä pohdttiin, olisiko kysessä kahden valaslajin risteymä eli hybridi. Tuolloin tutkijoilla ei vielä ollut käytössä menetelmää, jolla luusta saadaan dna:ta.

Arvoitus jäi ratkaisematta, ja kallo unohtui kellariin 30 vuodeksi. Nyt kallon tarina on vihdoin saatu selville.

© Mikkel Høegh Post/Statens Naturhistoriske Museum

Maitovalas

Maitovalas on valkoinen, sillä on sileä iho ja yhteensä noin 40 hammasta ylä- ja alaleuassa. Maitovalas viihtyy rannikon läheisyydessä ja oleskelee usein pinnalla. Se voi kuitenkin sukeltaa 500 metrin syvyyteen ravinnon perässä. Maitovalasta kutsutaan myös merten kanarialinnuksi sen monipuolisen äänirepertoaarin vuoksi. Äänet syntyvät valaan melonimaisessa otsassa.

© Mikkel Høegh Post/Statens Naturhistoriske Museum

Sarvivalas

Sarvivalaassa on mustaa, ruskeaa ja harmaan sävyjä. SIllä ei ole hampaita. Sen sijaan sillä on ylähuulessaan yksi tai kaksi syöksyhammasta, jotka voivat kasvaa peräti 2,5 metriä pitkiksi. Sarvivalas voi pyytää ravintoa jopa 800 metrin syvyydestä.

© Mikkel Høegh Post/Statens Naturhistoriske Museum

"Saitovalas"

"Saitovalas" on dna-testien mukaan uros. Sen pää on kookkaampi kuin maitovalaalla ja sarvivalaalla. Saitovalas on etsinyt ravintoaan pääasiassa pohjasta. Sillä on ulospäintyöntyvät hampaat, jotka eivät muistuta minkään muun lajin hampaita. Tutkijoilla on vielä monta avointa kysymystä saitovalaasta.

Vertailukohteena 16 valasta

Sarvivalaiden ja maitovalaiden parittelusta tiedetään varsin vähän. Syynä on se, että valaat parittelevat syvällä suurten jäälauttojen tai jäävuorten alla. Avain kallon tarinaan löytyy kuitenkin juuri sieltä.

Sen tutkijat kuitenkin tietävät, että kumpikin laji lisääntyy, imettää ja kasvattaa poikasiaan melkein samalla tavalla.

Arvoitus ratkesi vasta, kun Kööpenhaminan yliopiston tutkijat perehtyivät 30 vuotta sitten löytyneen kallon perimään ja vertasivat sitä samalla alueella Grönlannin Diskolahdella elävien kahdeksan sarvivalaan ja kahdeksan maitovalaan perimään. Näin saatiin selville, minkä eläimen kallo on kyseessä.

1990-luvulla esitetty risteymähypoteesi piti paikkansa. Kyseessä oli hybridivalaan kallo. Hybridin emä oli ollut sarvivalas, isä maitovalas. Englanniksi siitä käytetään nimitystä "narluga", joka tulee englannin sanoista beluga ja narwhale. Siksi ristimme sen ”saitovalaaksi".

Eläinmaailma on saanut uuden risteymän, jonka olemassaoloa on vaikeaa käsittää, sillä pariutuneet lajit eivät muistuta paljon toisiaan.

Merten muuli

Sarvivalas ja maitovalas eivät siis muistuta toisiaan, mutta lajit ovat varsin läheistä sukua toisilleen.

Sarvivalas ja maitovalas kuuluvat kumpikin – ainoina nykyisin elävinä lajeina – samaan Monodontidae-heimoon.

Outo kallo on edelleen Kööpenhaminan luonnontieteellisessä museosssa. Tutkijoiden mukaan 30 vuotta vanha kallo on ainoa dokumentoitu todiste siitä, että maitovalaat ja sarvivalaat parittelevat keskenään.

Tutkijat ovat täysin vakuuttuneita siitä, että vastaavia hybridejä on merissä paljon.