Kuukausia kestäneen vaelluksen jälkeen 30 metriä pitkä sinivalas saapuu Etelämannerta ympäröivälle Eteläiselle jäämerelle. Pitkä matka päiväntasaajan seudulta on tehnyt siitä nälkäisen, ja se etsii nyt uutterasti syötävää.
Eikä eläin olisi voinut tulla parempaan paikkaan, sillä se törmää pienten kuoriäyriäisten, krillien, muodostamaan valtavaan vaaleanpunaiseen parveen. Valas heilauttaa pyrstöään, kiitää suoraan kohti parvea, avaa kitansa ja ahmaisee 110 tonnia vettä ja krillejä suuhunsa.
Valas alkaa puristaa vettä pois. Krillit jäävät kitalaesta roikkuviin hetuloihin ja päätyvät lopulta mahaan. Päivän ensimmäinen ateria on syöty, mutta nälkä ei ole vielä lähtenyt. Siksi valaan pitää jatkaa ravinnon hankintaa.
Sinivalas voi saada päivässä yhtä paljon energiaa kuin 30 000 Big Macia sisältää!
Sinivalas saattaa syödä päivässä 16 tonnia krilliä. Määrästä saa 10–20 miljoonaa kilokaloria, mikä vastaa noin 30 000 Big Macin energiasisältöä.
Luku on kolme kertaa niin suuri kuin on luultu. Uusi tieto on otettu lämpimästi vastaan, sillä valaiden ahnaudesta hyötyy lopulta koko meriluonto.
Valailla on tärkeä osa ekosysteemissä ja suuri merkitys meren biomassalle ja sen kyvylle kerätä sitä hiiltä, joka jäisi muuten ilmakehään voimistamaan kasvihuoneilmiötä.
Äkkiseltään voi tuntua yllättävältä, että ravintoketjun yläpäähän sijoittuvat valaat vaikuttavat merkittävästi meren pieniin eliöihin. Selitys piilee valaiden syömis- ja ulostamistavoissa. Niistä riippuu, mistä valaat löytävät itselleen ravintoa ja mitä ulosteista jää lopulta jäljelle.
Kun vaikkapa kuvan sinivalas ulostaa meren pintakerrokseen, se ravitsee koko ekosysteemiä.
Valaiden ruokailutottumukset selville
Valaiden merkitys ekosysteemille paljastui, kun niiden syömätapoja kartoitettiin kansainvälisessä tutkimushankkeessa, joka kesti yli kymmenen vuotta.
Vuonna 2010 alkaneeseen kartoitukseen osallistui muun muassa yhdysvaltalainen Stanfordin yliopisto. Tutkijat seurasivat 321:tä hetulavalasta, jotka edustivat seitsemää eri lajia, Atlantilla, Tyynellämerellä ja Eteläisellä jäämerellä. Tulokset julkaistiin vuonna 2021.
Valaisiin kiinnitettiin imukuppikiinnitteinen seurantalaite, joka sisältää satelliittipaikantimen, kameran, mikrofonin ja kiihtyvyysanturin. Se välitti tietoa yksilön käyttäytymisestä jopa vuorokauden ajan ennen irtoamistaan.
321 valaan ruokailutottumuksia selvitettiin imukuppikiinnitteisellä seurantalaitteella, joka sisältää muun muassa kameran, mikrofonin ja satelliittipaikantimen.
Seurannan aikana valaista tehtiin havaintoja myös drooneilla, jotta voitiin arvioida niiden pituus, paino ja ravintoerien koko. Lisäksi kaikuluotauksella kartoitettiin valaiden verottamien krilliparvien laajuutta ja tiheyttä.
Tutkimus perustui kaikkiaan 74 247 ateriaan. Analyysi toi esiin aivan uusia puolia valaiden ruokailutavoista ja vaikutuksesta meriluontoon.
Valaat syövät keskimäärin kolme kertaa niin paljon kuin tähän asti on oletettu, mutta ravinnontarve vaihtelee lajeittain. Jokseenkin odotetusti eniten syö maailman suurin eläin, sinivalas, joka ahmii päivittäin noin 16 tonnia krilliä.
Sinivalas voi seuloa päivässä 17 miljoonaa litraa vettä saadakseen tyydytetyksi ravinnontarpeensa pikku äyriäisillä, krilleillä.
Valaat eivät kuitenkaan syöpöttele ympäri vuoden. Ne mässäilevät lähinnä kesällä, jolloin ne liikkuvat pohjoisimmilla ja eteläisimmillä merialueilla.
Uloste lannoittaa merta
Koska valaat hotkivat joka vuosi suunnattomasti krillejä, voisi olettaa, että äyriäiskannat vaarantuisivat. Todellisuudessa asianlaita on aivan päinvastoin. Itse krillitkin hyötyvät siitä, että valaat syövät niitä paljon. Tätä kutsutaan krilliparadoksiksi.
Saaliseläimet ovat hyvin riippuvaisia valaista.
Viime vuosisadalla valaiden määrä pieneni rajusti kantojen säilymisestä piittaamattoman pyynnin takia. Koska valaita oli vähemmän, krillejä olisi pitänyt teoriassa olla aina vain enemmän.
Kehityssuunta on kuitenkin ollut päinvastainen. Eteläisessä jäämeressä elää nykyään peräti 80 prosenttia vähemmän krillejä kuin 1970-luvun alussa.
Osasyynä pidetään maapallon keskilämpötilan noususta johtuvaa merijään hupenemista. Krilleille on nimittäin tarjolla vähemmän niiden lempiruokaa: jään alapinnalla eläviä leviä.
Uudet tiedot valaiden ruokailutottumuksista ovat avanneet tutkijoiden silmät näkemään aiemmin aliarvioidun tekijän. Levät kaipaavat yksinkertaisesti lisää valaiden ulosteesta peräisin olevia ravintoaineita.
Valaat pitävät yllä ravintoverkkoa
Meriluonto tarvitsee hetulavalaiden ulosteita, jotka sisältävät runsaasti rautaa. Sen varassa levät kasvavat ja kukoistavat. Niitä puolestaan syövät krillit, jotka ovat valaiden tärkein ravinnonlähde.
Valaiden ulosteet ruokkivat leviä
Valaat tyhjentävät suolensa rautapitoisen sisällön meren pintakerrokseen, kun ne käyvät hengittämässä. Levät ottavat raudan talteen ja tuottavat sen avulla lehtivihreää. Raudalla on siten ratkaiseva merkitys levien kyvylle yhteyttää ja kasvaa.
Krillit ahnehtivat pintakerroksen leviä
Öisin krillit nousevat pintaan syömään leviä. Kun leviä on paljon, myös krillit runsastuvat ja muodostavat laajoja ja tiheitä parvia. Kuutiometrissä vettä voi olla jopa 100 000 yksilöä.
Valaat mässäilevät krilleillä
Hetulavalaat etsivät päivisin krilliparvia aina noin 100 metrin syvyydestä. Hetulavalas voi yhden päivän aikana ottaa suuhunsa miljoonia litroja vettä, jotta se saa seulottua siitä tarpeeksi äyriäisiä.
Ulostamalla meren pintakerrokseen valaat edistävät meriluonnon säilymistä. Ne huolehtivat siitä, että rauta kiertää ekosysteemissä ja pitävät näin yllä sen perustuotantoa.
Ilman valaita yhteyttäviltä leviltä jäisi saamatta ainakin osa välttämättömästä aineesta, sillä rauta vajoaisi pohjaan kuolleiden krillien mukana. Tuoreiden laskelmien mukaan valaat estävät joka vuosi, vaikkei niitä olekaan enää entisiä määriä, noin 1 200:aa tonnia rautaa häviämästä Eteläisen jäämeren syvyyksiin.
Valaiden ulosteet sisältävät runsaasti rautaa, jota pintakerroksen levät tarvitsevat, kun ne yhteyttävät.
Krillien riippuvuudella valaista on kauaskantoisia vaikutuksia meriluonnossa. Vaikka pikku äyriäiset eivät ole suurimmillaankaan viittä kuutta senttiä pitempiä eivätkä ne paina kuin pari grammaa, ne ovat raskaan sarjan tekijöitä ravintoverkossa.
Krillejä esiintyy yleisesti merissä. Tunnetuista 85 lajista ehdottomasti tärkein on Eteläisen jäämeren etelänkrilli, jota käyttävät ravinnokseen mitä moninaisimmat eläimet valaista pingviineihin ja hylkeistä kaloihin ja merilintuihin.
Krillit muodostavat tavallisesti laajoja ja tiheitä parvia. Kuutiometrissä vettä voi olla jopa 100 000 yksilöä. Pelkästään etelänkrillien kokonaisbiomassa on 300–500 miljoonaa tonnia. Mikään muu luonnonvarainen laji ei saavuta samaa yksilöiden yhteispainoa.
Krillit elävät suurina, tiheinä parvina, jotka ovat kuin noutopöytiä niitä saalistaville pedoille.
Krillejä voisi olla vielä runsaammin, ellei ilmasto muuttuisi eikä valaita olisi pyydetty niin paljon etenkin 1900-luvun alkupuolella.
Osa valaslajeista melkein hävitettiin. Sukupuuton partaalla oli esimerkiksi sinivalas, jonka kanta pieneni 99 prosenttia.
Meriluonto sinnittelee
Valaiden ruokailutottumuksia selvittäneet tutkijat arvioivat nykyisten sinivalaiden käyttävän ravinnoksi vain 0,6 miljoonaa tonnia krilliä vuodessa. Ero on suuri vuoteen 1900 verrattuna, sillä silloin krilliä upposi sinivalaisiin noin 167 miljoonaa tonnia.
Kaupallinen valaanpyynti verotti etenkin 1900-luvun alkupuolella ankarasti hetulavalaskantoja. Joidenkin lajien yksilömäärät pienenivät peräti 99 prosenttia.
Laskelmien mukaan meriluonnon perustuotanto oli 1900-luvun alussa kymmenen kertaa niin suuri kuin nykyään.
Kaupallinen valaanpyynti on ollut kiellettyä vuodesta 1986 asti, mutta ekosysteemi toipuu hitaasti vammoistaan.
Ongelmallista on se, että valaiden, levien ja krillien hyödyllinen vuorovaikutussuhde on kriisiytynyt ihmisen toiminnan takia melkein peruuttamattomasti. Kun valaita on vähän, levien on vaikea menestyä, krillit jäävät ilman ravintoa ja valaille ja monille muille eläimille ole tarjolla vähemmän syötävää.
Toisin sanoen ravintoketju katkeilee. Ja aineen kulku eliötasolta toiselle vaikuttaa siihen, paljonko ekosysteemi voi ottaa vastaan hiiltä.
Krillit seurasivat valaita
Vielä 100 vuotta sitten krillien biomassa oli 400 gigatonnia. Niiden yhteispaino kääntyi jyrkkään laskuun 1900-luvun puolivälissä, ja nykyään se on puolet pienempi. Osasyynä pidetään valaiden vähyyttä.
Sinivalas oli sukupuuton partaalla
Vielä 100 vuotta sitten maailman merissä uiskenteli noin 350 000 sinivalasta. Niiden määrä pieneni 1900-luvun alkupuolella 99 prosenttia. Lajin nykykanta koostuu 8 000–15 000 yksilöstä.
Mustavalaat kiipelissä
Ennen voimakasta kaupallista valaanpyyntiä mustavalaita oli noin 84 000. Etelänmustavalaita on nykyään alle 15 000 yksilöä, ja niiden Pohjois-Atlantilla eläviä sukulaisia, pohjanmustavalaita, on jäljellä vain noin 400.
Ryhävalaille kuuluu hyvää
Muiden suurten valaiden tapaan ryhävalaat olivat valaanpyytäjien tähtäimessä. Kanta pieneni 1900-luvun alun 230 000 yksilöstä 5 000 yksilöön 1960-luvulle tultaessa. Nykyään laji on taas elinvoimainen: ryhävalaita on arviolta 135 000.
Yhdysvaltalaisen Mainen yliopiston tutkijat ovat arvioineet, että nykyiset hetulavalaat keräävät 9,1 miljoonaa tonnia vähemmän hiiltä kuin niiden edeltäjät ennen kaupallisen valaanpyynnin kukoistuskautta.
Jos kannat saadaan kasvamaan, valaat voivat ottaa talteen 160 000 tonnia hiiltä ilmakehästä joka vuosi. Kun valaat kuolevat, ne vievät hiilen mukanaan merenpohjaan. Saman määrän hiiltä sitoo metsä, jonka pinta-ala on 1 100 km2.
Päälle tulee meriluonnossa tapahtuva perustuotannon kasvu, joka seuraa valaskantojen vahvistumisesta. Jos valaita olisi yhtä paljon kuin ennen niiden liikapyyntiä, valaat, krillit ja levät varastoisivat yhteensä noin 215 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Vaikutus vertautuu siihen, että käytöstä poistetaan vuosittain 170 miljoonaa autoa.
Tavoitetta on kuitenkin vaikea saavuttaa. Hetulavalaat lisääntyvät hitaasti siksi, että naaraat synnyttävät harvoin ja silloinkin yleensä vain yhden poikasen. Lisäksi niiden ravinnosta uhkaa tulla vielä enemmän pulaa, sillä krillit kärsivät merien lämpenemisestä.
On esitetty, että perustuotantoa kiihdytettäisiin lannoittamalla merta valaiden ulosteiden korvikkeilla. Tarkoituksena olisi kylvää rautaa pintakerrokseen ja tukea näin levien kasvua, jotta krilleillä olisi syötävää.
Ehdotus jakaa mielipiteitä. Seuraukset voivat nimittäin yllättää. Lannoituksesta voi olla meriluonnolle loppujen lopuksi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Tutkimustietoa tarvitaan siis lisää. Sitä odotettaessa paras tapa suojella merta ja hillitä ilmastonmuutosta on pitää huolta siitä, etteivät valaat enää vähene.