Suvuton lisääntyminen takaa selviytymisen

Kaikki eläimet lisääntyvät tavalla tai toisella. Yleisin keino on suvullinen lisääntyminen, jossa naaraan ja koiraan sukusolut sulautuvat yhteen. Joillakin lajeilla, esimerkiksi vasarahailla, naaraat voivat tarvittaessa lisääntyä yksinkin. Monet madot ja nilviäiset ovat puolestaan kaksineuvoisia.

Shutterstock

Kaikki eläimet pyrkivät välittämään perimänsä edelleen seuraavalle sukupolvelle. Sen varmistamiseksi eri eläinlajeille on kehittynyt monenlaisia lisääntymisstrategioita.

Useimmat eläimet lisääntyvät suvullisesti niin, että sukupuolet parittelevat keskenään, jolloin koiraan ja naaraan sukusolut sulautuvat yhteen ja jälkeläinen saa perintötekijöitä molemmilta vanhemmiltaan.

Jotkin eläinlajit lisääntyvät sen sijaan suvuttomasti. Suvuttomasti lisääntyvillä eläimillä hedelmöittymättömästä munasolusta voi kehittyä elinkelpoinen yksilö ilman parittelua.

Monesti suvuton lisääntyminen sujuu ilman koiraita, ja siksi tällaiset lajit voivat koostua ainoastaan naaraista. Muun muassa eräiltä liskolajeilta ja hyönteisiltä puuttuvat koiraat.

Ilman kumppania

Eräillä lajeilla lisääntymiseen ei tarvita lainkaan koirasta. Muun muassa vesikirpuilla sekä eräillä rataseläimillä, sauvasirkoilla ja gekoilla hedelmöittymättömästäkin munasolusta voi kehittyä uusi elävä yksilö.

Eläimelle voi olla paljon etua suvuttomasta lisääntymisestä, koska kumppanin etsiminen on usein vaarallista. Ilman kumppania naaras voi myös tuottaa jälkeläisiä juuri silloin, kun olosuhteet ovat otolliset, niin että jälkeläisillä on parhaat edellytykset selvitä hengissä.

Toisaalta esimerkiksi nisäkkäillä ei ole kuitenkaan koskaan havaittu suvutonta lisääntymistä. Lisäksi monet suvuttomasti lisääntyvät lajit, kuten vesikirppu, voivat lisääntyä myös suvullisesti, koska se ehkäisee perimään kertyviä haitallisia mutaatioita.

Kaikkia suvuttomasti lisääntyviä lajeja yhdistää se, että niiden jälkeläisten perimä on satunnaisia mutaatioita lukuun ottamatta täydellinen kopio vanhemman perimästä. Niiden jälkeläiset ovat siis tavallisesti klooneja, koska ne ovat perimältään täysin identtisiä ainoan vanhempansa kanssa.

Merirokot ovat paikallaan pysyviä äyriäisiä. Kaksineuvoisuus helpottaa niiden lisääntymistä.

© Shutterstock

Vasarahai tyytyy toisinaan itseensä

On myös lajeja, jotka voivat soveltaa kumpaakin lisääntymisstrategiaa. Esimerkiksi vasarahai ja komodonvaraani lisääntyvät normaalioloissa suvullisesti.

Kummankin lajin naaraat pystyvät kuitenkin lisääntymään myös suvuttomasti, jos ne eivät kohtaa pitkään aikaan ainuttakaan koirasta. Näin niiden lisääntyminen on turvattu, vaikka ne eivät löytäisikään parittelukumppania.

Parittelun edut

Nisäkkäät ja useimmat kalat, linnut, matelijat ja sammakkoeläimet lisääntyvät suvullisesti parittelemalla. Suvullinen lisääntyminen ei ole yksinkertaista. Kumppanin löytäminen ja pariutuminen vaativat aikaa ja energiaa, joita tarvitaan myös ravinnon hankkimiseen. Lisäksi eri sukupuolta olevien yksilöiden on kohdattava oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Toisaalta menetelmän hyödyt ovat suuret. Suvullinen lisääntyminen lisää perimän muuntelua. Perimän muuntelu on tärkeää, jotta lajit pystyvät sopeutumaan elinolojen mahdolliseen muutokseen ja kehittämään vastustuskyvyn uusia viruksia, bakteereja, sieniä ja loisia vastaan. Taudinaiheuttajien torjuminen on tärkeää, sillä ne voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopa koko lajin katoamisen. Vanhempien perimän sekoittumisessa on toki aina myös se vaara, että hyödyllisetkin geenit voivat hävitä.

Myös monet hyönteislajit pystyvät lisääntymään sekä suvullisesti että suvuttomasti. Muun muassa kirvat ja vesikirput tuottavat koko kesän ajan runsaasti jälkeläisiä lisääntymällä suvuttomasti, mutta syksyn tullen lisääntyminen hidastuu, kun eläimet alkavat lisääntyä suvullisesti.

Suvuton tai suvullinen lisääntyminen varmistavat yhdessä tai erikseen, että lajille syntyy jälkeläisiä. Näin lajin jatkuvuus on taattu.

Kastemadot ovat kaksineuvoisia

Eräillä lieroilla sekä laakamato-, simpukka- ja kotilolajeilla kaikki yksilöt ovat samanaikaisesti koiraita ja naaraita, eli jokaisen eläimen ruumiissa on sekä koiraan että naaraan sukuelimet. Nämä kaksineuvoiset eläimet eli hermafrodiitit eivät yleensä hedelmöitä itseään, vaan parittelevat yksilöt vaihtavat sukusoluja keskenään. Itsesiitos on usein tavalla tai toisella estetty.

Näin hermafrodiitit varmistavat, että niiden jälkeläisten perimä eroaa vanhempien perimästä.

Kaksineuvoisuudesta on hyötyä, jos eläin viettää elämänsä kiinnittyneenä samaan paikkaan, kuten äyriäisiin kuuluvat pienet merirokot, jotka elävät tarttuneina kiviin ja kallioihin. Kun yksilöt voivat olla kumpaakin sukupuolta, kaikki vierekkäiset yksilöt ovat mahdollisia kumppaneita. Tämä helpottaa oleellisesti lisääntymistä eläimillä, jotka eivät voi lähteä etsimään kumppania.

Muilla kaksineuvoisilla lajeilla yksilö vaihtaa elämänsä aikana sukupuolta.

Eräillä lieroilla on samanaikaisesti naaraan ja koiraan sukuelimet.

© Shutterstock

Sukupuolta vaihtavat hermafrodiitit tuottavat yleensä aluksi koiraan sukusoluja. Esimerkiksi Crepidula fornicata -kotilot ovat koiraita kuuden vuoden ikään asti, kunnes ne muuttuvat parissa kuukaudessa naaraiksi. Muutos johtuu feromoneista, joita naaraspuoliset lajitoverit erittävät veteen.

Nuorimmat eläimet eli koiraat asettuvat tavallisesti pinoon vanhempien kotiloiden eli naaraiden päälle.

Crepidula fornicata -kotilo muuttuu vanhetessaan koiraasta naaraaksi.

© Ritzau Scanpix

Lue myös:

Eläimet

Eläimet selviävät säästöliekillä

6 minuuttia
Merieläimet

Meduusan neljä rengasta

0 minuuttia
Kalat

Kalan kipu

0 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!