Kaskelotti päihitti kalmarin
Suuret hammasvalaat, kaskelotit, saalistavat valtamerissä jättiläiskalmareita. Kaskeloteissa on havaittu niiden lonkeroiden jättämiä arpia, mutta itse kaksinkamppailua ei ole päästy näkemään, sillä jättiläiskalmari viihtyy yli 500 metrin syvyydessä. Kuvaaja Tony Wu osui kuitenkin paikalle heti taistelun jälkeen, kun kaskelotti oli ahmaissut hävinneen kalmarin kitaansa.
Tony Wu tiesi vaistomaisesti todistavansa jotakin ainutlaatuista, kun kaskelotti ui hänen ohitseen. Valtavan hammasvalaan avonaisesta kidasta pilkottivat yhdeksän metriä pitkän jättiläiskalmarin jäännökset. Kokenut vedenalaiskuvaaja ei ollut koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa tilannetta.
Wun täytyi pitää kieli keskellä suuta ja odottaa kärsivällisesti, että kaskelotti ja sen viisi seuralaista päästivät hänet lähemmäksi. Vain viisi minuuttia myöhemmin kaskelotit olivat jo kadonneet syvyyksiin, mutta Wu oli ehtinyt napata loistavia kuvia. ”Se oli unelmien täyttymys. Lapsesta asti olin toivonut näkeväni jotain tällaista”, kertoo Wu.
Ensimmäinen kuva jättien kohtaamisesta
Wu onnistui ikuistamaan tapahtuman, joka on ollut monen muunkin luontokuvaajan haaveena. Jo pitkään on tiedetty, että kaskelottien ruokavalioon kuuluvat muun muassa jättiläiskalmarit, mutta näitä kahta jättiläistä ei ole aiemmin saatu samaan kuvaan.
Historialliset kuvat otettiin lokakuussa 2009, kun Wu johti sukellusretkeä kaskelottien suosimalla alueella Ogasawarasaarilla luoteisella Tyynellämerellä, reilut tuhat kilometriä Japanin eteläpuolella. Osallistujat saivat kameransa tähtäimeen enemmän kuin olivat uskaltaneet edes toivoa. He pääsivät seuraamaan kaskelottiparven käyttäytymistä, kun lähellä pintaa ilmestyi näkyviin ryhmä, johon kuului viisi täysikasvuista ja yksi poikanen. Pääosan näytöksestä varasti suurin naaras, koska sillä oli leukojensa välissä kuollut jättiläiskalmari.
Jättiläiskalmarit ovat sitten Homeroksen aikojen olleet mielikuvituksellisten merihirviötarinoiden innoittajina, ja niiden kokoa on yleensä reippaasti liioiteltu. Yksi tunnetuimmista kertomuksista on Jules Vernen ”Sukelluslaivalla maapallon ympäri”, jossa valtava mustekala hyökkää kapteeni Nemon sukellusaluksen, Nautiluksen, kimppuun.
Jättiläiskalmari kuvattiin 2004
Tiedot jättiläiskalmarien elämästä olivat pitkään vajavaisia, koska nämä suuret mustekalat pysyttelevät syvissä vesissä, missä niitä on vaikeaa tarkkailla. Harvat havainnot oli tehty rannalle ajautuneista, jo puoliksi hajonneista ruhoista tai kalaverkkoihin takertuneista yksilöistä.
Vasta vuonna 2004 japanilaiset meribiologit saivat Ogasawarasaarilla ensimmäiset kuvat jättiläiskalmarista sen luonnollisessa ympäristössä. Kalmari houkuteltiin kuvattavaksi syöteillä, jotka oli kiinnitetty kameroiden kanssa samaan 900 metrin syvyyteen laskettuun siimaan. Kaksi vuotta myöhemmin tutkijat pyydystivät pienen täysikasvuisen naaraan samalla alueella. Se kuitenkin kuoli laivaan nostettaessa.
Vaikka suoria havaintoja jättiläiskalmareista on edelleen niukasti, niistä tiedetään silti jonkin verran niiden luonnollisten vihollisten, kaskelottien, ansiosta. Kuolleiden kaskelottien mahasta on useita kertoja löydetty jättiläiskalmarien sulamattomia nokkia. Nokan vuosirenkaista on voitu määrittää eläinten ikä ja koko. Tämän nilviäisen pituus, kaksi pitkää pyyntilonkeroa mukaan lukien, voi yltää jopa 13 metriin. Paras todiste kaskelottien ja jättiläiskalmarien jatkuvasta kamppailusta ovat ehkä kuitenkin ympyränmuotoiset arvet, joita usein havaitaan kaskelottien ihossa, etenkin pään ja suun ympäristössä.
Arvet ovat peräisin sadoista imukupeista, jotka peittävät jättiläiskalmarin kahdeksan lonkeron sisäpintaa ja kahden pitkän pyyntilonkeron kärkeä. Imukuppien tehoa voimistaa se, että niiden ympärillä on teräviä koukkumaisia ”hampaita”. Ihminen ei ole koskaan nähnyt kaskelotin ja kalmarin kamppailua. Wu pääsi sen sijaan todistamaan toista, vähintään yhtä kiinnostavaa tapausta:
”Aikuiset kaskelotit olivat ilmeisesti opettamassa poikaselle jättiläiskalmarien saalistusta ja syömistä. Näimme, millä tavoin kaskelotit toimivat ryhmässä.”
Kaskelotit opettavat poikasiaan
Koko parvi, poikanen mukaan lukien, seurasi johtajanaarasta syvyyksiin ja uudelleen pintaan lukuisia kertoja. Naaras piti saalista koko ajan suussaan. Kaskelotit ilmeisesti opettavat jälkeläisilleen tällä tavoin, että herkkupaloja saalistettaessa pitää sukeltaa syvälle.
Kaskelotit saalistavat jättiläiskalmareita valtamerillä useimmiten 500–1?000 metrin syvyydessä. Kerran kaikuluotain on havainnut kaskelotin peräti 2,5 kilometrissä. Kaskelottien pitkät sukellukset perustuvat siihen, että ne voivat pidättää hengitystään jopa 90 minuuttia. Koska ne lisäksi ovat merten suurimpia petonisäkkäitä, ne ovat jättiläiskalmarin ainoita varteenotettavia vihollisia.
Wu aikoo palata Ogasawarasaarille. Hänen toiveenaan on päästä lopulta todistamaan myös kaskelotin ja jättiläiskalmarin keskinäistä kamppailua.