Shutterstock
Valashai on maailman suurin hai

Valashai on maailman suurin hai

Valashai voi kasvaa 18 metrin pituiseksi, mikä tekee siitä maailman suurimman hain. Valtavasta koostaan huolimatta se ei ole lainkaan vaarallinen ihmiselle. Pikemminkin ihminen on vaaraksi valashaille.

Nimestään huolimatta valashai ei ole valas vaan hai – ja vieläpä valtava sellainen. Valashai on nimittäin maailman suurin hai ja siten myös maailman suurin kala.

Opi lisää jättikalasta alla olevasta artikkelista.

Kuinka isoksi valashai voi kasvaa?

Valashai voi kasvaa 18-metriseksi, mutta keskimääräinen pituus on noin 12 metriä.

Koon lisäksi valashain tunnistaa sen luonteenomaisista valkoisista pilkuista, jotka tuovat mieleen šakkilaudan ruudut.

Valashain pää on litteä, ja kun sen silmät sijaitsevat pään sivuilla, se näyttää kulmikkaan kömpelöltä.

Valtavan suunsa avatessaankin valashai näyttää yhtä harmittomalta kuin se onkin. Se on nimittäin vaarallinen vain saalistamilleen kaloille ja planktonille.

Sukeltaja ottaa kuvia valashaista

Sukeltaja pääsi uimaan valashain rinnalle.

© Shutterstock

Faktoja valashaista

  • Tieteellinen nimi: Rhincodon typus
  • Koko: Keskimäärin 12 metrin pituinen ja 15 tonnin painoinen
  • Elinalue: Pääasiassa trooppiset meret
  • Ruokavalio: Plankton ja pikkukalat
  • Arvioitu elinikä: 60–100 vuotta

Ravintoa etsiessään valashai nousee pintaan, missä on runsaasti planktonia ja muita pikkueliöitä.

Se ui suu auki, siivilöi kalat ja planktonin vedestä ja suodattaa veden kidusaukkojensa kautta takaisin mereen.

Valashai pyydystää ravintonsa imemällä vettä suuhunsa, jolloin pikkukaloilla ei ole mahdollisuutta päästä pakoon.

Valashai ei ole nirso. Sille kelpaavat eläinplankton, kuten äyriäiset, kasviplankton, kuten levät, sekä pienet kalat, kuten sardiinit ja sardellit.

Missä valashai elää?

Valashaita esiintyy lämpimissä vesissä kaikkialla maailmassa, mutta niiden keskeisin elinalue ovat päiväntasaajan ympäristön trooppiset meret.

Vuonna 2018 tehdyssä valashaiden elinympäristöjen tutkimuksessa kävi ilmi, että rannikkoalueet, missä valashaita tavattiin eniten, olivat tyypillisesti matalia, mutta ne olivat hyvin syvien vesialueiden läheisyydessä.

Tällaisten alueiden suosio perustuu tutkijoiden mukaan runsaaseen saalistarjontaan.

Lisäksi tutkijat mainitsevat, että valashait palauttavat kehoonsa lämmön lämpimässä matalassa vedessä sukellettuaan välillä kylmiin syvyyksiin.

Valashain historia

Valashain suvun juuret juontuvat 65 miljoonan vuoden takaa jura- ja liitukaudelta.

Tuolloin dinosaurukset vaelsivat ympäriinsä mantereilla, jotka olivat nykyistä lähempänä toisiaan ja jättivät yhtäälle laajan merialueen, missä varhaiset valashait saattoivat polskia.

Sukeltaja ottaa kuvia valashaista

Sukeltaja pääsi uimaan valashain rinnalle.

© Shutterstock

Valashain pitkästä historiasta huolimatta ihmiset tekivät siitä ensimmäisen havainnon vasta vuonna 1828 Etelä-Afrikan rannikon edustalla.

Samana vuonna kirurgi ja eläintieteilijä Andrew Smith päätteli, että havainnossa täytyi olla kyse maailman suurimmasta haista – ja hän oli oikeassa. Valashai on todellakin maailman suurin hai.

Ihminen on valashain pahin vihollinen

Maailman suurimpana haina valashailla ei ole monta luonnollista vihollista. Sen suuri koko karkottaa helposti useimmat eläimet, lukuun ottamatta yhtä: ihmistä.

Vaikka suuri hai ensi näkemältä vaikuttaa vaaralliselta, valashaista ei ole mitään uhkaa ihmiselle.

Sen sijaan ihminen on vaaraksi valashaille.

Sukeltajat uivat aivan lähellä valashaita.

Viime vuosina valashain elinympäristöä ovat uhanneet rannikkoalueiden muutokset, muovin ja muun jätteen aiheuttama merien saastuminen, laivaliikenteen melu sekä liikakalastus koralliriutoilla, missä valashait etsivät ravintoa.

Valashain vaaraton olemus on myös lisännyt sekä valashaiturismia että hainevien saalistusta, mikä taas aiheuttaa yhä enemmän valashaiden ja veneen potkureiden yhteentörmäyksiä.

Valashai on menettänyt evän
© Shutterstock

Tämä on saanut tutkijat perehtymään tarkemmin valashain kykyyn parantaa itsensä, ja kerrankin tuloksista oli lupaavaa kerrottavaa.

Tutkimus osoitti nimittäin, että valashailla on hämmästyttävä kyky toipua hengenvaarallisista haavoista äärimmäisen nopeasti.

Vain muutamassa viikossa 90 prosenttia tarkkailtujen valashaiden haavoittuneesta pinnan alasta oli parantunut, ja yksi valashai oli jopa muutamassa vuodessa pystynyt muodostamaan poistetun evän uudelleen.

Valashain vaikuttavat selviytymiskyvyt perustuvat ilmeisesti hyvin aktiivisen immuunijärjestelmän ja korjausgeenien suuren määrän yhdistelmään.

Kuinka suuri on valashaiden kanta?

Valashaiden kokonaismäärästä valtamerissä ei ole tarkkoja laskelmia, mutta yllä mainitut tekijät uhkaavat epäilemättä maailman suurimman hain elämän edellytyksiä.

Lajintunnistuskuvien avulla tutkijat voivat kuitenkin saada käsityksen valashaiden kannasta tietyillä valituilla alueilla.

Vuonna 2017 Länsi-Atlantin keskiosissa tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin, että kyseisellä alueella eli 2 167 valashain kanta.