Ankerias

Ankeriaan uskomattoman elämän salat paljastuvat vähitellen

Yksi eläinkunnan uskomattomimmista vaelluksista on askarruttanut jo pitkään, mutta nyt tutkijat ovat kenties askeleen verran lähempänä arvoituksen ratkaisua.

Yksi eläinkunnan uskomattomimmista vaelluksista on askarruttanut jo pitkään, mutta nyt tutkijat ovat kenties askeleen verran lähempänä arvoituksen ratkaisua.

Wikimedia Commons

Kuvittele, että lähdet 5 000–10 000 kilometriä pitkälle matkalle, jonka aikana käytät kokonaisen vuoden Atlantin tummissa vesissä uimiseen ja saavut lopulta ravinneköyhille vesille, jossa pääset kutemaan kerran ennen kuin kuolet matkan heikentämänä, sillä et ole syönyt koko matkan aikana mitään.

Ja lisäksi sisuskalusi alkavat vieläpä hajota matkan aikana.

Tämä on pääpiirteissään yhden eläinkunnan uskomattomimman vaelluksen kulku: ankerias vaeltaa asuinsijoiltaan Euroopan joista kutemaan hieman Bermudan kolmiosta itään sijaitsevalle Sargassomerelle.

Vaarallinen matka on ihmetyttänyt tutkijoita aina siitä lähtien, kun kreikkalainen filosofi Aristoteles alkoi 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua ensimmäisenä ihmetellä, mistä käärmettä muistuttavat kalat oikein ilmaantuivat.

Johannes Schmidt

Syksyllä 1913 tanskalainen biologi ja merentutkija Johannes Schmidt lähti tutkimusmatkalle selvittääkseen, miksei Euroopassa ollut koskaan saatu pyydystettyä alle kolmevuotiasta ankeriasta. Sargassomerellä tutkimusryhmä löysi ankeriaanpoikasia, jotka olivat kooltaan vain 1,7 cm. Löytö vahvisti teoriaa siitä, että ankeriaat vaeltavat kutemaan 5 000–10 000 kilometrin päähän asuinsijoiltaan. Nykyisin, yli sata vuotta Schmidtin tutkimusmatkan jälkeen, suuret osat ankeriaan elämästä ovat edelleen tutkijoille arvoituksia.

© Wikimedia Commons

Vaikka tutkijat ovat epäilleet jo yli sadan vuoden ajan, että ankerias matkaa Sargassomerelle asti kutemaan, alueelta ei ole koskaan löydetty aikuista eurooppalaista ankeriasta – eikä edes sellaisen jäänteitä tai sen mätiä. Siksi tutkijoilta ovat puuttuneet kiistattomat todisteet asiasta.
Mutta nyt kansainvälinen biologiryhmä on julkaissut Scientific Reports -tiedelehdessä tuloksia uudesta tutkimuksesta. Siinä ankeriaisiin kiinnitettiin satelliittilähettimiä, joiden avulla niiden matkaa seurattiin aina Sargassomerelle asti.

"Olemme nyt pystyneet seuraamaan ankeriaita Euroopan rannikoilta aina kutualueille asti, joten pian meillä on tietoa ankeriaan koko elinkaaresta", sanoo tutkimukseen osallistunut professori Kim Aarestrup Tanskan teknillisestä yliopistosta.

Matka vei odotettua kauemmin

Tutkijat pyydystivät 26 kookasta naarasankeriasta, jotka varustettiin satelliittilähettimillä. Naaraat vapautettiin veteen Azoreilla, jonne ankeriaat on aiemmissa tutkimuksissa paikannettu.

Lähettimet mittasivat muun muassa ankeriaita ympäröivän veden lämpötilaa, syvyyttä ja valon määrää, ja tiedot kulkivat ankeriaista tutkijoille vuoden ajan. Tutkijat saivat dataa yhteensä 23 paikasta matkan eri vaiheista. Ankeriaista kuusi pääsi perille Sargassomerelle asti.

Lähettimistä saatu data paljasti, että ankeriaat etenivät johdonmukaisesti kohti Sargassomerta ja että matka kutualueille kesti yli vuoden. Matka-aika oli odotettua pidempi, sillä aiempien tutkimusten perusteella oletettiin, että ankeriaat lähtevät Euroopasta matkaan syksyllä ja kutevat jo seuraavana keväänä Sargassomerellä.

Poikaset tarvitsevat suojaa

Tutkijat eivät vielä tarkkaan tiedä, miksi ankeriaat vaeltavat 5 000–10 000 kilometriä päästäkseen kutemaan vain vähän typpeä sisältäviin vesiin Bermudan itäpuolella.

Erään teorian mukaan syynä ovat läpinäkyvät, hyvin hauraat ankeriaantoukat. Ne muuttuvat kasvaessaan lasiankeriaiksi, jotka vaeltavat Eurooppaan kaksi tai kolme vuotta. Suuri osa lasiankeriaista ei koskaan pääse perille, koska ne joutuvat matkalla saalistajien suuhun.

Aaerestrupin mukaan Sargassomeri on oiva paikka kutemiseen ja mädin laskuun.

"Sargassomeri on hieman kuin autiomaa meressä, koska siellä ei ole kovin paljon saalistajia. Vastaavasti myöskään toukille ei ole kovin paljon ruokaa. Satelliittipaikannus on paljastanut, että ankeriaantoukat ovat pääasiassa alueilla, joilla kylmä ja ravinneköyhä vesi sekoittuu lämpimään ja ravinteikkaaseen veteen. Tällä tavoin hauraat toukat saavat parhaat mahdollisuudet selvitä", Aaerestrup kertoo.

Tutkijoiden mukaan uusi tutkimus kertoo myös, miten äärimmäisen uhanalaista ankeriasta voidaan suojella, sillä sen kannat ovat pienentyneet jopa 95 prosenttia sitten 1980-luvun. Syinä kantojen romahtamiseen ovat ilmastonmuutos, saasteet ja pitkälle vaellusreitille ilmestyneet esteet.

Tutkimus voi myös auttaa valottamaan ankeriaan elämän muita piirteitä, jotka ovat pysyneet pimennossa aina siitä lähtien, kun laji ensi kerran havaittiin, Aarestrup selittää.

"Ankeriaan elämänkaari on aivan uskomaton, ja siihen liittyviä arvoituksia on pohdittu jo vuosituhansia."