Vakiintuneen käsityksen mukaan samaan eliölajiin luokitellaan ne yksilöt tai populaatiot, jotka voivat lisääntyä keskenään. Käytännössä tällainen lajikäsite on kuitenkin hieman kyseenalainen, sillä joissakin tapauksissa kaksi geneettisesti erilaista, eri lajeihin kuuluvaa yksilöä voi saada jälkeläisen. Kahden eri lajiin kuuluvan yksilön risteytymisen seurauksena syntyvää jälkeläistä kutsutaan hybridiksi latinan kielen sekasikiötä tarkoittavan hybrida-sanan mukaan.
Hybridit eivät ole luonnossa kovin yleisiä. Syykin on selvä: hybridi ei kuulu kumpaankaan lajiin eikä siten edistä lajien säilymistä. Hybridi on usein steriili eli se ei voi saada jälkeläisiä. Eri lajien välillä onkin pariutumista estäviä tekijöitä, ns. risteytymisesteitä.
Leijonat ja tiikerit voivat saada keskenään jälkeläisiä. Jos isä on leijona ja emä tiikeri, kuten tässä, jälkeläinen on... liikeri.
Yksinomaan eri lajeihin kuuluvien yksilöiden toisistaan poikkeavat fyysiset ominaisuudet ja lajille tunnusomainen käyttäytyminen estävät yleensä risteytymisen. Risteytymisesteitä on kaikkein vähiten niiden lajien välillä, jotka ovat läheistä sukua keskenään.
Kun isä on tiikeri ja emä leijona, saadaan tiikoni
Esimerkiksi kaikki hevoseläinten heimon lajit hevoset, aasit ja seeprat ovat niin läheistä sukua toisilleen, että ne voivat risteytyä. Yleisin hevoseläinhybrideistä on aasin ja hevosen risteymä.
Aasioriin ja hevostamman jälkeläistä kutsutaan muuliksi, kun taas hevosoriin ja aasintamman jälkeläisestä käytetään nimitystä muuliaasi. Aasin ja hevosen risteymät ovat yleensä lisääntymiskyvyttömiä. Monet läheiset eläinlajit, jotka eivät tavallisesti pariudu luonnossa, voivat kuitenkin risteytyä vankeudessa ja saada jopa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Mm. Anas-sorsalintusukuun kuuluvien sini- eli heinäsorsan ja jouhisorsan hybridit voivat olla lisääntymiskykyisiä. Luonnossa näiden läheisten lajien risteymäesteitä ovat mm. ulkonäkö ja ääntely.