Ovatko strutsit osanneet lentää?

Ilma on useimpien lintujen oma elementti, mutta muutamat lajit ovat sopeutuneet menestyksekkäästi elämään maan kamaralla. Lentokyvyttömiä lintuja ovat esimerkiksi pingviinit, emut ja strutsit. Nykystrutsien lentokykyisten edeltäjien fossiileja on löydetty Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta, joissa niitä eli 40–70 miljoonaa vuotta sitten. Nuorempien fossiililöytöjen perusteella on päätelty, että ensimmäiset lentokyvyttömät nykystrutsin edeltäjät kehittyivät Aasian aroilla 40–55 miljoonaa vuotta sitten. Nykystrutseilla on ollut myös vielä sitä isompia sukulaislajeja, jotka elivät noin 12 miljoonaa vuotta sitten nykyisestä Mongoliasta Etelä-Afrikkaan ulottuvalla alueella. Strutseilla on edelleen anatomisia piirteitä, jotka osoittavat niiden polveutuvan lentokykyisistä lajeista. Esimerkiksi niiden siipien luut eivät juuri eroa lentävien lintujen siivistä, vaikka niiden käyttötarkoitus on erilainen. Strutsit tarvitsevat siipiään etupäässä soidinmenoihin ja pelotteluun. Strutseilta kuitenkin puuttuu rintalastan harjanne, johon lentolihakset lentotaitoisilla linnuilla kiinnittyvät. Puuttuvan lentotaidon sijaan strut-seille on kehittynyt muita ominaisuuksia, joiden ansiosta ne ovat menestyneet. Ne kykenevät juoksemaan nopeasti. Pitkien ja voimakkaiden jalkojen ja osittain yhteensulautuneiden varpaiden ansiosta ne voivat saavuttaa lyhyillä etäisyyksillä jopa 70 kilometrin tuntinopeuden. Koska niillä on lisäksi hyvä näkö ja pitkä kaula, ne näkevät pedot kaukaa.