Magneettikenttä kyyhkyn oppaana
Miten kirjekyyhkyt oppivat lentämään kotiin?

Vaikka kirjekyyhkyjen ja muiden lintujen suunnistustaitoa on tutkittu paljon, ei tiedetä tarkkaan, mihin se perustuu. Sen verran kuitenkin on saatu selville, että linnut käyttävät suunnistaessaan hyväksi Aurinkoa, Kuuta ja tähtiä. Ne kuuluvat myös eläinlajeihin, jotka pystyvät aistimaan Maan magneettisia voimaviivoja. Kyyhkyillä on nimittäin aivoissaan magnetiittihiukkasia. Lisäksi ne pystyvät painamaan mieleensä hyvin maan muotoja ja jossain määrin käyttämään suunnistautumisessa hyväkseen myös kuulo- ja näköaistiaan. Siitä huolimatta, että kirjekyyhky löytää perille pitkänkin matkan päähän, se osaa lentää vain yhteen paikkaan: omaan lakkaansa. Kun kyyhkyjä aiemmin käytettiin viestien välittämiseen, viestin lähettäjän oli tuotava mukanaan kyyhky sieltä, mihin hän aikoi lähettää viestin. Kirjekyyhkyn kouluttaminen aloitetaan siten, että sen ei aluksi anneta lentää, jotta se oppii pitämään lakkaa kotinaan. Arvellaan, että kyyhky oppii tänä aikana tunnistamaan, miltä Maan magneettikenttä tuntuu juuri siinä paikassa. Sen jälkeen se viedään yhä kauemmas lakasta ja opetetaan lentämään kotiin.