Kuolettavat käskyttäjät orjuuttavat meidät

Toxoplasma gondii -itiöeläin voi vaikuttaa ihmisenkin käyttäytymiseen, mutta me olemme sille väärä osoite. Oikeasti se haluaa päästä kissan sisuksiin.

Toksoplasman epäillään aiheuttavan ihmisellä jopa mielenterveysongelmia, mutta loiselle itselleen ihminen on umpikuja. Sen luontaiseen elinkiertoon kuuluu kulku kissan ja pienjyrsijöiden, kuten hiiren, elimistön läpi.

Hiiri etsii syötävää kissan ulosteista ja saa niistä loisen sisuksiinsa. Loisiva itiöeläin asettuu hiiren aivoissa tunne-elämää ohjaaviin osiin.

Kutsumaton vieras saa hiiren menettämään lajityypillisen pelkonsa kissoja kohtaan. Hiiri suorastaan hakeutuu kissan syötäväksi. Pedon suolistossa syntyy uusi sukupolvi.

Pisteltyään leppäkertun ruumista kylliksi poskeensa vainopistiäisen toukka kehrää sen jalkojen väliin kotelon. Sitten leppäkerttu toimii sen tahdottomana henkivartijana.

Vainopistiäisen pisto muuttaa leppä­kertun tahdottomaksi orjaksi. Uhri ei kuole, mutta lamaantuu, jolloin pistiäinen pääsee munimaan sen ruumiiseen munan.

Jonkin ajan päästä munasta kuoriutuu toukka, joka alkaa ahmia leppäkerttua sisältäpäin. Se valitsee kuitenkin tarkkaan, mitä syö, sillä sen on edullista pitää leppäkerttu elossa.

Siksi se karttaa elintärkeitä elimiä ja keskittyy leppäkertun rasvakudokseen.

Kun toukka on popsinut kylliksi ravintoa koteloituakseen, se kaivautuu ulos leppäkertusta. Sitten se kehrää silkkikotelon leppäkertun jalkojen väliin ja asettuu lepoon.

Jos leppäkerttu kuuluu niihin 30–40 prosenttiin isäntäeläimistä, jotka selviävät loisen käsittelystä hengissä, se muuttuu tämän henkivartijaksi.

Se hätistelee koteloa uhkaavat viholliset kauemmaksi jaloillaan, sillä munan lisäksi pistiäinen on ruiskuttanut leppäkerttuun viruksen, joka ottaa hallintaansa isäntä­eläimen aivot ja siten myös raajat.

Kokeiden mukaan elävä henkivartija lisää toukan mahdollisuuksia tulla täysikasvuiseksi.

Sirkka ei osaa uida, mutta se hyppää aikailematta lähimpään vesilätäkköön, kun sen sisällä elävä jouhimato niin haluaa.

Paragordius varius -jouhimatolajin toukat viihtyvät hyvin sirkkojen lämpimän ruumiin sisällä. Täysikasvuinen jouhimato tarvitsee kuitenkin lisääntyäkseen vettä.

Siksi se ohjaa isäntänsä hyppäämään pakkokylpyyn, vaikka tämä kuolee siihen. Jouhimadon toukat ujuttautuvat isäntäeläimen sisään hyönteisten raadoista, joita sirkat syövät.

Päästyään isäntäeläimeen loiset erittävät aineita, jotka saavat sirkat hakeutumaan valoon. Yöllä järvet, joet ja lammikot heijastavat Kuun valoa, eikä loisen tahdoton käskyläinen pysty vastustamaan sitä.

Kosteus saa jouhimadon murtautumaan ulos isännästä.

Laakamato houkuttelee linnun hotkaisemaan saastuneen kotilon suuhunsa.

Lintu näkee kaksi herkullista toukkaa. Se hotkaisee ne tietämättä, että sitä on huijattu. Toukalta näyttäneet ulokkeet ovat nimittäin todellisuudessa kotilon tuntosarvia, jotka ovat vain saaneet loistartunnan.

Leucochloridium paradoxum -laakamato on saavuttanut päämääränsä. Kotilo syö linnun ulostetta, jossa saattaa piillä laakamadon munia.

Kun kotilon elimistöön päässeet munat kuoriutuvat, loinen hakeutuu tunto­sarviin, jotka se muuttaa värikkäiksi ulokkeiksi.

Lisäksi loinen ohjaa kotilon hakeutumaan valoisaan paikkaan, jotta se osuu lintujen silmiin helposti.

Elinkiertonsa lopun laakamato viettää linnun suolistossa. Kun sen on aika munia, munat siirtyvät ulosteen mukana ulos linnusta.

Ophiocordyceps-suvun muurahaisloisikka voi tuhota kokonaisia muurahaisyhdyskuntia. Loissieni muuttaa muurahaiset zombeiksi ja sitten tappaa ne. Loiseen kuollut muurahainen taas levittää sienen itiöitä. Muurahaiset voi pelastaa hyperparasiitti eli loisenloinen.

Hevosmuurahaisissa loisiva Ophiocordyceps unilateralis -sieni syö isäntänsä elimiä koko ajan, mutta varsinaisesti vahingolliseksi se muuttuu vasta sukukypsänä. Se alkaa erittää muurahaisen aivoissa LSD:n kaltaista myrkkyä, joka vie isännän oman tahdon.

Muurahainen lähtee pesästään, kiipeää oksalle noin 25 sentin korkeuteen lajitoveriensa käyttämän polun yläpuolelle ja tarrautuu leuoillaan kiinni lehteen.

Tässä vaiheessa muurahaisesta on jäljellä enää lähinnä ulkokuori ja leuat. Muutaman päivän kuluttua sienen itiöemä puskee ulos isännän päästä ja itiöitä varisee alla kulkevien muurahaisten päälle.

Muurahaisyhdyskunta voi pelastua, jos muurahainen kantaa hyperparasiittia. Kun loissieni tunkeutuu kuolleen muurahaisen pään läpi, hyperparasiitti tekee vastaiskun.

Se kastroi loissienen niin, että vain 6,5 prosenttia sen itiöitä tuottavista osista säilyy eikä se siksi pysty levittämään itiöitä yhtä tehokkaasti kuin yleensä. Tartunnan saanutta muurahaista sekään ei pysty pelastamaan.

Hyperparasiitin vastahyökkäys on ehkä ratkaisevan tärkeää loissienen selviytymiselle.

Jos hyperparasiittia ei olisi, kokonaiset muurahaisyhdyskunnat kuolisivat eikä loissienelläkään olisi kohta enää isäntäeläimiä, joita se voisi käyttää lisääntymiseensä.

Hyperparasiitti tekee siksi sekä muurahaiselle että loiselle palveluksen.

Kaaliperhosen toukka suojelee vainopistiäisen jälkeläisiä hengellään.

Kaaliperhosen parvivainokainen munii munansa kaaliperhosen toukkaan, jossa ne kuoriutuvat.

Kun loisen toukat ovat kasvattaneet itsensä isäntänsä sisällä riisinjyvän kokoisiksi, ne nakertavat toukan nahkaan itselleen ulosmenoaukon.

Ennen poistumistaan parvivainokaisen toukat käsittelevät isäntätoukan aivoja. Poikue kehrää itselleen kotelot, mutta lisäsuojaa saadakseen ne panevat myös isäntätoukan kehräämään niiden päälle säikeitä.

Lisäksi isäntätoukka asettuu koteloiden päälle pää koholla valmiina säikyttämään viholliset tiehensä. Se itse kuolee lopulta nälkään.

Mitkään muut eläimet eivät levitä sukkulamadon munia yhtä tehokkaasti kuin linnut. Tie linnun mahaan löytyy laittamalla muurahainen esittämään marjaa.

Linnunjätökset maistuvat muurahaisille, mutta herkkuateria voi koitua niiden kohtaloksi.

Sen sisältö voi saada viidakon muurahaisen peräpään paisumaan punaiseksi kohti taivasta osoittavaksi palloksi, joka erehdyttävästi muistuttaa puissa kasvavia mehukkaita, punaisia marjoja.

Pallukka herättää takuuvarmasti lintujen huomion, vaikka ne eivät yleensä syökään muurahaisia vaan vain marjoja. Muodonmuutos johtuu linnuissa viihtyvän Myrmeconema neotropicum -sukkulamadon jälkeläisistä.

Kun muurahainen syö loisen, tämä munii muurahaisen sisälle satoja munia. Ne kerääntyvät eläimen peräosaan ja saavat sen turpoamaan.

Näin loinen pääsee palaamaan linnun elimistöön.

Pistiäistoukat saavat kemiallisella koktaililla hämähäkin kutomaan kotelolleen ”riippukeinun”, jossa ne voivat rauhassa jatkaa kehittymistään.

Kun hämähäkki tapaa verkostaan kuolleelta näyttävän pistiäisen ja luulee saaneensa makoisan aterian, se voi yllättyä pahan kerran.

Jos pistiäinen kuuluu Hymenoepimecis argyraphaga -lajiin, se vain teeskentelee kuollutta. Pistiäinen yllättää hämähäkin ja lävistää sen kuoren pistimellään.

Pistos saattaa halvaannuttaa hämähäkin jopa kymmeneksi minuutiksi. Sinä aikana pistiäinen ehtii munia munan ja liimata sen kiinni hämähäkin ruumiiseen, jolloin hämähäkkiä odottaa kohtalo loisen toukan orjana.

Kun toukka muutaman päivän kuluttua kuoriutuu munasta, se nakertaa reiän hämähäkin ruumiiseen, jotta se pääsee käsiksi tämän vereen.

Lamauttavan pistoksen mukana hämähäkki saa myös annoksen myrkkyä, joka ottaa hämähäkin valtaansa, kun toukan on aika koteloitua.

Hämähäkki repii oman verkkonsa kappaleiksi ja kutoo sen sijaan rakenteen, johon pistiäistoukan kotelo voi kiinnittyä.

Tämän jälkeen hämähäkki heittää henkensä ja toukka nauttii siitä viimeisen aterian ennen koteloitumistaan.

Joka vuosi 59 000 ihmistä kuolee rabiekseen. Heistä 99 prosenttia on saanut tartunnan koiralta.

Rabiesta eli raivotautia aiheuttava virus levittäytyy keskushermostoon ja hieman ennen isännän kuolemaa sylkirauhasiin, sillä se tarttuu syljen välityksellä.

Virus muuttaa isännän käyttäytymistä: muuten rauhallinen eläin voi alkaa hyökkäillä eläinten, ihmisten ja esineidenkin kimppuun. Puhjenneeseen rabiekseen ei ole hoitoa.

Keskushermoston tuhoutuessa uhri kuolee.