Krokotiiliemon suhde jälkeläisiin
Krokotiilit ovat verenhimoisten petojen maineessa. Onko totta, että krokotiiliemo huolehtii aluksi jälkeläisistään mutta voi myöhemmin syödä ne?
Nykyisistä krokotiililajeista ehkä tunnetuin on niilinkrokotiili. Tämän lajin naaras kaivaa rantahiekkaan tai -mutaan noin puolen metrin syvyisen kuopan, johon se laskee kolmisenkymmentä munaa. Pesältä voi olla matkaa avoveteen jopa 200-300 metriä. Naaras ei aktiivisesti haudo munia, vaan Auringon ja pesää peittävien kasvinosien lahotessa syntyvä lämpö ”kypsyttää” munat. Naaras ei kuitenkaan jätä pesää oman onnensa nojaan, vaan se pysyttelee pesän läheisyydessä aina siihen asti, kunnes poikaset kuorituvat. Niilinkrokotiilinaaras käyttäytyy munien hautumisaikana hyvin epäitsekkäästi, sillä se saalistaa tuskin lainkaan ja puolustaa pesää mahdollisilta munavarkailta. Munista ovat kiinnostuneita monet rannan tuntumassa liikkuvat petoeläimet, jotka eivät uskaltaudu normaalisti ottamaan yhteen krokotiilinaaraan kanssa. Ne kiertelevät pesän lähistöllä ja odottavat, että nälkäinen naaras poistuu pesän luota. Krokotiilinaaras auttaa kuoriutuvia poikasia rikkomalla pesän kovaksi kuivuneen pintakerroksen. Niilinkrokotiilinaaraiden on todettu pitävän huolta vastakuoriutuneista jälkeläisistään niiden ensimmäisinä elinpäivinä. Naaraat valvovat poikasten matkaa veteen ja auttavat niitä selviytymään vaaroista, joille nämä parinkymmenen senttimetrin pituiset pikkuliskot ovat alttiita. Ilmeisesti poikasten heikot kiljahdukset pitävät yllä naaraan vaistokäyttäytymistä, sillä myöhemmin, kun piipitys lakkaa, emo hylkää ne – ja tilaisuuden tullen pistelee ne poskeensa.