Eniko Kubinyi
Koira magneettikkuvauslaitteessa

Koira erottaa kielet toisistaan

Aivokuvaukset ovat paljastaneet koiran havaitsevan kielten eroja ja huomaavan luultua enemmän puheen vivahteita.

Monet koirat tunnistavat ja tottelevat sellaisia käskyjä kuin ”istu”, ”nouda” ja ”kieri”. Tähän asti on oletettu, että ihmisen paras ystävä pitää muuten kuulemaansa ihmisen puhetta pelkkänä höpinänä.

Aivokuvausten mukaan oletus on kuitenkin väärä: koira hoksaa jopa sen, että puhutaan vierasta kieltä.

Näin on ensimmäistä kertaa todistettu, että muillakin nisäkkäillä kuin apinoilla on kyky erottaa kielet toisistaan. Ehkä nyt on päästy nelijalkaisen seuralaisemme kehittyneen kielitajun jäljille.

Koiran aivot reagoivat vieraaseen kieleen

Loránd Eötvösin mukaan nimetyssä Budapestin yliopistossa tutkittiin viittä kultaistanoutajaa, kuutta bordercollieta, kahta australianpaimenkoiraa, yhtä labradoodlea ja cockerspanielia sekä kolmea sekarotuista koiraa, joiden ikä oli 3–11 vuotta.

Kaikki 18 koiraa kuulivat kolmenlaisia Pikku prinssi -pienoisromaanista otettuja virkkeitä:

  • espanjaksi
  • unkariksi
  • siansaksaksi.

Virkkeet esitettiin siansaksaksi niin, että puhe muistutti rytmiltään ja sävelkulultaan luonnollista kieltä, kuten espanjaa tai unkaria, vaikka sanat olivat käsittämätöntä mongerrusta.

Kaksi koiraa oli tottunut kuuntelemaan espanjaa. Loput olivat eläneet unkarilaisten parissa. Ja kaikille koirille siansaksa oli outoa.

VIDEO: Bordercollie Kun-kun innoitti tutkijaa

Yllykkeenä koirien kielitajua koskevaan tutkimukseen oli koirien aivoihin erikoistuneen tutkijan muutto Meksikosta Unkariin. Hän alkoi pohtia, mahtoiko hänen 4,5 vuotta vanha bordercolliensa tajuta, että unkari on eri kieli kuin espanja.

Kun koirat kuuntelivat virkkeitä, niiden aivoja kuvattiin magneettikuvauslaitteella, jotta verenkierrosta saatiin selville, millä alueilla aivotoiminta vilkastui.

Kun koirat kuulivat espanjaa tai unkaria, normaalisti esimerkiksi musiikin kaltaista ääntä käsittelevä ensisijaindn kuuloalue aktivoitui. Kun koirat kuulivat puhetta, johon ne eivät olleet tottuneet, toissijaisen kuuloalueen toiminta kiihtyi.

Ihmisellä vastaava aivojen osa arvioi kielen säännönmukaisuutta ja puheen luonnollisuutta. Siansaksa aiheutti selvästi voimakkaamman reaktion tällä kuuloalueella.

Yhteinen evoluutio on voinut kehittää kielikorvaa

Tutkimusten mukaan koirat panevat merkille esimerkiksi puheen rytmin ja sana- ja lauseintonaation. Ne eivät siis vain tunnista sanoja, jotka ovat tulleet niille tutuiksi käskyinä koulutuksen aikana.

Tutkimustulokset antavat ymmärtää, että koirat erottavat aidon puheen höpinästä. Asiaa aiotaan kuitenkin tutkia vielä lisää.

Aiemmin on osoitettu, että koirat tajuvat käskyt riippumatta siitä, millä tavalla ne esitetään.

Tutkimus tähtää sen selvittämiseen, onko koirien puheen ymmärtäminen kehittynyt itsenäisesti vai vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Koiran ja ihmisen evoluutiohan on ollut rinnakkaista.