Kilpikonnakaan ei ole suojassa pedoilta
Kilpikonnilla on kova kuori, jonka suojaan ne voivat vetäytyä vaaran uhatessa. Onko niillä lainkaan luontaisia vihollisia?
Kilpikonnat ovat vanha matelijalahko, jonka edustajien ulkonäkö on säilynyt hyvin samankaltaisena 200 miljoonaa vuotta. Kilpikonnien hengissäsäilymisen ja menestymisen yksi tärkeimmistä edellytyksistä on niiden paksu ja painava suojakilpi. Tyypillinen kilpi koostuu 61 irrallisesta luulevystä, jotka muodostavat selkä- ja vatsakilvet. Luulevyjä peittää 50 sarveisaineesta muodostunutta levyä, jotka asettuvat limittäin luulevyjen päälle. Rakenne tekee kilvestä vankan. Joillakin lajeilla sarveisaineen tosin korvaa nahka, ja joillakin kilpi on lähes yksinomaan paksuuntunutta nahkaa. Kilpikonnat ovat poikasina haavoittuvaisia, koska niiden kuori ei ole vielä kovettunut. Myös täysikasvuinen kilpikonna voi kilvestään huolimatta päätyä ison pedon suihin. Merikilpikonnat ovat esimerkiksi miekkavalaiden ja isokokoisten haiden ravintoa. Maalle munimaan nousevat naaraat taas voivat joutua isojen kissaeläinten, kuten jaguaarien ja puumien, kynsiin. Maa- ja suokilpikonnien luontaisia vihollisia ovat alligaattorit. Niiden purentavoima on eläinkunnan suurin, ja ne voivat helposti murskata keskikokoisen kilpikonnan kuoren, jos ne onnistuvat saamaan sen leukoihinsa.