Yhdysvaltojen itäosissa ja Kaakkois-Kanadassa elää jokien ja järvien lähellä alle 15 sentin mittaisiksi kasvavia Sternotherus odoratus -lajin kilpikonnia. Erittämänsä hajuaineen takia myskikilpikonniksi nimitetyt pikku matelijat viihtyvät vedessä eivätkä ne nouse pitkiin aikoihin pinnalle hengittämään. Itävaltalaisen Wienin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, miten ne huolehtivat riittävästä hapensaannista upoksissa.
Myskikilpikonnilta löydettiin erikoisia anatomisia sopeumia. Niillä on kielessään ja kurkussaan poimuja, joissa risteilee tiheässä pieniä verisuonia. Verisuoniston ansiosta rakenteet toimivat kidusten kaltaisina hengityseliminä, joilla kilpikonnat ottavat happea vedestä. Hämmästyttävänä tutkijat pitivät sitä, että myskikilpikonnat eivät käytä kieltään lainkaan hyväksi saattaessaan ravintoa mahaansa.
Poimuja on erityisen paljon kielen takaosassa ja nielun yläosassa. Näissä paikoissa myskikilpikonnilla on yhtä paljon ohuita verisuonia kuin keuhkottomilla, kaiken tarvitsemansa hapen ulkopintansa läpi saavilla pyrstösammakoilla ihossaan.