Kesän viisi pahinta verenimijää

Yleisin puutiaisten levittämä taudinaiheuttaja on Borrelia burgdorferi -bakteeri, joka aiheuttaa borrelioosin eli Lymen taudin.

Tavallisimmat borrelioosin oireet ovat ihon punoitus pistokohdassa, päänsärky ja lihaskivut. Joskus esiintyy myös väsymystä ja voimattomuutta. Jos sairautta ei hoideta, se voi levitä ihoinfektiosta keskushermostoon ja kehittyä neuroborrelioosiksi.

Neuroborrelioosivaiheessa bakteerit ovat tuottaneet myrkkyään niin paljon, että se vahingoittaa hermoja. Tavallisia oireita tässä vaiheessa ovat säteilevät kivut raajoissa, niskan jäykkyys ja kasvohermohalvaus. Jos borrelioosi havaitaan ajoissa, se voidaan hoitaa antibiooteilla.

2. Polttiainen: pieni mutta terävähampainen

Yksittäinen polttiainen on niin pieni, että sitä tuskin huomaa. Se on vähän sääskeä muistuttava hyönteinen, joka isoimmillaankin on alle 3 millimetrin kokoinen. Etenkin loppukesästä polttiaisparvet voivat olla iso riesa järvien, jokien ja muiden vesistöjen lähistöllä.

Polttiaisia esiintyy Suomessa koko kesän, mutta erityisen verenhimoisiksi ne äityvät loppukesästä parittelukauden jälkeen, kun naaraat etsivät ravintoa poikasilleen.

LUE MYÖS: Saimaa ja neljä muuta Suomen suurinta järveä

Polttiaisen uhri ei välttämättä näe hyökkääjäänsä, mutta sen kyllä tuntee. Toisin kuin hyttynen, jonka imukärsä on suhteellisen ohut, polttiainen tekee uhrinsa ihoon reiän sahalaitaisilla leuoilla. Purema on yleensä kivulias.

Polttiaisen leuat ovat niin vahvat, että se pystyy puhkaisemaan useimpien eläinten ihon. Samalla kun se puree ihoon haavan, se purskauttaa siihen sylkeään, joka estää verta hyytymästä. Sitten se imaisee mahaansa pienen annoksen verta ja lentää ruokkimaan sillä jälkikasvuaan.

Polttiaisen ajaa parveilemaan parinmuodostus. Seuraa etsivät naaraat erittävät hormonia, joka houkuttelee paikalle kaikki lähiseudun koiraat. Naaraan löydettyään koiraat yrittävät kilpaa hurmata sitä tanssimalla. Kun naaras on tehnyt valintansa ja munat on hedelmöitetty, se lähtee etsimään verta poikastensa ravinnoksi.

3. Hyttynen: stilettikärsäinen veri-imuri

Kun liiskaat ihostasi verta imevän hyttysen, tuhoat veren imemiseen erikoistuneen kokonaisuuden.

Verenhimo herää naarashyttysessä, kun munat kehittyvät sen sisällä. Veren imemistä varten sillä on imukärsä. Siinä on ikään kuin tuppi ja sen sisällä putki, jonka päässä ovat pistosukasista koostuvat teräväreunaiset lävistimet eli stiletit.

Kun hyttynen painaa imukärsänsä ihoon, se samalla liikuttelee päätään niin, että kärsä porautuu ihon läpi.

Kun kärsä on löytänyt verisuonen, hyttynen luo suun ja nielun lihaksilla kärsään alipaineen, joka imee verta. Veren ainesosat päätyvät munien ravinnoksi.

4. Vampyyriyökkönen: perhonen vaihtoi kyynelet vereen

Suomessakin tavattavien kyynelyökkösiksi kutsuttujen yöperhosten on havaittu ajoittain imevän verta eläimistä – ja viime aikoina myös ihmisistä. Niiden imukärsä on lyhyt, ja siinä on väkäset, joilla saa otteen ihosta ja pääsee porautumaan verisuoniin asti.

Veri on kuitenkin poikkeus kyynelyökkösen ruokavaliossa. Nimensä mukaisesti kyynelyökkösellä on tapana imeä ravinnokseen kyynelnestettä eläinten silmistä. Se käyttää imukärsäänsä myös mehun imemiseen hedelmistä.

Veren makuun päässeelle kyynelyökköselle maistuu tilaisuuden tullen myös ihmisveri. Se on ainoa tunnettu ihmisverta syövä perhonen. Siinä missä hyttysillä verenhimo on naaraiden ominaisuus, kyynelyökkösillä verta imevät vain koiraat. Varmaa selitystä sukupuolittuneelle ruokavaliolle ei tiedetä.

Alun perin kyynelyökköstä on tavattu etupäässä Kaakkois-Aasiassa ja Etelä-Euroopassa, mutta vuonna 2000 se ilmestyi myös Suomeen. Sen jälkeen se on levinnyt lännemmäksi, muun muassa Ruotsiin. Sen ei ole todettu levittävän ihmisiin sairauksia.

Vampyyriyökkönen itse teossa

5. Paarma: kärpänen leikkaa reiän ihoon

Ehkä rajuin kesän verenimijöistä on paarma. Paarmat ovat kärpäsiin kuuluva hyönteisheimo, joka ei tyydy hentoon pistoon vaan ottaa veriateriansa leikkaamalla reilun reiän uhrin ihoon.

Naaraspaarman suuosat ovat kehittyneet sahalaitaisiksi teriksi, joita se hankaa vuorotellen ihoa vasten. Kun se on löytänyt sopivan uhrin ja päässyt iholle, se leikkaa ihoon niin syvän viillon, että siitä alkaa vuotaa verta.

Veren paarma ottaa talteen imukärsällään. Imukärsä ei kuitenkaan ole ontto niin kuin hyttysellä, vaan se toimii pikemminkin kuin sieni.

Ihminen voi yrittää hätistää paarman pois huitomalla. Muiden eläinten osa on huonompi. Paarma saa jaloillaan niin hyvän otteen ihosta, että se ei pienestä ravistelusta hätkähdä. Usemmiten uhrin on vain odotettava, kunnes kiusanhenki on lopettanut ateriansa.

Toisin kuin monet muut verenimijät paarma on aktiivinen päiväsaikaan. Silloin ovat liikkeellä myös sen lempisaaliit eli ihmiset ja kotieläimet.

Paarmat ovat yksi yleisimmistä verenimijähyönteisistä. Niitä esiintyy kaikkialla maapallolla. Ne eivät kuitenkaan aina etsi verta. Koiraspaarma ei piittaa verestä lainkaan, vaan se käyttää ravinnokseen kukkien mettä. Naaraatkin tarvitsevat verta vain muniensa ravinnoksi. Muuten nekin imevät mettä.