Viruksia kantavat lepakot, jotka lentelevät ympäriinsä levittämässä tauteja, tuntuvat painajaiselta. Verta imevistä lepakoista kerrotaan kaikenlaisia kauhutarinoita, ja ajatus, että lepakoita käytettäisiin biologisina aseina, on yhtä mielikuvituksellinen.
Lepakoiden tiedetään toimivan monien virusten, bakteerien ja loisten isäntinä tai väli-isäntinä. Lepakoista lähtöisin olevina taudinaiheuttajina pidetään esimerkiksi rabies-, hendra-, marburg- ja SARS-CoV-virusta.
Monet seikat viittaavat siihen, että myös ebola- ja nipah-virukset ovat peräisin lepakoista.
Äärimmäisen tehokkaasti toimivan immuunijärjestelmänsä ansiosta lepakot sietävät monia viruksia, joten teoriassa ne sopivat erinomaisesti biologiseen sodankäyntiin.
Sopivuus ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että lepakoiden avulla voidaan levittää tauteja tehokkaasti sodassa.
Harvinainen tartuntatie
Siitä huolimatta, että lepakot ovat varsinaisia taudinpesiä, on kaikkea muuta kuin yleistä, että niiden virukset siirtyvät ihmisiin.
Kaiken lisäksi lepakot ovat arkoja eläimiä, jotka pyrkivät välttämään ihmisten kohtaamista. Melko varmasti lepakot jättäisivät ihmiset rauhaan, jos niitä lähetettäisiin asutuille alueille.
Niin kauan kuin lepakoiden kanssa ei olla läheisissä kosketuksissa eikä niitä esimerkiksi pyydystetä, tartuntariski on olematon.