Kekseliäs osaa pitää pedon loitolla

Petoeläimen osa ei ole aina helppo. Kaikki saaliseläimet eivät tyydy nöyrästi osaansa. Yksi roiskii myrkyllistä verta, toinen tekee uhkarohkeita taitolento­liikkeitä, ja kolmas pilaa pedon ruokahalun ulostepanssarilla.

Petoeläimen osa ei ole aina helppo. Kaikki saaliseläimet eivät tyydy nöyrästi osaansa. Yksi roiskii myrkyllistä verta, toinen tekee uhkarohkeita taitolento­liikkeitä, ja kolmas pilaa pedon ruokahalun ulostepanssarilla.

Nature Picture Library

Veriruisku silmäkulmassa

Konnaliskot ovat noin rupikonnan kokoisia pulleavartaloisia matelijoita, jotka elävät Pohjois- ja Keski-Amerikan kuivilla seuduilla.

Kaikki tunnetut viitisentoista lajia ovat piikkinahkaisia, mutta petolinnut, preeriakoirat ja ketut saalistavat niitä siitä huolimatta.

© J. Cancalosi/NaturePL

Petolintuja konnaliskot yrittävät karkottaa pullistamalla kehoaan niin, että ne näyttävät mahdollisimman isoilta ja piikit sojottavat mahdollisimman pelottavina.

Muita vihollisia vastaan niillä on yllättävämpi puolustustaktiikka.

Jos konnaliskoa ahdistellaan, se voi ruiskauttaa silmäkulmastaan verisuihkun yli metrin päähän.

Repeytyneestä ontelosta ruiskuaa verta vihollisen päälle

Konnalisko hätistää ahdistelijan myrkyllisellä verisuihkulla, joka osuu saalistajan naamaan jopa metrin päästä.

Sen veri on myrkyllistä, ja se ärsyttää pahasti etenkin nisäkkäitä.

Myrkylliset ainesosat ovat todennäköisesti peräisin muurahaisista, joita konnaliskot enimmäkseen syövät. Konnalisko voi tarvittaessa laukaista myrkkysuihkun monta kertaa.

Aivan loputtomiin sillä kuitenkaan ei ole ammuksia, sillä joka laukaisulla sen suonissa kiertävän veren määrä vähenee.

Video: Katso, miten veriammus lähtee matkaan

Pallokala pullistelee

Pallokalat ovat trooppisten merien otuksia, jotka uivat niin hitaasti, ettei niillä ole mahdollisuutta päästä petoja pakoon.

Pallokala on silti kaikkea muuta kuin helppo saalis. Vaaran hetkellä se alkaa kiivaasti hörppiä vettä ja pullistaa kokonsa kolminkertaiseksi 10–14 sekunnissa.

Petojen ahdistelemana pallokala pullistaa itsensä kolminkertaiseksi nielemällä paljon vettä. Piikikäs iho tehostaa pelotetta.

© Nature Picture Library

Kun pullean pallokalan pinnassa törröttää vielä piikkejä, useimmat pedot oivaltavat, että se olisi liian suuri ja kivulias suupala. Jotkin pallokalalajit pullistelevat myös soidinmenoissaan yrittäessään hurmata parittelukumppaniaan.

Monet siivettömätkin lajit pakenevat ahdistelijaa ilmojen teitä. Osa liitelee, osa mieluummin hyppää tyhjyyteen kuin jää pedon suuhun.

© T. MacMillan/NaturePL

Liitolisko pullistaa kylkiluunsa siiviksi

Kaakkoisaasialaisilla liskoilla on kylkiluidensa päällä ihopoimu, jonka ne voivat pullistaa ikään kuin siiviksi. Liskot ovat 10–20 sentin pituisia, mutta ne voivat liidellä 50–60 metrin matkan.

© T. Laman/National Geographic

Käärme liitelee puusta puuhun

Kaakkois-Aasiassa elää myös liitäviä käärmeitä. Kun peto lähestyy puussa olevaa käärmettä, se pullistaa kylkiluitaan, muuntautuu bumerangiksi ja liitelee tiehensä.

© S. Dalton/NaturePL

Sammakko tekee varvaspoimuistaan liitovarjon

Myös jotkin trooppiset sammakot hallitsevat liitelyn. Ne hyppäävät ilmaan, levittävät varpaidensa välissä olevat ihopoimut ja liitelevät niiden varassa jopa 30 metriä.

© Shutterstock

Liitokala nousee ilmaan

Liitokala voi liidellä rintaeviensä voimin veden pinnan yläpuolella jopa 400 metriä. Vauhtia voi olla 70 kilometriä tunnissa. Liitely on liitokalojen keino paeta petokalojen ulottuvilta.

Tulimato polttaa partatupsulla

Parrakas tulimato on 15–30 senttiä pitkä mato, joka elää muun muassa Välimeressä. Nimensä se on saanut harjamaisista tupsuistaan.

Ne voivat ensi silmäyksellä vaikuttaa pehmoisilta, mutta tulimatoa ei kannata lähteä silittelemään. Tupsut polttelevat ihossa.

Kaiken lisäksi karvat katkeavat helposti ja jäävät hanakasti kiinni ihoon.

Tulimadon tupsujen karvat kasvavat pareittain. Karvat ovat onttoja, ja ne sisältävät voimakasta hermomyrkkyä.

© Mary Beth Angelo/Scanpix

Polttelu ja kirvely voi jatkua useita päiviä. Kokemus on sen verran tuskallinen, että jos jokin petoeläin saa päähänsä nauttia tulimatoaterian, se tekee sen vain kerran elämässään.

Tulimato on itsekin peto. Se syö melkein mitä tahansa, minkä se saa kiinni.

Pussitiainen huijaa valeovella

Suomessakin joskus tavattavat pussitiaiset ovat kuuluisia pesänrakennustaidoistaan. Nimensä mukaisesti ne rakentavat puun oksista riippuvan pussinmuotoisen pesän.

Afrikkalaisten pussitiaisten pesä on paitsi taidokas myös juonikas. Pesässä on kaksi ovea. Näyttävä pääsisäänkäynti johtaa tyhjään onkaloon.

Se on tehty harhauttamaan petoeläimet, kuten munia tavoittelevat käärmeet, luulemaan, että pesä on tyhjä.

Pääsisäänkäynti huijaa petoa

Kaksiosaisessa pesässä on oikea pesä ja valepesä. Lisäksi karvoista ja heinistä tehty pesä on niin sitkeä, että se kestää rajuakin riepottelua.

Varsinainen pesän kulkuaukko on piilossa. Oikean sisäänkäynnin peitoksi pussitiainen panee hämähäkinseittiä. Myös poikaset oppivat pelin hengen.

Aistiessaan, että jokin pyrkii pesään, ne vaikenevat. Yleensä linnunpoikaset ääntelevät kiinnittääkseen vanhempiensa huomion.

Afrikanpussitiaisen pesässä on kaksi oviaukkoa. Isomman aukon takana on tyhjä onkalo. Oikean pesän ovi on naamioitu.

© Des & Jen Bartlett/National Geographic Coll.

Toukka tekee kakkapanssarin

Kilpikuoriaisen toukka luottaa puolustusstrategiassaan hyökkääjän ruokahalun pilaamiseen. Sen peräaukko sijaitsee niin, että se pystyy suuntaamaan jätöksensä omaan selkäänsä.

Pedot näkevät siis edessään liikkuvaa ulosteläjää muistuttavan otuksen. Pedot näkevät siis edessään liikkuvaa ulosteläjää muistuttavan otuksen.

Se voi myös ottaa ulostekikkareesta kiinni pyrstöllään ja heilutella sitä ahdistelijan edessä. Samantapaista taktiikkaa käyttävät sylkikaskaat.

Kilpikuoriaisen toukka pystyy taivuttamaan peräpäätään niin, että se voi pursottaa ulosteen selkäänsä panssariksi.

© Alamy/ImageSelect

Niiden ”sylki” on peräaukosta tulevaa limaa, jonka ne puhaltavat vaahdoksi. Vaahto suojaa toukkaa kuivumiselta sekä taudeilta ja pedoilta.

Kuuloelin komentaa yökkösen syöksyyn

Yöperhosen pahin uhka on lepakko. Lepakko etsii pimeässä lentäviä saaliitaan kaikuluotainelimensä avulla.

Yöperhosella puolestaan on takaruumiinsa molemmin puolin kuuloelin, joka on erikoistunut lepakon äänien havainnointiin.

Kun kuuloelin rekisteröi lepakon ultraäänen, ääniaallot laukaisevat hermoärsykkeen, joka kulkeutuu suoraan siipilihaksiin.

Lihakset kääntävät siivet syöksylentoasentoon. Jos käy hyvin, lepakko ei pysy mukana.

Makuupussi suojaa papukaijakalaa

Trooppiset papukaijakalat voivat kasvaa melko suuriksi, ja siksi niiden voi olla hankala löytää suojaisaa nukkumapaikkaa koralliriutasta.

Kala yrittää korvata vahingon piiloutumalla petojen hajuaistilta. Kun papukaijakala menee levolle, se etsii kutakuinkin turvallisen kolon merenpohjasta tai korallien lomasta ja alkaa erittää suustaan ympärilleen limakerrosta.

Papukaijakala tekee limasta itselleen pussin, joka pitää sen hajun sisällään eikä paljasta sen sijaintia pedoille.

© Nature Prod./NaturePL

Lima muodostaa pussin, joka ympäröi kalan lähes kokonaan lukuun ottamatta muutamaa aukkoa, joista vesi pääsee virtaamaan kalan kiduksiin. Kalan hajumolekyylit jäävät limapussin sisälle eivätkä houkuttele paikalle petoja sillä aikaa, kun kala nukkuu.

Tursas naamioituu 15 tavalla

Matkijatursas Thaumoctopus mimicus havaittiin ensimmäisen kerran Indonesian vesissä 1990-luvulla.

Muiden mustekalojen tapaan se pystyy muuttamaan väriään ja ihonsa kuvioita silmänräpäyksessä taustansa mukaan, mutta sen kyvyt eivät rajoitu siihen.

Luonto on täynnä lajeja, jotka yrittävät harhauttaa petoja naamioitumalla, mutta alan mestari on trooppinen matkijatursas, jolla on viisitoista eri valepukua.

© Nature Picture Library, Alamy/Imageselect & Mikkel Juul Jensen

Lonkerosta myrkkykäärme

Kun pohjahiekkaan piiloutunut tursas jättää näkyviin kaksi raidallista lonkeroa, se vaikuttaa ahdistelijan silmissä myrkylliseltä korallikäärmeeltä.

© Alamy/Imageselect & Mikkel Juul Jensen

Meduusaparveen piiloon

Meduusaparvikin käy piilopaikasta. Kun matkijatursas nostaa lonkeronsa ylöspäin, sitä ei ensi silmäyksellä erota parvessa uivista oikeista meduusoista.

© Alamy/Imageselect & Mikkel Juul Jensen

Litteä kuin kampela

Tarpeen tullen matkijatursas pystyy myös panemaan lonkeronsa yhteen ja uimaan litteänä merenpohjaa hipoen. Silloin sitä voi ainakin vähän aikaa luulla kampelaksi.

Matkijatursas pystyy myös muuttamaan ihonsa pintaa. Se voi olla sileä ja liukas tai karhea ja muhkurainen kuin vanha levän peittämä kivi.

Lisäksi se osaa jäljitellä muiden eläinten käyttäytymistä. Jos matkijatursasta ahdistellaan, se voi sujahtaa piiloon pohjan koloon niin, että siitä näkyy vain yksi lonkero, jolla on samanlainen kuviointi kuin korallikäärmeellä.

Korallikäärme on myrkyllinen otus, jota useimmat petokalat kavahtavat.

Katso matkijatursaan taidonnäyte

Tutkijat ovat tavanneet matkijatursaan luonnossa vasta muutamia kertoja, joten ei tarkkaan tiedetä, miten monta erilaista valepukua sillä on.

Toistaiseksi sen on havaittu jäljitelleen ainakin viidentoista eri lajin ulkonäköä tai käyttäytymistä.

Sen repertuaariin kuuluvat korallikäärmeen lisäksi ainakin myrkyllinen siipisimppu, kampela, meritähtiä muistuttavat käärmetähdet, meduusat, merivuokot ja sirkkaäyriäiset.

Matkijatursas osaa naamioitua myös tekeytymällä merenpohjassa eläväksi putkimadoksi tai sienieläimeksi. Sen on nähty myös matkivan vedessä ajelehtivaa kookospähkinää.

Uudet jalat menetettyjen tilalle

Meksikolainen salamanteri aksolotli voi hädän tullen uhrata yhden jalan pedon suuhun.

Jalan tyngän solut alkavat jakautua saman tien, ja muutamassa viikossa sille on kasvanut uusi raaja menetetyn tilalle. Se voi kasvattaa myös uusia sisäelimiä.

Aksolotli voi kasvattaa menetettyjen tilalle uusia raajoja, sisäelimiä ja jopa osia aivoista.

© Nature Picture Library

Kyky voi selittyä siitä, että aksolotlin yksilönkehitys jää tavallaan kesken: se elää koko elämänsä toukkana eikä yleensä jatka aikuisvaiheeseen kuten sammakot.