Kastunut kissa palelee

Kaikki kesy- eli kotikissat (Felis silvestris catus) eivät inhoa vettä. Esimerkiksi Itä-Turkista Van-järven ympäristöstä peräisin olevan vanrodun kissat pitävät vedestä ja uivat mielellään. Monien kotikissojen vastahakoinen suhtautuminen veteen liittyy ilmeisesti ruumiinlämmön ylläpitämiseen. Kissan villavasta aluskarvasta ja peitinkarvoista koostuva turkki menettää kastuessaan eristyskykynsä.Trooppisessa ilmastossa tällä ei ole niin suurta merkitystä kuin lauhkealla ilmastovyöhykkeellä, jossa kissoilla on etenkin kylmänä vuoden-aikana huomattava paleltumisriski. Kesykissa on villikissan eli Felis silvestris -lajin alalaji. Kotikissojen kantamuoto lienee ollut afrikkalainen villikissa. Tuhansien vuosien aikana sen luonnonvaraisista sukulaisista, kuten lauhkealla vyöhykkeellä elävästä eurooppalaisesta villikissasta eli metsäkissasta (Felis silvestris silvestris), polveutuvat enemmän tai vähemmän kesyt kissarodut suhtautuvat veteen eri tavoin. Metsäkissan sukulaiset, joihin suurin osa Suomen kotikissoista kuuluu, yrittävät yleensä karttaa kastumista. Tassujen kastumista eivät kaihda läheskään yhtä paljon rodut, jotka polveutuvat Lähi-idässä ja melkein koko Afrikassa elävästä afrikanvillikissasta eli nubiankissasta (Felis silvestris lybica). Kasvuolojen on havaittu vaikuttavan kissan suhtautumiseen veteen. Esimerkiksi näyttelykissat, joita kylvetetään toistuvasti, tottuvat veteen, jos niitä on pesty jo pennusta. Joidenkin kotikissojen tiedetään jopa viihtyvän saunan löylyssä isäntänsä tai emäntänsä kanssa.