Iho sopii ympäristöön
Litteä ruumiinrakenne laajentaa ihoa, jolla sammakko hengittää. Suuri pinta-ala takaa riittävän hapensaannin.
Sammakko hengittää iholla
Borneolaisella Barbourula kalimantanensis -sammakkolajilla ei ole keuhkoja. Ihon pinnan tuntumassa kulkeviin hiussuoniin imeytyy happea ilmasta ja vettä. Verenkierto kuljettaa happea eri ruumiinosiin.
Tieteellisen selityksen mukaan sammakkolaji elää viileässä, nopeasti virtaavassa vedessä paitsi siksi, että vesi on hapekasta, myös siksi, että kylmyys hidastaa aineenvaihduntaa. Lisäksi sammakon on helpompi pysyä veden alla ilman keuhkoista johtuvaa nostetta.
Australialaislisko piikkipiru voi sammuttaa janonsa käyttämällä hyväksi nahkansa erikoista rakennetta.
Nahka kuljettaa vettä liskon suuhun
Vain 10–15 senttiä pitkä piikkipiru elää Australian rutikuivissa länsi- ja keskiosissa. Ihmiselle vaaraton lisko saalistaa hyönteisiä, ja sitä suojaa petojen hyökkäyksiltä piikikäs iho, joka auttaa sitä myös pitämään yllä nestetasapainoa.
Iho estää kallisarvoista vettä häviämästä kehosta haihtumalla. Lisäksi lisko pystyy keräämään ihollaan kastepisaroita.
Matelijan suomuissa on pieniä uurteita, jotka toimivat vettä keräävinä ja kuljettavina kanavina. Kun ilman kosteus tiivistyy kasteeksi, vesi valuu ihoa pitkin lopulta liskon suuhun.
Lämpökameralla kuvaamalla on saatu selville, että läiskät ovat kirahvin kuumimpia kohtia riippumatta siitä, paistaako aurinko niihin vai ei.
Läiskät viilentävät kirahvia
Kirahvin ulkonäköä leimaavat läiskät eivät vain korista ja naamioi sitä. Auringonpaahteessa läiskistä on paljon hyötyä. Ne toimivat nimittäin eräänlaisina tuuletusikkunoina, jotka jäähdyttävät kehoa.
Kirahvi tarvitsee Afrikan kuumuudessa useita erilaisia jäähdytyskeinoja. Joka puolella sen ihoa on runsaasti hikirauhasia, ja läiskien alueella ne ovat erityisen suuria.
Jokaisen läiskän alla kulkee paljon verisuonia lähekkäin. Kun kirahvin ruumiinlämpö nousee, verisuonet laajenevat ja luovuttavat tehokkaasti lämpöä läiskien kautta ympäristöön elimistön viilentämiseksi.
Koska kirahvi on pitkä ja hoikka eläin, sillä on huomattavan laaja iho verrattuna ruumiinpainoon. Suuri ihon pinta-ala helpottaa kookkaan eläimen lämmönsäätelyä.
Kuvioharhautus
Mustavalkoinen raidoitus sekoittaa hyönteisten, kuten kärpästen ja paarmojen, pasmat niin, että ne lentävät seepran ohi.
Seepraraidat hämäävät hyönteisiä
Kun hevonen ja seepra kohtaavat kärpäsparven, suurin osa kärpäsistä laskeutuu hevosen päälle. Syynä on se, että huonohkon erotuskyvyn vuoksi kärpästen on vaikeampi arvioida laskeutumismahdollisuuksia, kun ne lähestyvät seepran raidallista pintaa.
Video paljastaa, että hyönteiset eivät ehdi hidastaa vauhtiaan ja lentävät siksi seepran ohi tai törmäävät siihen.
VIDEO: Kärpäsen laskeutuminen seepran päälle epäonnistuu
*Lähde: University of California* Kärpäset ja loiset ahdistelevat seepraa vähemmän, koska raidat hämmentävät niitä.
Raidoituksen lisäksi seeprat hyötyvät siitä, että niiden iho erittää hyönteisiä karkottavia hajuaineita.
On tutkittu mahdollisuuksia auttaa seepran keinoilla hevosia, joiden pahimpia kiusanhenkiä ovat paarmat. Koe, jossa osa hevosista sai seeprakuvioisen loimen, osoitti, että suurin osa verenimijöistä päätyi kiusaamaan niitä hevosia, joilla oli yksivärinen loimi.
Jopa kuvassa näkyvä täytetty lepinkäinen saa kameleontin vaihtamaan väriään niin, että sulautuu ympäristöönsä, kuten oksaan.
Värinvaihto hämää petoja
Bradypodion taeniabronchum -kameleontti naamioituu mestarillisesti vaihtamalla väriään sekunnin murto-osassa pedon uhatessa.
Kameleontin pahimpia vihollisia ovat lepinkäiset ja boomslanget, jotka ovat puussa eläviä käärmeitä.
Linnuilla on vielä parempi värinäkö kuin ihmisellä. Siksi kameleontti näkee paljon vaivaa sulautuakseen ympäristöön havaitessaan lepinkäisen.
Boomslangen värinäkö on huonompi. Kameleontin ei tarvitsekaan piiloutua käärmeen katseelta yhtä tehokkaasti kuin linnun tapauksessa.
Okahiiren nahka hämää petoeläimiä.
Löysä iho pitää hengissä
Hauras iho ei kuulosta äkkiseltään vahvuudelta, mutta afrikkalaisen okahiiren tapauksessa se on selviytymisvaltti. Ohut, löysä iho pelastaa jyrsijän, kun se on joutumassa saalistajan kynsiin. Okahiiren selästä voi nimittäin hyökkäyksen aikana irrota jopa 60 prosenttia pedon saaliiksi.
Okahiiri näyttää melko tavalliselta jyrsijältä jäykistä selkäkarvoistaan huolimatta. Hyvin tiheässä olevien karvatuppien lomaan jää kuitenkin vain vähän sidekudosta. Siksi iho on erittäin hauras.
Iho repeää helposti, koska se on 77 prosenttia höllempi ja 20 kertaa niin väljä kuin täkäläisillä hiirillä.
Vaikka ihon rikkoutumisesta seuraa usein verenvuoto ja siihen liittyy purema- ja raateluvammoja, vaurio alkaa korjautua heti. Iho uusiutuu hikirauhasia ja karvatuppia myöten.
Paraneminen edistyy vauhdikkaasti, sillä haava voi pienentyä 64 prosenttia päivässä.
Iho kärsii ravinnosta
Kaskelotin iho kertoo rajuista yhteenotoista mustekalojen kanssa.
Mustekalojen pyynti vaatii paksua nahkaa
Kaskeloteilla on maailman paksuin iho. Selässä ja päässä sen paksuus on jopa 35 senttiä. Lisäksi ihon alla on paksusti rasvaa.
Paksusta ihosta on valaalle paljon hyötyä, kun se taistelee kilpailijoita vastaan tai sukeltaa saalistamaan 3 000 metrin syvyydessä eläviä jättiläiskalmareita.
VIDEO: Kaskelotin maha kertoo yhteenotoista mustekalojen kanssa
*Lähde: Bertrand Loyer, elokuvaohjaaja* Kaskelotin ja mustekalan välistä taistelua ei ole koskaan päästy seuraamaan, mutta yhteenotoista on olemassa todisteita. Niiden pohjalta on rekonstruoitu kaskelottien saalistusretki.
Jopa 18 metriä pitkän saaliseläimen lonkeroissa on satoja imukuppeja, joiden reunassa on teräviä hampaita. Pyyntilonkeroiden aiheuttamat haavat näkyvät kaskelotin ihossa paksuina arpina.
Vaikka valas vie yleensä voiton ja saa mahaansa täytettä, peräänantamattomasti henkensä edestä taisteleva mustekala jättää merkkinsä siihen.
Käpymäisesti limittyvistä suomuista koostuva panssari suojaa muurahaiskävyn kehoa purevilta ja raatelevilta pedoilta.
Panssaripaita suojaa pedoilta
Muurahaiskäpyä peittävät isot limittäiset suomut, jotka koostuvat samasta aineesta kuin ihmisen kynnet: sarveisaineesta. Tuntiessaan olonsa uhatuksi muurahaiskäpy kääriytyy palloksi, jolloin levypanssari suojaa sitä kauttaaltaan.
Suojavarustus painaa suhteellisen vähän, koska suomut ovat kevyitä. Panssari on kuitenkin erittäin kestävä sen ansiosta, että sarveisainesuomut eivät helposti säröile eivätkä lohkea.
Kun peto iskee hampaansa tai kyntensä suomuihin, rusentava voima leviää pitkin eläintä eikä kohdistu suoraan alla oleviin pehmeisiin kudoksiin.
Keveyden ja kestävyyden yhdistelmä on innoittanut esimerkiksi suojaliivien kehittäjiä jäljittelemään muurahaiskävyn panssaripaidan rakennetta.
Merietana on ominut levältä hyödyllisen geenin, jonka ansiosta se kykenee yhteyttämään.
Vihreä merietana elää auringonvalolla
Elysia chlorotica -merietanasta tulee se, mitä se syö.
Nuori yksilö on ensin läpikuultava, mutta se vihertyy vähitellen syödessään leviä ja alkaa muistuttaa kasvin lehteä. Normaalisti kasvien ja levien viherhiukkaset hajoavat eläinten ruoansulatuskanavassa, mutta merietana on erikoistunut ottamaan leväaterioistaan irti kaiken mahdollisen.
Energiantuotto nojaa lainageeniin
Solu hyödyntää auringonvaloa
Kun levä hajoaa etanan suolessa, vapautuvat viherhiukkaset ja psbO-geeni siirtyvät etanan soluihin. Ne mahdollistavat yhteyttämisen eli auringonvalon sitomisen kemialliseksi energiaksi.
Vihreä väri selittyy viherhiukkasista, jotka säilyvät etanassa ehjinä ja yhteyttävät. Sen lisäksi, että etana säilyttää viherhiukkaset, se omii levältä geenin, jonka ansiosta ne jatkavat toimintaansa.
Geeni varustaa kasvit ja levät valmiuksilla sitoa auringonvaloa kemialliseksi energiaksi. Kun etana on syönyt riittävästi leviä, auringonvalosta voi tulla sen ensisijainen ravinnonlähde.
Krokotiililla on kidassaan pieniä, mustia pilkkuja, jotka herkkien antureiden tavoin rekisteröivät saaliseläinten liikkeet.
Krokotiili aistii saaliseläimen herkällä hipiällä
Krokotiilin vahvaa suomumaista ihoa herkistävät merkittävästi pienet, mustat pilkut, jotka toimivat tuntoeliminä.
Pilkut ovat keskittyneet kuonoon ja suun ympäristöön ja sisältävät runsaasti hermopäätteitä ja tuntoreseptoreja.
Nämä noin 9 000 aistinta reagoivat niinkin pieneen voimaan kuin 78 newtonin miljoonasosaa. Ihmisen sormenpäihin verrattuna herkkyys on kymmenkertainen.
Tarkasti aistivalta krokotiililta ei jää huomaamatta edes veteen putoavan pisaran aiheuttama väreily. Siksi peto havaitsee saaliseläintensä pienimmätkin liikkeet.
Pilkkopimeässä tehdyssä ruokintakokeessa krokotiilit syöksähtivät 50–70 millisekunnissa oikeaan paikkaan hotkaisemaan suupalan.