Shutterstock

Vastoin huhuja kimalainen lentää hyvin

Väitetään, että kimalaisen ei pitäisi kyetä lentämään. Mihin väite perustuu?

Käsityksen taustalla on myyttiset mitat saanut tarina, jonka mukaan joku saksalainen aerodynamiikan asiantuntija olisi 1930-luvulla todennut yhtä tuntemattomaksi jääneelle biologille, että kimalaisella ei ole rakenteellisia edellytyksiä lentää. Asiaa käsiteltiin tiedotusvälineissäkin, ja ajan mittaan jutusta tuli tavallaan osa kansanperinnettä. Kimalaisen aerodynaamiset ”puutteet” eivät estä sitä lentämästä. Kimalaisella on suhteellisen pienet, mutta karheat ja taipuisat siivet. Jokaisella siiveniskulla muodostuu paljon ylimääräistä nostetta aikaansaavia ilmapyörteitä.