Suomen perhoset

Suomen perhoset

Erilaisia lentäviä hyönteisiä voi olla vaikea erottaa pikaisella silmäyksellä toisistaan, mutta jo pintapuolinen perehtyminen Suomessa esiintyviin perhosiin auttaa tunnistamaan esimerkiksi täpläperhosia, kaaliperhosia ja sinisiipisiä.

Värikkäät kevään airuet ovat päiväperhosia, koska ne ovat aktiivisia päivällä toisin kuin yöllä lentävät yöperhoset.

• Tieteellinen nimi: Gonepteryx rhamni.
• Heimo: Kaaliperhoset.
• Siipiväli: 54–64 mm.
• Lentoaika: Maaliskuusta lokakuuhun.

Kaaliperhosiin kuuluva sitruunaperhonen on tunnistettavissa vaaleasta sitruunankeltaisesta väristä ja siipien pienistä kärjistä.

Koiras on kirkkaammin sitruunankeltainen kuin naaras, mutta kummallakin sukupuolella on keskellä siipiä oranssi täplä.

Sitruunaperhosia esiintyy melkein kaikkialla Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa, ja laji menestyy jopa Siperiassa, missä talvet ovat pitkiä ja kylmiä.

Talvehtineita sitruunaperhosia voi nähdä jo maaliskuussa. Toinen sukupolvi ilmestyy heinäkuun loppupuolella.

Sitruunaperhoset viihtyvät pihoilla ja puutarhoissa, mutta niitä elää myös metsänreunoilla. Sitruunaperhoset nauttivat mielellään voikukkien mettä.

Ohdakeperhonen

• Tieteellinen nimi: Cynthia cardui.
• Heimo: Täpläperhoset.
• Siipiväli: 58–74 mm.
• Lentoaika: Toukokuusta lokakuuhun.

Täpläperhosiin kuuluva ohdakeperhonen on saanut nimensä siitä, että lajin toukille maistuvat erityisen hyvin ohdakkeiden suvun kasvit.

Tuntomerkkeihin kuuluvat oranssinruskeat siivet, joiden mustissa kärjissä on valkoisia täpliä. Lentäessään kellertävältä näyttävän ohdakeperhosen kauneuden kruunaavat siipien valkoiset reunanauhat.

Ohdakeperhosta tavataan kaikkialla lukuun ottamatta Etelämannerta ja Etelä-Amerikkaa. Se onkin maailman laajimmalle levinnyt perhoslaji.

Ohdakeperhosen levinneisyyden selittää se, että laji on kosmopoliitti vaeltaja. Se tarkoittaa, että laji lentää pitkiä matkoja säiden ja vuodenaikojen mukaan.

Suomessa – ja muuallakin Pohjois-Euroopassa – ohdakeperhonen on kesäviipyjä. Alkukesästä saapuneet yksilöt lisääntyvät, ja loppukesällä nähtävät yksilöt ovat syntyneet täällä.

Amiraali

• Tieteellinen nimi: Vanessa atalanta.
• Heimo: Täpläperhoset.
• Siipiväli: 55–70 mm.
• Lentoaika: Toukokuusta lokakuuhun.

Täpläperhosiin kuuluva amiraali on vaeltaja, joka lentää pohjoiseen keväällä muniakseen nokkoseen. Syksyllä amiraalit vaeltavat taas etelään.

Amiraalin tunnistaa ruskeista siivistä, joissa on oranssinpunaisia nauhoja ja valkoisia täpliä. Lisäksi amiraalin takasiipiä koristaa kuvio, jossa voi nähdä numerot 9, 8 ja 6 tai 0.

Lajin esiintymisalue ulottuu Pohjois-Amerikasta Euroopan ja Pohjois-Afrikan kautta Aasian länsiosiin. Uralin takana amiraaleja tavataan harvoin. Laji viihtyy pihoilla ja puutarhoissa sekä lehtimetsissä.

Nokkosperhonen

• Tieteellinen nimi: Aglais urticae.
• Heimo: Täpläperhoset.
• Siipiväli: 45–61 mm.
• Lentoaika: Maaliskuusta lokakuuhun.

Nokkosperhonen on tyypillinen täpläperhonen.

Nokkosperhosen tuntomerkkejä ovat oranssinpunaiset siivet, joiden tummassa reunassa on sinisiä täpliä. Takasiivissä on täpläperhosille tunnusmerkillisiä pieniä ulokkeita.

Nokkosperhosen toukat syövät – lajinimen mukaisesti – nokkosia. Nokkosperhoset siirtyvät kuin muuttolinnut sinne, missä jälkeläisille on syötävää.

Nokkosperhosia esiintyy koko Euroopassa, Aasiassa ja Tyynenmeren rannikolla. Suomessa se on aikuistalvehtija, ja talvehtineet yksilöt lähtevät lentoon jo maaliskuussa.

Neitoperhonen

• Tieteellinen nimi: Inachis io.
• Heimo: Täpläperhoset.
• Siipiväli: 63–75 mm.
• Lentoaika: Maaliskuusta lokakuuhun.

Neitoperhosen kaunis ulkonäkö vastaa sen viehättävää nimeä. Siipien kookkaiden silmätäplien vuoksi lajista käytetään monissa kielissä riikinkukkoon liittyvää nimitystä.

Neitoperhosen pääväri on punaruskea, ja kuviot paljastavat, että laji kuuluu täpläperhosiin.

Neitoperhonen on Suomessa tulokaslaji, mutta sitä esiintyy eri puolilla maailmaa. Laji on vaeltaja, joka voi helposti tehdä 100 kilometrin muuttomatkan syksyllä.

Neitoperhoset viihtyvät pihoilla ja puutarhoissa ja löytävät itselleen mieleistä ravintoa sekä kukkaistutuksista että ylikypsistä hedelmistä.

Kaaliperhonen

• Tieteellinen nimi: Pieris brassicae.
• Heimo: Kaaliperhoset.
• Siipiväli: 50–63 mm.
• Lentoaika: Huhtikuusta syyskuuhun.

Kaaliperhosten heimolle nimen antanut kaaliperhonen on vaalea laji, jonka kummallakin sukupuolella on takasiivissään musta täplä. Naaraalla on lisäksi etusiivissään kaksi täplää ja musta juova alareunassa.

Kaaliperhosia esiintyy Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa, mutta Suomessa lajilla ei ole pysyvää kantaa.

Kaaliperhosia nähdään yleensä pihoilla ja puutarhoissa, niityillä ja pelloilla, joita ei ole myrkytetty.

Kaaliperhonen munii 50 munan ryppäitä varsinkin kaalien lehden alapinnalle. Kirkkaankeltaiset munat on helppo havaita.

Auroraperhonen

• Tieteellinen nimi: Anthocharis cardamines.
• Heimo: Kaaliperhoset.
• Siipiväli: 33–47 mm.
• Lentoaika: Huhtikuusta heinäkuuhun.

Auroraperhonen on kaunis laji, jonka siivet ovat pääväriltään valkoiset. Koiraalla etusiipien kärki on oranssi. Laji kuuluu kaaliperhosiin, ja naaraspuoliset yksilöt voivat muistuttaa erehdyttävästi kaaliperhosta.

Auroraperhosen nimi juontuu latinan kielen kultaa tarkoittavasta sanasta, joka viittaa koiraan etusiipien oranssiin kärkeen. Naaraan ulkonäkö on vaatimattomampi: sillä on valkoiset siivet, joiden reunat ovat mustat.

Neito- ja sitruunaperhosen ohella auroraperhonen on ensimmäisiä keväällä ilmestyviä perhosia.

Lajin esiintymisalueita ovat Eurooppa ja Aasian lauhkealla vyöhykkeellä sijaitsevat osat.

Auroraperhonen munii mieluiten ristikukkaiskasveihin, kuten litukoihin ja krasseihin. Laji viihtyy kosteilla alueilla, kuten rantaniityillä, ojanpientareilla ja hetteiköillä.

Hohtosinisiipi

• Tieteellinen nimi: Polyommatus icarus.
• Heimo: Sinisiipiset.
• Siipiväli: 25–36 mm.
• Lentoaika: Kesäkuusta syyskuuhun.

Sinisiipisiin kuuluva hohtosinisiipi on tunnistettavissa sinisistä ja ruskeista väreistään.

Vaaleansinisellä koiraalla on siivissään kapea musta reunus, jossa on valkoisia hapsuja. Naaraan siivet ovat ruskeat, ja niissä on oransseja täpliä ja orvokinsinisiä sävyjä lähellä ruumista.

Hohtosinisiipiä tavataan kaikkialla Euroopassa, Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa.

Lajin toukat syövät hernekasveja, kuten niittynätkelmää ja apilaa, ja se viihtyy niityillä, tienvarsilla, hiekkamailla ja kivisillä rannoilla.

Tummahäränsilmä

• Tieteellinen nimi: Maniola jurtina.
• Heimo: Täpläperhoset.
• Siipiväli: 31–47 mm.
• Lentoaika: Kesäkuusta elokuuhun.

Täpläperhosiin kuuluva tummahäränsilmä on harvinaistunut Suomessa viime vuosikymmeninä.

Lajilla on ruskeat siivet, ja kummallakin sukupuolella on etusiivissään silmätäplä. Naaraiden siivissä on laaja punaruskea alue.

Tummahäränsilmän esiintymisalue ulottuu Pohjois-Afrikasta Eurooppaan ja Lähi-itään.

Laji ei ole ravintokasvien suhteen kovin nirso, vaan sille kelpaavat monet heinäkasvit. Tummahäränsilmä suosii avoimia elinympäristöjä niityistä tienpientareisiin.

Pikkukultasiipi

• Tieteellinen nimi: Lycaena phlaeas.
• Heimo: Sinisiipiset.
• Siipiväli: 25–30 mm.
• Lentoaika: Toukokuusta lokakuuhun.

Pikkukultasiipi on maailman pohjoisimpia päiväperhosia.

Laji kuuluu sinisiipisiin, vaikka kumpikaan sukupuoli ei ole sininen. Pikkukultasiiven pääväri on hehkuva oranssi.

Sekä koiraalla että naaraalla on oransseissa etusiivissään musta reunus. Takasiivet ovat pääväriltään tummanharmaat, ja niiden reuna on oranssi. Etusiivissä on mustia täpliä.

Pikkukultasiipi viihtyy niityillä, pientareilla, puutarhoissa, metsäaukeilla ja rannoilla, ja lajia esiintyy Euroopan lisäksi Pohjois- ja Itä-Afrikassa, Pohjois-Amerikan itäosissa ja Aasiassa.

• Tieteellinen nimi: Boloria titania.
• Heimo: Täpläperhoset.
• Siipiväli: 31–44 mm.
• Lentoaika: Kesäkuusta heinäkuuhun.

Täpläperhosiin kuuluva lehtohopeatäplän siipien pääväri on oranssi. Siivissä on mustia täpliä ikään kuin ruskean, keltaisen ja oranssin mosaiikkikuvion koristeina.

Suomessa rauhoitettua lajia esiintyy Keski-Euroopasta Baltian ja Suomen kautta Siperiaan ulottuvalla alueella. Suomessa sen voi nähdä lehtomaisessa metsässä lähinnä maan eteläosissa.

Keltatäplähiipijä

• Tieteellinen nimi: Carterocephalus palaemon.
• Heimo: Paksupääperhoset.
• Siipiväli: 28–31 mm.
• Lentoaika: Kesäkuusta heinäkuuhun.

Keltatäplähiipijä on Suomessa suhteellisen harvinainen paksupääperhoslaji, jonka koiraat ja naaraat eivät juuri eroa toisistaan. Kummallakin on tummanruskeissa siivissä oranssinkeltaisia täpliä.

Keltatäplähiipijän esiintymisalue ulottuu Euroopasta Siperian kautta Japaniin ja Pohjois-Amerikassa Alaskasta Kaliforniaan.

Laji viihtyy kosteilla niityillä ja suosii ravintokasveinaan heiniä. Suomessa keltatäplähiipijä on vaarantunut.

Punakeltaverkkoperhonen

• Tieteellinen nimi: Euphydryas aurinia.
• Heimo: Täpläperhoset.
• Siipiväli: 33–42 mm.
• Lentoaika: Kesäkuussa.

Myös keltaverkkoperhosena tunnetun täpläperhoslajin täplikkäiden siipien pääväri on kirkkaan- tai vaaleankeltainen, ja ne näyttävät oranssilta, tummanruskealta ja keltaiselta mosaiikilta.

Laji viihtyy kosteilla niityillä ja suoympäristössä. Kanta on kuitenkin pienentynyt jo pitkään, ja punakeltaverkkoperhonen on rauhoitettu Suomessa.

Parhaat mahdollisuudet nähdä punakeltaverkkoperhonen on Kaakkois-Suomessa, mutta sielläkin se on erittäin uhanalainen.

Ketokultasiipi

• Tieteellinen nimi: Lycaena hippothoe.
• Heimo: Sinisiipiset.
• Siipiväli: 28–36 mm.
• Lentoaika: Kesäkuusta heinäkuuhun.

Ketokultasiipi on ollut aiemmin Suomessa laajalti esiintynyt laji, mutta 2000-luvulla siitä on tehty paljon vähemmän havaintoja.

Koiraan siivet ovat leimallisesti syvän kuparinpunaisia, ja niissä on tumma sinipunaiseen vivahtava reunus. Naaraan etusiivissä on ruskeita täpliä ja ruskeissa takasiivissä kuparinvärinen juova.

Ketokultasiiven toukat syövät hierakoita, suolaheiniä ja tattaria. Niityillä, kedoilla ja pihoilla elävä laji on nykyään silmällä pidettävä.

Muurahaissinisiipi

• Tieteellinen nimi: Maculinea arion.
• Heimo: Sinisiipiset.
• Siipiväli: 32–45 mm.
• Lentoaika: Heinäkuussa.

Muurahaissinisiipi on koko Euroopan unionin alueella rauhoitettu laji.

Tuntomerkkejä ovat keskeltä siniset ja reunoilta harmahtavat siivet, joissa on kapea valkoinen reunus ja mustia täpliä.

Suomessa muurahaissinisiipi on äärimmäisen uhanalainen, vaikka laji rauhoitettiin täällä jo vuonna 1989.