Pahanhajuista vaahtoa tuottavat rauhaset ovat päässä.
Lemu on hyvä puolustus
Jos vaahtoheinäsirkka tuntee olonsa uhatuksi, se tirauttaa päänsä kahdesta rauhasesta nestettä ja puhaltaa ilmaa sen läpi. Ilmavirrassa neste muuttuu tiiviiksi vaahdoksi, joka haisee niin pahalta, että petoeläimet ja lähistöllä olevat ihmisetkin hakeutuvat suosiolla kauemmaksi.
Leppäkertuilla on samankaltainen ase siltä varalta, että ne päätyvät pedon suuhun. Kovakourainen käsittely saa leppäkertun erittämään raajojensa nivelistä vereltä näyttäviä kellertäviä tai punertavia pisaroita. Erite haisee ja maistuu niin pahalta, että se säästyy useimmiten joutumasta ateriaksi. Se selviää pelkällä säikähdyksellä tai joillakin pedon kidassa saamillaan kolhuilla.
Mitä pidemmät piikit peniksessä on, sitä enemmän jälkeläisiä koiras saa.
Silpominen tehostaa siemennesteen vaikutusta
Lehtikuoriaisiin kuuluvan pienen Callosobruchus maculatuksen penis on pelottavan näköinen uloke. Lähinnä piikkinuijaa muistuttava sukupuolielin repii naaraan sisukset haavoille.
Ruotsalaisen Uppsalan yliopiston biologi Göran Arnqvist on todennut, että koiras saa sitä enemmän jälkeläisiä, mitä pidemmät piikit sillä on elimessään.
Selitys voi olla se, että siemennesteen sisältämä aine, joka saa munasolun irtoamaan, vaikuttaa tehokkaammin, kun se pääsee haavojen kautta naaraan vereen. Näin parittelu johtaa varmemmin hedelmöitykseen.
Värit varoittavat siitä, että merietana on elävä myrkkykapseli, jota pedon ei kannata nielaista.
Värikäs merietana syö itsensä myrkylliseksi
Väriloistostaan huolimatta vapaakiduskotilo saa liikkua kaikessa rauhassa koralliriutalla. Räikeä ulkonäkö nimittäin varoittaa saalistajia siitä, että merietana kuuluu maailman myrkyllisimpiin eläimiin.
Vapaakiduskotilo joko valmistaa myrkkynsä itse tai hankkii sen syömällä myrkyllisiä sienieläimiä tai polyyppieläinten polttiaissoluja, jotka sisältävät myrkkyä.
Polttiaissolut läpäisevät merietanan ruoansulatuskanavan aiheuttamatta vahinkoa ja kertyvät suolen loppupäähän, jossa niistä syntyy yhtä luonnon voimakkaimmista myrkyistä.
Pommikiitäjäinen pystyy suuntaamaan kemiallisen aseensa kääntämällä takaruumiinsa venttiiliä.
Peräpäästä 500 laukausta sekunnissa
Myös pommittajakuoriaiseksi kutsutun pommikiitäjäisen takaruumis on kehittynyt asetehtaaksi, jossa kemikaalit sekoittuvat räjähtäväksi ja syövyttäväksi koktailiksi.
Pommikiitäjäinen on ainoa eläin, joka osaa valmistaa räjähteitä. Se kuuluu maakiitäjäisten heimoon, jossa on yli 500 lajia. Pommikiitäjäiset pitävät vihollisensa loitolla räjähdysaineella, jota ne valmistavat takaruumiissaan ja ruiskuttavat sieltä ulos. Pommikiitäjäisen räjähde on hydrokinonin ja vetyperoksidin sekoitus.
Ne ovat kahden eri takaruumiin rauhasen eritteitä. Kovakuoriaisen tuntiessa olonsa uhatuksi aineet yhdistyvät eräänlaisessa säiliössä, johon tulee lisäksi entsyymejä.
Syntyvä reaktio nostaa lämpötilan säiliössä hetkessä kiehumispisteeseen, ja paine nousee rajusti. Kun hyönteinen avaa takaruumiissaan olevan venttiilin, ulos purkautuu pamahtaen kuumia, syövyttäviä pisaroita.
Pommikiitäjäinen voi ampua peräpäästään hallitusti jopa 500 laukausta sekunnissa.
Pommit syntyvät kovassa paineessa
Rauhaset toimittavat räjähteen ainekset
Pommikiitäjäisen asetehdas koostuu kahdesta isosta takaruumiin rauhasesta. Toinen erittää vetyperoksidia, toinen hydrokinonia, joka on helposti reagoiva orgaaninen yhdiste.
Entsyymit kasvattavat painetta
Aineet pumppautuvat paksuseinäiseen onteloon, joka toimii sekoitussäiliönä. Entsyymit käynnistävät reaktiosarjan, joka johtaa rajuun lämpötilan ja paineen nousuun ontelossa.
Syövyttävä pommi singahtaa ilmoille
Ontelon toisessa päässä sulkeutuva venttiili estää räjähdysainetta purkautumasta kovakuoriaisen sisuksiin. Toinen venttiili avautuu, kuuluu pamaus ja syövyttävä pisarapilvi ryöpsähtää.
Perhosten muodonvaihdokseen kuuluu neljä hyvin erilaista vaihetta.
Toukka hajottaa itsensä
Hyönteisten maailmassa poikaset ja täysikasvuiset ovat hyvin erilaisia yksilöitä. Varttuessaan hyönteisyksilö ei vain kasva, vaan se myös käy läpi muodonvaihdoksen eli metamorfoosin, jonka aikana sen elimistö muuttuu sekä sisältä että ulkoa täydellisesti.
Kun hyönteinen kuoriutuu munasta, se on toukka, jonka pääasiallinen tehtävä on syödä niin paljon kuin mahdollista. Kun toukka kasvaa, sen nahka jää pieneksi. Siksi toukka luo nahkansa.
Kun toukka on saavuttanut sopivan koon, se koteloituu. Iho muuttuu jäykemmäksi ja tummemmaksi. Samalla elimistö erittää entsyymejä, jotka hajottavat suurimman osan kudoksista tasaiseksi massaksi. Kotelovaiheessa hyönteinen elää toukkana keräämällään ravinnolla, kunnes sille kehittyy aikuisen elimistö.
Koteloituneen hyönteisen sisällä on hengitysja ruoansulatuselinten osia, solu- ja ravintoainemassaa ja niin sanottuja imaginaalilevyjä. Imaginaalilevyt ovat levymäisiä solurakenteita, joista muodostuvat täysikasvuisen yksilön eli imagon raajat, silmät, suu ja muut osat.
Kun muodonvaihdos on valmis, kotelo repeää ja esiin ryömii aikuinen hyönteinen.
Jokainen tuhatjalkaisen vartalon jaoke voi erittää sinihappopisaroita.
Sinihappo antaa tuhatjalkaiselle suojaa
Monet eläimet erittävät syövyttäviä ja pahanhajuisia myrkkyaineita, mutta Harpaphe haydeniana -tuhatjalkaisen vetysyanidi ansaitsee oman lukunsa.
Tuhatjalkaiset eivät ole kovin vikkeliä, joten niiden pitää pystyä puolustautumaan. Vetysyanidia, jonka vesiliuos tunnetaan nimellä sinihappo, tuottavat vartalon jokaisen jaokkeen parilliset rauhaset. Kun peto yrittää napata tuhatjalkaisen, pintaan pusertuu pisara sinihappoa, joka alkaa heti haihtua.
Viimeistään tässä vaiheessa saalistaja sylkäisee tuhatjalkaisen suustansa.
Siittiöt puhkaisevat tien munien luokse
Käsnäjalkaiset ovat matomaisia selkärangattomia, jotka vaikuttavat etanoiden ja perhosentoukkien risteymältä. Peripatopsis-suvun lajeilla koiras asettaa naaraan selkään pieniä siittiöpaketteja. Ne aiheuttavat naaraassa reaktion, jossa amebosyyteiksi kutsuttuja soluja alkaa kertyä siittiöpakkausten alle.
Muutoksesta seuraa naaraan ihoa hajottava entsyymihyökkäys.
Siinä vaiheessa, kun ihoon on syntynyt reikä, siittiöt kulkeutuvat naaraan ruumiinonteloon, hakeutuvat siellä munasolujen luo ja hedelmöittävät ne.
Itsemurhaisku levittää myrkkyä vastustajan päälle
Malesialainen muurahaislaji Camponotus saundersi käy sotaa korkein panoksin. Tiukan paikan tullen sotilaat turvautuvat itsemurhaiskuun. Siinä vaiheessa, kun taistelutilanne alkaa vaikuttaa toivottomalta, Camponotus saundersi räjäyttää itsensä.
Tällöin ympäristöön leviää tahmea myrkyllinen erite, joka ottaa ahdistelijat hengiltä. Erite syntyy kahdessa rauhasessa, jotka ulottuvat muurahaisen sisällä leuoista takaruumiiseen. Rauhaset räjähtävät, kun muurahainen jännittää mahalihaksensa.
Muurahainen hoitaa tilaansa
Etelä-Amerikan sademetsissä elävä Myrmelachista schumanni karsii metsänpohjan kasvustoa ja jopa puustoa niin, että lopulta sen reviirillä on vain sen suosikkikasveja.
Suurimmat muurahaisten luomat niin sanotut paholaisen puutarhat ovat 1 300 neliömetrin kokoisia. Jos alueella alkavat kasvaa vääränlaiset kasvit, M. schumanni myrkyttää ne muurahaishapollaan. Yleensä taimi antaa periksi vuorokaudessa.
Muurahaiset asettuvat taloksi suosikkikasviinsa, joka saa palkkioksi runsaasti kasvutilaa, kun kilpailijat on karsittu. M. schumannia kutsutaan joissakin kielissä sitruunamuurahaiseksi.
Sodankäyntiä kaasuaseella
Kun afrikkalaisen Crematogaster striatula -lajin muurahaiset käyvät termiittipesän kimppuun, syntyy kova taisto. Puolustajat eivät anna hevillä periksi, vaan ne pyrkivät iskemään leukansa hyökkääjiin.
Hyökkääjät ovat kuitenkin aseistukseltaan ylivoimaisia, ja taistelun lopputulos on selvä.Muurahaiset kääntävät termiiteille selkänsä ja suihkuttavat niiden päälle näkymätöntä myrkkykaasua. Pian termiitit kellahtavat tokkurassa selälleen, ja hetken kuluttua ne ovat kuolleet.
Monet muurahaiset käyttävät aseenaan myrkkypistintä, jolla ne suihkuttavat vastustajan päälle muurahaishappoa. Crematogaster striatulan pistin on kehittynyt kaasuaseeksi, joka levittää myrkkyä. Kaasupilvi on tappava, jos vastustaja on 5–10 millimetrin etäisyydellä.