Muurahaiset viestivät hajuilla

Seuratessani muurahaisten aherrusta huomasin, että aina kun työmuurahainen joutui taakkansa kanssa vaikeuksiin, se sai pian apujoukkoja. Mistä lajitoverit tiesivät tulla hätiin?

Muurahaiset tekevät yhteistyössä sillan
© Shutterstock

Muurahaiset muodostavat suuria yhdyskuntia. Yhdessä keossa voi olla toista miljoonaa työläistä, ja moneen pesään jakautunut yhteisö saattaa hankkia ravintonsa useiden neliökilometrien alueelta. Tällaisessa tilanteessa yksilöiden välinen viestintä onnistuu parhaiten kemiallisella menetelmällä. Muurahaiset kertovat asioita toisilleen hajumerkeillä. Hajuilla muun muassa välitetään tietoa ravinnonlähteistä ja vaaroista ja osoitetaan, mihin lajiin, yhdyskuntaan ja pesään kuulutaan. Muurahaiset käsittelevät hajuviestejä vaistonvaraisesti. Esimerkiksi kuolleen yksilön haju saa lajitoverit kohtelemaan sitä kuin jätettä. Kemiallisen avunpyynnön vastaanottaneella muurahaisella ei ole vaihtoehtoa: sen pitää mennä lähettäjän luo.