Shutterstock

Miten torakka pääsee sisään rakennuksiin?

Miten torakan kaltainen kutsumaton vieras pääsee keittiöön?

Torakka on koko maailmassa yleinen ja lähes kaikkialla inhottu hyönteinen. Monet yhdistävät sen erityisesti siivottomiin ravintolakeittiöihin, mutta se voi kulkeutua siisteihinkin talouksiin esimerkiksi matkalaukussa tai elintarvikkeiden mukana.

Torakka on hyvin etevä kiipeilijä, ja siten se voi levitä rakennukseen putkistojen ja sähkölinjojen kautta.

Torakat viihtyvät kaikenlaisissa lämpimissä ja kosteissa koloissa, mistä ne vain löytävät ruoantähteitä tai muita jätteitä syödäkseen.

Täysikasvuiset yksilöt, munakotelot ja yksittäiset munatkin kestävät hyvin sekä kuumaa että kylmää ja varsin kovaakin kohtelua. Litteän muotonsa ansiosta torakat pääsevät piiloon pieniin rakoihin ja koloihin.

Monilla on tietämättään torakoita asuinkumppaneinaan, sillä ne ovat yöaktiivisia ja viettävät suurimman osan vuorokaudesta piilossa.

Torakoille kelpaa ruoaksi melkein mikä vain. Niiden ulosteet ja muut eritteet saastuttavat elintarvikkeita. Ne voivat myös levittää tauteja, kuten salmonellaa ja muita vatsasairauksia.

Torakkalajeja on noin 4 600. Noin 30:tä tavataan ihmisen läheisyydessä, ja pieni osa elää sisätiloissa. Suomessa yleisimpiä lajeja ovat saksantorakka eli russakka ja ruotsintorakka, joka muualla tunnetaan itämaisena torakkana.

Suurin osa torakkalajeista on hyvin pieniä, vain kahdesta kolmeen senttiä pitkiä. Tropiikissa elää kuitenkin muutama torakkalaji, joiden yksilöt ovat olleet jopa kymmenen senttiä pitkiä.

Mikä sokeritoukka on – ja miten siitä pääsee eroon?