Mitä tapahtuu, jos kaikki mehiläiset kuolevat?

Mehiläisten joukkotuho on jo ongelma eri puolilla maailmaa. Jos kaikki mehiläiset katoaisivat, seuraukset näkyisivät luonnossa ja ruokatottumuksissamme.

Mehiläinen top

Maailman mehiläiskannat ovat pienentyneet 1950-luvulta lähtien, mutta ilmiöön havahduttiin toden teolla 1980-luvulla.

Silloin mehiläisiä alkoi kuolla siihen tahtiin, että osa tutkijoista varoitteli jo mehiläisten sukupuutosta.

Viime aikoina ongelma on noussut julkisuuteen niin sanotun yhdyskuntien romahtamishäiriön (colony collapse disorder) vuoksi.

Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kokonainen mehiläisyhdyskunta yhtäkkiä katoaa.

Mehiläispesässä on kennoja kuningattaren munia varten. Osa kennoista taas on varattu hunajalle.

© Shutterstock

Hedelmät ja vihannekset katoaisivat

Mehiläisten katoaminen lopettaisi tietysti hunajantuotannon, mutta seuraukset eivät jäisi siihen. Mehiläiset pölyttävät huomattavan osan ruoaksi käytettävistä kasveista.

Arviolta 70 niistä sadasta kasvilajista, joilla tuotetaan ruoka 90 prosentille ihmiskunnasta, on riippuvaisia mehiläisistä pölyttäjinä.

Jos mehiläiset katoaisivat kokonaan, ensimmäisenä kärsisi hedelmien ja vihannesten viljely. Myös monet luonnonvaraiset kasvit häviäisivät, sillä mehiläiset keräävät mettä ja siitepölyä satojen eri kasvilajien kukista.

Sen sijaan viljan tuotantoon mehiläiskato ei vaikuttaisi, sillä viljakasvit ovat tuulipölytteisiä.

© Shutterstock

Ilman mehiläisiä maailmasta katoaisi moni ihmiselle tuttu tuote:

  • Aprikoosi
  • Kurkku
  • Appelsiini
  • Luumu
  • Puuvilla
  • Pavut
  • Sitruuna
  • Persikka
  • Greippi
  • Ruusunmarja
  • Mansikka
  • Kahvi
  • Kaakao
  • Kirsikka
  • Kiivi
  • Sipuli
  • Mango
  • Nektariini
  • Päärynä
  • Rapsi ja rypsi
  • Mustaherukka
  • Auringonkukka
  • Tomaatti
  • Maapähkinä
  • Viinirypäle
  • Omena

Kasvit joutuvat ahtaalle

Kasvit eivät noin vain voi vaihtaa pölyttäjäänsä tai pölytystapaansa, joten aluksi monet lajit olisivat hätää kärsimässä.

Ajan mittaan tilanne kuitenkin tasaantuisi, kun hyönteiset täyttäisivät mehiläisten jättämän aukon ekosysteemissä.

Tosin esimerkiksi hedelmäpuiden muut pölyttäjät ovat paljon pienempiä kuin mehiläiset, joten niiden pölytysteho on pienempi.

Kasveja voidaan tietysti pölyttää myös ihmisvoimin, mutta se on erittäin työlästä.