Hyönteisten lepo

Hyönteiset vaikuttavat olevan jatkuvasti aktiivisia. Eivätkö ne nuku koskaan?

Kimalainen keltaisella kukalla
© Shutterstock

Sitä, nukkuvatko hyönteiset, ei tiedetä varmasti. Asiaa on vaikeaa tutkia, koska hyönteisten aivot ovat hyvin pienet. Vaikka niiden lepotilan ominaisuuksista ei ole tarkkaa tietoa, niiden on havaittu vaipuvan tilaan, joka muistuttaa nisäkkäiden unta. Yhdysvaltalaistutkijat tarkkailivat lasiastiaan suljettuja banaanikärpäsiä. Joka kerta, kun kärpäset olivat pysytelleet paikallaan yli minuutin, tutkijat säikäyttivät ne liikkeelle läpsäyttämällä kädellään lasiastian seinämää. Mitä enemmän aikaa kokeen alusta oli kulunut, sitä heikommin banaanikärpäset reagoivat tutkijoiden säikäytysyrityksiin. Banaanikärpäsillä tehdyt kokeet antoivat viitteitä siitä, että myös hyönteisten lepotilassa on eri vaiheita samaan tapaan kuin mm. ihmisen unessa. Kun ihminen on vaipunut uneen, uni alkaa vähitellen syvetä. Ehkä banaanikärpäset kompensoivat tutkijoiden säikyttelyn vuoksi vähiin jääneen leponsa syvemmällä unella. Toisessa kokeessa tutkijat antoivat banaanikärpästen levätä normaaliin tapaansa. Havaintojen mukaan ne pysyttelivät paikoillaan keskimäärin seitsemän tuntia. Levon aikana niiden raajat säpsähtelivät aika ajoin ja pää painui erikoiseen asentoon, jonka tutkijat otaksuivat olevan banaanikärpästen lepoasento. Tutkijat selvittivät myös piristävän aineen, kofeiinin, vaikutusta banaanikärpäsiin. Kofeiini sotki banaanikärpästen normaalin leporytmin ja teki niistä selvästi aktiivisempia kuin muina öinä.