Hyönteiset kehittyivät rannan tuntumassa

Maaselkärankaisten katsotaan kehitysopillisesti seuranneen vesieläimiä. Mistä ihmeestä hyönteiset polveutuvat?

Lähikuva vihreästä hyönteisestä
© Shutterstock

Kaikkien kuivan maan selkärankaisten esivanhempina pidetään kaloja, joilla oli raajamaiset evät. Ensimmäiset sammakkoeläimet syntyivät devonikaudella noin 390 miljoonaa vuotta sitten todennäköisesti varsieväkaloista, jotka elivät jo osaksi maalla. Hyönteisten kehitys ei liity suoraan selkärankaisten evoluutioon. Hyönteiset kuuluvat niveljalkaisiin. Niille ovat ominaisia kitiinipitoinen tukirunko, jonka sisäpintaan lihakset kiinnittyvät, ja jaokkeellinen ruumis sekä kolme raajaparia eli kuusi jalkaa. Hyönteisten kehittyessä noin 400 miljoonaa vuotta sitten maapallolla oli jo paljon kasvillisuutta ja sellaisia niveljalkaisia kuin trilobiitteja, raakkuäyriäisiä, siiroja, rapuja ja hämähäkkieläimiä. Hyönteiset polveutunevatkin rannikkojen muinaisäyriäisistä. Kosteikoissa elää yhä äyriäismäisiä hyppyhäntäisiä, joilla on kuusi jalkaa ja tuntosarvet. Niitä on pidetty hyönteisinä, mutta nykyään monet tutkijat luokittelevat ne omaksi lahkokseen.