Ihmisen aisteissa ei ole juuri hurraamista. Ihminen ei näe, kuule, haista, maista eikä tunne mitenkään erityisen hyvin. Tehottomien aistien olisi luullut koituneen ihmiselle kohtalokkaaksi lajienvälisessä olemassaolon taistelussa.
Monipuolisuus lienee kuitenkin yksi tärkeimmistä syistä siihen, että ihminen on menestynyt niin hyvin. Ihmislajilla on monia keskinkertaisia kykyjä, mutta ennen kaikkea se osaa sopeutua monenlaisiin elinympäristöihin – myös silloin, kun niissä tapahtuu äkillisiä muutoksia.
Monien eläinten aistit ovat paljon herkemmät ja tehokkaammat kuin ihmisen. Eläimet ovat kuitenkin usein niin pitkälle erikoistuneita, että niiden kyvyt ovat kovin yksipuolisia.
Hyvin suuri osa niiden aivoista on varattu aivan tietyntyyppisen tiedon käsittelemiseen.
Näin ne pystyvät toimimaan itselleen edullisella tavalla yksittäisissä tilanteissa. Kapea-alaisuudesta seuraa kuitenkin, että eläinten on vaikea selviytyä, jos niiden elinolosuhteet muuttuvat äkillisesti.
Valkohain kyky aistia sähkökenttiä auttaa sitä saalistamaan mm. tonnikaloja, hylkeitä ja delfiinejä.
Kalat lähettävät liikkuessaan heikkoja sähköimpulsseja.
Ihon huokoset vastaanottavat sähköärsykkeitä. Ne kulkevat geeliä sisältäviä kanavia pitkin Lorenzinin elimeen. Hain kuonossa on satoja sähköaistimia. Lorenzinin elimenä tunnettu rakenne reagoi heikkoon sähkövirtaan.
Lorenzinin elin stimuloi paikallisesti hermoja, jotka välittävät aivoihin tiedon mahdollisesta saaliista.
Sen lisäksi, että eläinten aistit ovat usein ihmisen aisteja herkemmät, eläimet voivat reagoida laajemmin samankaltaisiin ärsykkeisiin.
Esimerkiksi ihmisen silmät havaitsevat vain niin sanottua näkyvää valoa, mutta muun muassa monet hyönteiset erottavat lisäksi ultraviolettisäteilyä.
Osa eläimistä kuulee sekä paljon korkeampia että matalampia ääniä kuin ihminen, ja joillakin on viiden tai kuuden perusaistin ohella jopa kolmekin lisäaistia.
Vielä voidaan vain arvailla, missä määrin ihmisen aisteja on mahdollista tehostaa esimerkiksi geenitekniikan keinoin.
Aistien toiminnan tueksi olisi tarjolla toki jo nyt teknisiä ratkaisuja, mutta niitä käytettäessä aistimilta normaalisti tavoittamattomissa olevat ärsykkeet pitäisi muuttaa sellaiseen muotoon, että keskushermosto pystyy käsittelemään niitä. Todennäköisesti suurin osa uudesta informaatiosta menisi tällöin hukkaan.