Voiko kasvinsyöjä olla lihaksikas?
Lihasten kasvu ei edellytä liharavintoa. Niinpä gorillatkin voivat olla lihaksikkaita, vaikka ne syövätkin vain kasveja ja liikkuvat verkkaisesti ja harvakseltaan.

Gorillat ovat monessa suhteessa poikkeuksellisia eläimiä. Ne ovat suurimpia ja voimakkaimpia kädellisiä mutta silti lähes yksinomaan kasvinsyöjiä. Täysikasvuinen uros voi painaa 200 kiloa ja naaraskin puolet siitä. Suurta lihasmassaa selittävät sekä geneettiset että fysiologiset syyt. Gorillan ruokavalio sen sijaan ei erityisesti tue lihasten kasvua.
Gorillan ravinto koostuu pääosin kasvinosista: kasvien kuoresta, rungosta, ytimestä, juurista, versoista, lehdistä ja hedelmistä. Esimerkiksi simpanssit ja paviaanit saattavat saalistaa muita nisäkkäitä, mutta gorillat eivät koskaan syö termiittejä ja muurahaisia isompia eläimiä. Vaikka jotkin gorillan mielikasveista ovat hyvin proteiinipitoisia, kokonaisuudessaan niiden ruoka on vähäproteiinista. Niiden elinalueilla on tarjolla myös vähemmän sokeripitoisia, helposti sulavaa energiaa tarjoavia hedelmiä kuin esimerkiksi simpansseilla.
Gorillalla on pitkä ruoansulatuskanava
Gorillat tulevat toimeen karkealla ja niukkaenergiaisella kasviravinnolla siksi, että niiden ruoansulatuskanava on pitkä. Suolen seinämä, josta ravintoaineet pääsevät imeytymään vereen, on laaja ja imeytymisaika pitkä. Tutkimusten mukaan ravinnolta kestää noin 50 tuntia kulkea gorillan ruoansulatuskanavan läpi, kun aika simpansseilla on 30 tuntia.
Gorilloilla on myös iso umpisuoli, jossa elää selluloosaa hajottavia bakteereja. Niiden avulla gorillan ruoansulatus saa huonosti sulavastakin kasviravinnosta irti enemmän proteiineja ja muita ravintoaineita.
Gorillojen aika kuluu ruokaillessa
Kuten muutkin isokokoiset kasvinsyöjät gorilla joutuu syömään suuria määriä ruokaa saadakseen riittävästi energiaa ja ravinteita. Tästä syystä se oleskelee suuren osan vuorokaudesta maan pinnalla keräämässä ruokaa ja sulattamassa sitä.
Ravinnon hankinta maassa ei kuitenkaan vahvista sen lihaksia, joten metsäisillä seuduilla gorillat viettävät runsaasti aikaa myös jopa 35 metrin korkuisissa puissa. Ne saattavat taittaa oksistossa jopa kahden kilometrin matkoja etsien hedelmäpuita. Tämä kasvattaa etenkin ylävartalon lihaksia. Nuorten urosten lihakset vahvistuvat myös silloin, kun ne painivat keskenään ja valmistautuvat oman lauman johtamiseen.