Älykkäät eläimet tekevät yhteistyötä
Älykkyys on hyvin hankala käsite määriteltäväksi.
Vaikka ihmisen älykkyyttä on tutkittu vuosikausia, vieläkään ei voida sanoa yksiselitteisesti, mitä älykkyys itse asiassa on ja voidaanko sitä arvioida esimerkiksi älykkyystesteillä. Yhden älykkyyskäsitteen sijaan nykyään puhutaankin mieluiten monesta, jopa kahdeksasta eri älykkyystyypistä.
Eläinten älykkyyden tutkiminen on vielä hankalampaa kuin ihmisen. Ensinnäkin on vaikea tietää, mitä eläin itse asiassa tekee, kun se reagoi johonkin tilanteeseen.
Apinat käyttävät työkaluja
Monien apinalajien on havaittu käyttävän työkaluja, kuten oksia, puunrunkoja tai kiviä. Niillä ne hankkivat ravintoa tai helpottavat elämäänsä muulla tavoin.
Silti eläinten älykkyyden arvioinnissa käytetään usein samoja perusteita kuin arvioitaessa ihmisten älykkyyttä. Keskeisimpinä muuttujina käytetään kykyä ratkaista ongelmia, toimia loogisesti, tehdä yhteistyötä, ajatella käsitteellisesti ja ennakoida tulevaisuutta.
Eläinten älykkyyttä on hankala arvioida myös siksi, että monet niiden kehittyneemmistäkin toiminnoista ovat todellisuudessa vaistomaisia eli perustuvat niiden perimään, eikä eläinten tarvitse ”ajatella” reaktioitaan. Hyvä esimerkki tästä ovat yhdyskuntahyönteiset, jotka vaistomaisesti säästävät työtä ja rakennusaineita rakentaessaan mutkikkaita pesiä.
Kahlekuninkaita ja purkkien avaajia
Mustekalat ovat hyvä esimerkki siitä, että selkärangattomatkin eläimet voivat olla älykkäitä. Akvaarioissa mustekalat ovat osoittautuneet varsinaisiksi kahlekuninkaiksi. Altaat onkin suljettava huolellisesti, etteivät mustekalat pääse karkaamaan. Eläimet osaavat myös avata tölkkejä ja pulloja. Mustekalat tietävät myös, milloin kannattaa nähdä vaivaa. Jos esimerkiksi katkarapuja pannaan lasiastiaan, jota ei voi avata, ja astia lasketaan mustekalojen akvaarioon, vanhemmat mustekalat huomaavat pian, että avaamista on turha yrittää. Sen jälkeen ne eivät välitä katkaravuista. Nuoret mustekalat sen sijaan jyskyttävät lasia, kunnes ovat uupuneita. Mustekalojen arvioidaan olevan älykkyydeltään kissojen tai jopa koirien luokkaa.
Yhteistyö
Yhteistyökykyä on aina pidetty älykkyyden merkkinä. Ihmisenkin saavutukset perustuvat suurelta osin juuri yhteistyöhön. Yhteistoiminta on tuttua monille eläinlajeille. Esimerkiksi leijonat metsästävät laumana ja yhdyskuntahyönteiset, kuten muurahaiset, mehiläiset ja termiitit, hoitavat jälkeläisiään, hankkivat ravintoa ja rakentavat pesiä yhdessä. Monet lintulajit hoitavat poikasiaan yhteistuumin. Jotkin lintulajit, kuten galapagosinhiirihaukka, metsästävät parvina, joiden sisällä vallitsee selkeä työnjako. Varisten tiedetään osaavan ryöstää kaloja pitkästäsiimasta siten, että yksi tai kaksi lintua nostaa siimaa ja pitelee sitä paikallaan, sillä aikaa kun kolmas irrottaa kalan koukusta.
Muun muassa mehiläiset käyttävät tilan tehokkaasti hyväkseen jakamalla sen kuusikulmioisiksi kennoiksi. Ratkaisun järkevyys voidaan todistaa matemaattisesti.
Määrittelyongelmista huolimatta on saatu selville, että jotkin lajit ovat selvästi muita älykkäämpiä. Kaikkein nokkelimpia ovat ihmisapinat ja pienet hammasvalaat, kuten delfiinit, mutta myös varislintujen ja papukaijojen on havaittu pystyvän ratkaisemaan monenlaisia ongelmia ja ymmärtämään abstrakteja käsitteitä.
Mainettaan pöllömpi
Pöllöä on vuosisatoja pidetty viisauden ja älyn vertauskuvana. Käsitys on kuitenkin perustunut ennen kaikkea linnun tarkkaavaiseen katseeseen eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kun käyttäytymistutkijat ovat tarkkailleet pöllöjä, he eivät ole havainneet merkkiäkään poikkeuksellisesta älykkyydestä. Pöllöt eivät esimerkiksi juuri kesyynny, niillä on huono muisti, eivätkä ne opi kovin monimutkaisia asioita. Kun pöllöjen ongelmanratkaisukykyä verrataan esimerkiksi varislintuihin tai papukaijoihin, pöllöjen tulokset jäävät selvästi heikommiksi.
