Apinat seilasivat Amerikkaan
Merenkulkija

Ryhmä afrikkalaisia apinoita ehti ylittää Atlantin paljon ennen Kolumbusta.

© Shutterstock & Nicolai Aarøe

Afrikkalaiset apinat purjehtivat Amerikkaan

Ainakin 1 700 kilometriä. Taistelua trooppisia myrskyjä ja ahnaita aaltoja vastaan. Dna ja fossiilit kertovat nyt pienestä sitkeiden apinoiden ryhmästä, joka ylitti Atlantin miljoonia vuosia ennen Kolumbusta ja mullisti eläinkunnan historian.

tiistai 4. syyskuuta 2018 teksti Jesper Milàn & Christian Juul

Jossakin Etelä-Amerikan itärannikolla tapahtui noin 40 miljoonaa vuotta sitten pieni mutta mullistava maihinnousu.

Manner, joka tuolloin oli joka puolelta valtamerten ympäröimä, oli saanut vieraita lähes kahdentuhannen kilometrin päästä. 

Maihinnousijoita oli pieni joukko, ja kaikki niiden sukulaiset olivat jääneet Afrikkaan. Atlantin-ylittäjät olivat apinoita.

Apinoiden arvoitus vaivasi tutkijoita

Sittemmin tulijoiden jälkeläiset ovat levittäytyneet Etelä-Amerikan trooppisille seuduille. Niistä on kehittynyt satakunta eri lajia, muun muassa mölyapinat, kapusiini­apinat, marmosetit eli silkkiapinat, hämähäkkiapinat ja sakiapinat. 

Aber sejlede til Amerika
Mölyapina

Eteläamerikkalaiset apinat, kuten tämä mölyapina, eroavat afrikkalaisista sukulaisistaan siten, että niillä on sivuille osoittavat sieraimet sekä vahva ja taipuisa häntä. 

© Shutterstock

Pitkään Amerikan apinat aiheuttivat tutkijoille harmaita hiuksia. Kukaan ei tuntunut pystyvän selittämään, mistä ja miten ne olivat tulleet.

Charles Darwin pääsi vastauksen jäljille, mutta sitten toisen tutkijan uraauurtava havainto tuntui vievän pohjan hänen teorialtaan.

Apinat ylittivät Atlantin

Vasta äskettäin on geenitutkimuksen avulla päästy jyvälle apinoiden alkuperästä: ne olivat purjehtineet Etelä-Amerikkaan Afrikasta. 

Voit lukea koko tarinan apinoiden uskomattomasta merimatkasta – ja sen mullistavasta vaikutuksesta eläinkunnan historiaan – seuraavasta Tieteen Kuvalehden numerosta.

Jos tilaat nyt heti, saat mahtavan tarjouksen:

  • Kaksi Tieteen Kuvalehteä
  • Lukuoikeuden Tieteen Kuvalehden aiempiin numeroihin digilehtenä
  • Valinnaisen lahjan alla olevasta listasta:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: