1. Indonesialaismato aikoi syödä akvaarion tyhjäksi
Vuoden 2009 alussa englantilaisesta Newquay-akvaariosta hävisi kala toisensa jälkeen jäljettömiin.
Kahden kuukauden kuluttua henkilöstö päätti tyhjentää akvaarion. Jäljellä olevat kalat siirrettiin toisaalle, ja vesi pumpattiin pois.
Pohjalta löytyi melkein metrin pituinen Bobbit-mato – yksi valtamerien suurimmista monisukasmadoista.
Mato on kuin jännitetty jousi hiekassa, ennen kuin se käy saaliseläimensä kimppuun.
Bobbit-mato on ahnas peto, joka voi kasvaa kolme metriä pitkäksi. Se käpertyy merenpohjassa tai kahden kiven välissä s-kirjaimen muotoiseksi.
Kun kala ui ohi, mato avaa suunsa ammolleen ja syöksyy piilostaan. Leuat loksahtavat kiinni niin voimakkaasti, että saaliseläin saattaa jopa katketa.
Varmistaakseen, että kala pysyy satimessa, mato ruiskuttaa siihen reilusti myrkkyä ennen ryhtymistään syömäpuuhiin.
VIDEO: Bobbit-mato vetää kaloja ja mustekaloja hautaan
2. Luukieli murskaa ravinnon
Arapaima kuuluu yli kolme metriä pitkänä maailman suurimpiin makeanvedenkaloihin.
Lajilla on suussaan musertava ase.
Arapaima edustaa luukielikalojen ryhmää, jonka nimestä voi päätellä, että kookkaalla kalalla on luinen kieli. Sen pinnasta törröttävät pienet, hammasta muistuttavat piikit.
Suurimman makeanvedenkalan tittelissä kiinni oleva arapaima käyttää saaliseläinten rusentamiseen sekä kieltä että kitalakea.
Saalistaessaan kala avaa nopeasti suunsa, jolloin syntyvä voimakas imu vetää sinne vettä ja sen mukana saaliseläimen.
Sitten arapaima murskaa syötävänsä painamalla sitä raa'asti kovaa kitalakea vasten käyttäen hyväksi luista kieltään.
3. Suu uppoaa uhriin kuin sahanterä
Ensi näkemältä merinahkiaisesta jää mieleen kuva hieman pulleasta ja valjusta ankeriaasta, mutta se ei ole kala.
Tutkijat vääntävät yhä kättä siitä, missä maailman alkeellisimpiin kuuluvan selkärankaisen paikka tieteellisessä luokittelussa on. Laji on muuttunut tuskin lainkaan miljoonien vuosien aikana.
Alkeellinen selkärankainen voi kasvaa metrin pituiseksi.
Merinahkiainen käyttää ravinnokseen verta ja muita nesteitä, joita se imee saaliseläimestään pyöreällä suullaan. Siinä törröttää useassa ympyrässä teräviä, kolmikulmaisia hampaita, jotka takertuvat esimerkiksi taimeneen.
Syödessään merinahkiainen pureutuu uhriinsa hammaspeitteisellä kielellään ja imee verta.
Ennen kuin merinahkiainen levisi Pohjois-Amerikan Suuriin järviin 1900-luvun alussa, niistä pyydettiin vuosittain seitsemän miljoonaa kiloa taimenta. Vuosisaalis oli 50 vuotta myöhemmin vain 136 000 kiloa.
4. Merikotilo keihästää kielellään
Merikotilot ovat hitaita saalistajia. Siksi niiden pitää toimia viekkaasti saalista saadakseen.
Kotilo liikkuu vaivihkaa merenpohjalla saaliseläimen lähituntumaan ja valmistautuu käyttämään heittoasettaan.
Keilakotilo keihästää pieniä kaloja myrkkyharppuunalla, joka laukeaa sen nielusta. Kun saaliseläin on lamaantunut, se päätyy saalistajan suuhun.
Keilakotiloille on kehittynyt harppuunaa muistuttava kieli, jossa on myrkkyrauhasia. Sillä peto pyydystää saaliseläimiä.
Jotkin merikotilot pystyvät päästämään koko nielunsa ja mahansa ulos suusta niin, että niistä syntyy pussi saaliin ympärille.
VIDEO: Näin keilakotilo harppunoi kalan
5. Tahmea kärsä syleilee saalista
Vuonna 1864 Skotlannin rannikolla rantaan huuhtoutui pitkä, musta mato. Sikäläinen luontoa tutkiva pappi päätti mitata madon.
Tehtävä osoittautui hyvin vaikeaksi, sillä mato katkesi jatkuvasti pienempiin osiin.
Lopulliseksi mittaustuloksesi tuli hämmästyttävät 55 metriä. Ennen nauhamadoksi kutsuttu isolimamato nousi korkealle eläinten pituustilastossa: laji on maailman pisimpiä ellei pisin.
Limamadot voivat kasvaa 55 metriä pitkiksi. Ne kuuluvatkin valtamerien pisimpiin eläimiin.
Isolimamato kuuluu ennen nauhamadoiksi nimitettyyn erikoiseen eläinryhmään, jonka pitkiä, ohuita ja limaisia edustajia esiintyy yleisesti merissä.
Limamadot ovat ahnaita petoja, jotka hankkivat ravintonsa suusta syöksyvällä pitkällä, tahmealla kärsällä. Tämä kiertyy saaliseläimen ympärille ja vetää sen suuhun.
Kärsä voi haaroittua, kun limamato kietoo sen saaliseläimen ympärille ennen suuhun vetämistä.
6. Leuat syöksyvät kuin torpedo
Aikuisena sudenkorennot kuuluvat lentäjien eliittiin, mutta lapsuutensa ne viettävät vedessä ahnaina toukkina. Kehittyessään vaikkapa lammessa toukat syövät hyönteisiä, sammakonpoikasia ja pikkukaloja.
Toukka lähestyy saalistaan hitaasti ja huomaamattomasti kuin sukellusvene ja laukaisee erikoisen alaleukansa kuin torpedon.
Sudenkorennon toukka laukaisee alaleukansa kuin torpedon ja osuu saaliiseen 25 millisekunnissa.
Pitkä alaleuka lennähtää jopa 25 millisekunnissa. Sen kärjessä on kaksi vahvaa koukkua, jotka tarttuvat saaliseläimeen tiukasti.
Sitten sudenkorennon toukka vetää alaleukansa takaisin ja alkaa syödä saalistaan.
7. Naskalit puhkovat saaliseläimen
Millään muulla kalalla ei ole yhtä pitkiä hampaita suhteessa pään kokoon kuin 20–35 senttiä pitkällä sapelisuulla.
Petokala elää valtamerien trooppisissa ja lauhkeissa osissa muutaman sadan metrin syvyydessä, missä on jo melkein pimeää.
Sapelisuun hampaat ovat teräviä kuin naskali ja pituudeltaan yli puolet pään koosta. Kun suu on kiinni, hampaat muodostavat häkin.
Sapelisuun hampaat toimivat sekä pistimenä että vankikoppina.
Havaittuaan saaliseläimen kala ui suoraan sitä kohti suu auki. Sitten se ikään kuin pudottaa linnan laskuportin loksauttamalla leukansa yhteen.
Leuat avautuvat 90 astetta, joten kala pystyy nappaamaan saaliseläimiä, jotka ovat melkein yhtä suuria kuin se itse.
8. 5 000-asteinen kupla tyrmää uhrin
Sievät pistoolikatkaravut luottavat saksiinsa.
Kun katkarapu napsauttaa täysikasvuisia saksiaan, joilla on mittaa puolet sen vartalon pituudesta, syntyy 97 kilometrin tuntinopeudella lähtevä vesikupla.
Kun kupla hajoaa, lämpötila nousee 5 000 asteeseen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Auringon pinta on 5 500-asteinen.
Pamaus on ohi millisekunnissa, mutta kuplan aikaansaama paine riittää tainnuttamaan tai tappamaan pienen kalan.
VIDEO: Näin paineaalto tainnuttaa kalan
9. Kuplaverkko kattaa ryhävalaalle kalapöydän
Kun ryhävalaat havaitsevat kalaparven, ne alkavat uida sen ympäri ja päästellä veteen ilmaa.
Ilma saa aikaan meressä kohoavan kuplarintaman, joka saartaa kalaparven.
Ryhävalas kiertää kalojen alapuolella ja piirittää ne eristävällä kuplarintamalla.
Valaat nousevat nousemistaan, pienentävät ympyrää kierros kierrokselta ja tekevät jatkuvasti enemmän ilmakuplia. Kalat joutuvat entistä ahtaammalle, ja parvi tiivistyy.
Lopuksi valaat uivat kita apposen auki kalojen joukkoon.
Ryhävalaat tiivistävät kalaparvea tuottamillaan kuplilla, ennen kuin ne uivat siihen vedenpinnan tuntumassa suu ammollaan.
