Kuusi miestä ja 520 päivän yksinäisyys

Tieteen Kuvalehden vuosikirjasta 2010: Moskovassa kuusi miestä sulkeutui kesäkuussa avaruus­alukseen. Alus ei kuitenkaan noussut milliäkään maasta, sillä kyse oli avaruuslentosimulaatiosta. Riittävän todellisen ”avaruusmatkasta” tekee simulaation pituus. Osallistujien on vietettävä ahtaissa tiloissa 520 päivää eli tarkalleen se aika, joka lyhimmillään kuluisi lentoon Marsiin, planeetan tutkimiseen ja paluulentoon. Vapaaehtoisiksi kokeeseen ilmoittautuneet miehet ovat kotoisin Venäjältä, Ranskasta, Italiasta ja Kiinasta. Vaikkei yksikään heistä ole oikea avaruuslentäjä, heidän valinnassaan käytettiin silti yhtä tiukkaa seulaa.

Avaruuslentäjät joutuvat nykyisin viettämään Kansain­välisellä avaruusasemalla ISS:llä puoli vuotta kerrallaan. Vaikka se antaa tietoa siitä, miten pitkä eristyneisyys vaikuttaa ihmiseen fyysisesti ja psyykkisesti, olosuhteita ISS:llä ei voi vielä verrata mahdolliseen Mars-lentoon.

Ensinnäkin ISS:n miehistö pystyy pitämään vaivattomasti yhteyttä Maahan. Toiseksi asema saa jatkuvasti elintarviketäydennyksiä ja varaosia, ja siinä on aina valmiina yksi alus, jolla sairastunut tai loukkaantunut voidaan muutamassa tunnissa kuljettaa Maahan. Mitään tällaista ei voi kuvitella Mars-lennolla, jonka osallistujat ovat täysin omillaan. Suurimman osan matkaa lentäjät eivät edes pysty pitämään puhumalla yhteyttä Maahan jääneiden kanssa, sillä kysymysten ja vastaus­ten väli venyy yli puoleen tuntiin.

Ennen oikeaa Marsiin suuntautuvaa miehitettyä lentoa Euroopan avaruusjärjestö ja Venäjä päättivät järjestää 18 kuukautta kestävän kokeen, jossa jäljitellään matkan olosuhteita painottomuutta lukuun ottamatta mahdollisimman tarkkaan. Osallistujat ovat oman onnensa nojassa siitä hetkestä saakka, kun simulaattorin ovet suljetaan. Täydennyksiä ei toimiteta vaan käytössä ovat vain kokeen alkamishetkellä mukaan annetut elintarvikkeet ja varaosat. Jos jokin hajoaa, koehenkilöiden on korjattava se itse.

Kaikki viestintä alukseen tapahtuu ohjauskeskuksen kautta, kuten oikeallakin avaruuslennolla. Tässä tapauksessa ohjauskeskus tosin sijaitsee aivan simulaattorin vieressä. Viestinnästä on silti tehty yhtä hankalaa kuin se olisi todellisella lennolla. Kysymysten ja vastausten välinen viive kasvaa matkan edistyessä, minkä vuoksi normaali keskustelu käy ajan mittaan mahdottomaksi. Osallistujat eivät myöskään voi seurata esimerkiksi televisiolähetyksiä vaan heidän on tyydyttävä mukaan otettuihin elokuviin.

Kokeen päätarkoitus on tutkia pitkän eristyksen vaikutusta ihmisiin, eivätkä koehenkilöt ole siksi saaneet astronauttikoulutusta. Kokeen vaativuuden vuoksi Euroopan avaruusjärjestön eli Esan ja Venäjän edustajat valitsivat silti heidät samoilla perusteilla kuin avaruuslentäjät. Koehenkilöksi pyrki yli 5 000 hakijaa 40 maasta, mutta lääketieteelliset ja psykologiset testit ja talvisissa oloissa pidetyt henkiinjäämiskurssit karsivat ehdokkaita niin, että jäljelle jäi vain kourallinen.

Tiukan valintaseulan läpäisseillä ehdokkailla on sellainen koulutus ja sellaista tietoa, joita tarvittaisiin oikeallakin Mars-matkalla. Yksi ratkaisevista tekijöistä on joukkueen kyky toimia saumattomasti yhdessä. Tiimiin olisi haluttu ottaa myös naisia, mutta vain yksi nainen läpäisi valintakokeet. Koska psykologisten arvioiden mukaan mukana olisi mieluiten pitänyt olla kaksi naista, päädyttiin ainoastaan miehistä koostuvaan kokoonpanoon.

Kokeessa tutkitaan, miten osallis­tujat selviävät Marsin-matkaa vastaavasta ajasta eristyksissä.

Kokeessa jäljitellään kaikkia aidon Mars-matkan vaiheita. Siksi se jakaantuu kolmeen jaksoon. Ensimmäinen niistä on menomatka Marsiin, joka alkoi 3. kesäkuuta ja päättyy helmikuussa 2011. Sen jälkeen miehistö jakautuu kahteen osaan, ja puolet koehenkilöistä ”laskeutuu” Marsiin siirtymällä laskeutumismoduuliin. Moduuli on varustettu ilma­lukolla, joka avautuu Marsin pintaa esittävään pieneen tilaan. Kuukauden kestävän jakson aikana kolmen planeetalle laskeutuneen on tutkittava avaruuspuvuissa tilasta löytyvää pölyä ja kiviä ja kerättävä niistä näytteitä. Suunnitelmien mukaan kokeen kolmas jakso eli kotimatka alkaa maaliskuussa 2011. Kotiin päästään vasta kahdeksan kuukauden ”lennon” jälkeen marraskuussa 2011.

Miehistöllä on koko matkan ajan näkymä avaruuteen aivan kuin oikealla Mars-lennolla. Aidon avaruuden sijaan koehenkilöt tuijottavat kuitenkin näyttölaitetta, jossa Maa aluksi näyttää suurelta ja pienenee etäisyyden kasvaessa.

Simulaattorissa oleskelu on jaksotettu niin, että viittä työpäivää seuraa kaksi lepopäivää, mutta valvomossa on aina ympärivuorokautinen miehitys. Fyysisen kunnon ylläpitämiseksi jokaisen osallistujan on määrä harjoitella päivittäin kaksi tuntia kuntosalilla. Lyhyeen suihkuun on kuitenkin mahdollisuus vain joka kymmenes päivä.

Osallistujien on suoritettava satoja tieteellisiä kokeita ja raportoitava niistä. Simulaatiossa koetaan myös vikailmoituksia ja kriisitilanteita, joista koehenkilöiden on selvittävä ilman apua, sillä pitkän viiveen vuoksi neuvoja on mahdotonta kysyä ohjauskeskuksesta. Niinpä osallistujien on osattava korjata niin vessan kuin elektronisten kojeidenkin viat.

Vaikka 18 kuukautta kuulostaakin pitkältä ajalta, se on lyhin mahdollinen, jona matka Marsiin voitaisiin tehdä nykytekniikalla. Lyhin lento vaatisi kuitenkin, että paluumatka kulkisi Venuksen ohi, eli läheltä Aurinkoa, joten toteutuessaan matka voi olla tätäkin pidempi. Pisimmillään matkaan naapuriplaneetalle voisi kulua jopa kolme vuotta, josta lähes 15 kuukautta vietettäisiin perillä Marsissa.