Naarmuuntumattomat linssit, kestävät autonrenkaat, ergonomiset patjat, huomaamattomat hammasraudat, kätevät sipsipakkaukset, tehokkaat ruostesuojamaalit ja navigaattorit. Nämä kaikki on aikoinaan kehitetty avaruuslentojen erityisoloja varten. Ne ovat rikkaiden maiden asukkaille arkisia asioita, joiden yhteys ilmakehän ulkopuoliseen maailmaan on vain harvoille tuttu.
1950-luvulta alkaen avaruustutkimus on tuottanut keksintöjä, jotka sittemmin ovat siirtyneet tavallisten ihmisten käyttöön. Jo vuonna 1962 Nasa perusti ohjelman, jonka tavoitteena oli kehittää avaruustekniikan sovelluksista maanläheisiä versioita. Esimerkit osoittavat, että jossakin on onnistuttu.
Ideat on syytä laskea plus-puolelle, kun arvioidaan sitä, kannattaako kallista avaruustutkimusta rahoittaa. Lue lisää sen siipien suojassa syntyneistä keksinnöistä uudesta Tieteen Kuvalehdestä.
Riikka Weckstén
toimittaja
Maailman suurin luolasto kasvaa
Borneossa Gua Batu Putihin luolastoa 2009 tutkinut ryhmä havaitsi, että se on suurempi kuin on luultukaan. Luolia aiotaan kartoittaa tulevaisuudessa lisää.
Nirsoilu pahentaa saukon ahdinkoa
Kun ravinnosta on pulaa, merisaukko erikoistuu pyytämään tiettyjä eläimiä. Nirsoilu kuitenkin heikentää saukon yleiskuntoa ja jouduttaa kuolemaa.
Hiilidioksidi poistuu savusta
Hiilidioksidia voitaisiin jo ottaa talteen ja varastoida, mutta esteenä ovat suuret kulut. Tilanne muuttuu, kun käyttöön saadaan edullisempia menetelmiä.
Aivojen arvoitukset: Miten muisti toimii?
Tutkijat ovat alkaneet ymmärtää, millaisen järjestelmän varassa ihminen muistaa – ja unohtaa. Silti avoimia kysymyksiä on yhä paljon.
Muita aiheita:
Dna antoi kasvot Grönlannin asuttajille
Ihmisen ikä riippuu geeneistä
3-d-tulostimet valmistavat jo siirteitä
Aurinkokunta numeroina
Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!