Robotti pujottelee oksien lomitse

Treebot liikkuu itsenäisesti puiden latvustossa. Se painaa alle kilon ja pystyy kuljettamaan tavaraa kaksi kertaa oman painonsa verran.

Treebot on kiipeävä robotti, joka voi kamerallaan kuvata puissa viihtyviä eläimiä.
Reuters/Scanpix
Treebot on kiipeävä robotti, joka voi kamerallaan kuvata puissa viihtyviä eläimiä.

Kiipeileviä robotteja on toki nähty ennenkin, mutta Hong­kongin yliopistossa kehi­tetty Treebot lyö taidoillaan kaikki edeltäjänsä laudalta. Se ei nimittäin osaa vain kavuta puunrunkoa pitkin, vaan se pystyy myös liikkumaan oksistossa.

Alle kilon painoisessa mekaanisessa kiipeilijässä on kamera. Niinpä sitä voidaan käyttää latvuksien tutkimiseen. Robotti saa pitävän otteen puunkuoresta kahdella kynnellä, joista toinen on aina ankkuroitunut alustaan ja toinen etsii sopivaa tarttumakohtaa. Siirtymisen aikana keskiosa vääntelehtii samaan tapaan kuin mittariperhosen toukka. Joustavien liikkeiden ansiosta se pystyy kiipeämään erikokoisiin puihin.

Treebotin nykyversio toimii sokkona. Se siis joutuu etenemään oksien seassa raajoillaan tunnustellen. Tavoitteena on kuitenkin lisätä siihen konenäkö, joka mahdollistaa myös kauko-ohjauksen maasta käsin.

Treebot sopii myös pieniin kuljetustehtäviin, sillä se jaksaa kantaa pari kiloa tavaraa. Sillä voidaan vaikka viedä syöttejä puun yläoksille.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.