Frontpage 6/2011

Tieteen Kuvalehti 6/2011

Tässä Tieteen Kuvalehden numerossa alkaa uusi artikkelisarja ”Määränpäänä Mars”.

maanantai 4. huhtikuuta 2011 teksti Riikka Weckstén

Valvontakeskuksen väki alkaa olla vihan kohde, matkakumppaneiden kanssa syntyy koko ajan riitatilanteita, ja lopulta ainoastaan työrutiinit työntävät masentavia ajatuksia loitommalle. Tuollaiselta saattaa tuntua, kun on matkalla Marsiin – ainakin, jos Maassa suoritettuihin eristyskokeisiin osallistuneiden ihmisten kokemukset antavat suuntaa lennon tunnelmista.

Parhaillaan Moskovan lähistöllä on meneillään koe, jossa henkilöt ovat eristyksissä jokseenkin yhtä kauan kuin matka Marsiin ja sieltä takaisin kestää. Sen ja aiempien testien pohjalta pyritään selvittämään, miten ihminen tulee toimeen kuukausia pienessä tilassa ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Kokeissa on havaittu, miten tärkeitä kasvit, linnut ja vaikkapa tuulen tunne iholla ovat henkiselle hyvinvoinnille.

Tässä numerossa alkaa kolmiosainen sarja, jossa valotetaan naapuriplaneetan valloitushankkeiden etenemistä. Ensimmäisessä osassa keskitytään lennon valmisteluihin, toisessa tutkimukseen ja kolmannessa valloitukseen.

Riikka Weckstén toimittaja

Uudet rokotteet myös parantavat

Eri puolilla maailmaa kehitellään uudenlaisia rokotteita, joiden avulla sairauksia voidaan sekä ehkäistä että parantaa.

Suuret kivet hiihtävät aavikolla

Miten kivet voivat liikkua ja jättää jälkiä Mojaven aavikon kovaan saveen? Tšekkitutkija uskoo selvittäneensä asian.

Näin seurataan ilmastonmuutosta

Miten maapallon ilmaston vaihtelusta saadaan tietoa? Maan kulloinenkin keskilämpötila selviää mittaamalla ja tilastoimalla.

Vuosi historian pahimman öljyonnettomuuden jälkeen

Porauslautan räjähdys Meksikonlahdella huhtikuussa 2010 aiheutti historian pahimman öljyvuodon merellä. Vuoden takaiset kokemukset ovat auttaneet varautumaan uusiin onnettomuuksiin.

Kehon hyvä rasva auttaa karistamaan kiloja

Vararavintona toimiva valkoinen rasva voi saada kyytiä viileässä vuoristoilmassa, sillä se edistää ruskean rasvan toimintaa.

Muita aiheita:

Dna:sta rakennetaan nanorobotteja Eläimetkin suosivat kehon oikeaa puolta Akropolis nousee uudelleen kivi kiveltä Siru kartoittaa mehiläisten reitit

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: