Frontpage 14/2011

Tieteen Kuvalehti 14/2011

Lue muun muassa minikokoisista satelliiteista, lisääntymismenetelmistä ja nykyistä edeltävästä maailmankaikkeudesta.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kun Louise Brown syntyi 1978, hän oli sensaatio jo ennen kuin hänen napanuoransa oli ehditty katkaista. Louise oli maailman ensimmäinen ”koeputkilapsi” eli hänen äitinsä munasolu oli hedelmöitetty petrimaljassa. Nyt 30 vuotta myöhemmin keinohedelmöitys on yleisesti käytössä. Niin nopeasti maailma muuttuu.

Louisen elinaikana on ehditty tehdä muitakin läpimurtoja, jotka ovat auttaneet lapsettomuudesta kärsineitä pareja vanhemmiksi. Ja lisää on tulossa.

Monet tutkijat uskovat, että jo 10–20 vuoden päästä miehen solu voidaan muuttaa munasoluksi ja naisen solu siittiöksi. Siten samaa sukupuolta oleva pari voisi saada yhteisen lapsen ilman sukusolun luovuttajia.

Tutkijoiden ja päättäjien kannattaa jo nyt alkaa varautua kiivaaseen keskusteluun, sillä moni varmasti aluksi torjuu uuden lisääntymismenetelmän luonnottomana. Lue lisää tämän numeron artikkelista ”Naisesta isä ja miehestä äiti”.

Riikka Weckstén toimittaja

Avaruustutkimusta minikoossa

10 x 10 x 10 senttiä on sopiva koko satelliitille. CubeSat selviytyy tärkeistä tehtävistä, ja sen hinta on vain murto-osa isojen satelliittien kustannuksista.

Uusi sukupolvi saa alkunsa tansista

Eläinten soidinmenot ja kosiotanssit ovat komea show. Näytös on kuitenkin monelle eläimelle elämän ja kuoleman asia.

Moora sai uudet kasvot

Vuonna 2000 pohjoissaksalaiselta suolta löytyi tytön ruumis, joka osoittautui 2?650 vuotta vanhaksi. Nyt tytöstä on kerätty niin paljon tietoa, että hänelle on voitu taiteilla kasvot.

Pyörivä rumpu varastoi vihreää energiaa

Vauhtipyörä tallentaa energiaa liikkeenä, ja liike voidaan nopeasti muuttaa sähköksi. Maailmalla erilaiset vauhtipyörän muunnelmat antavatjo säätövoimaa sähköverkkoihin ja vauhtia autoille.

Muita aiheita:

IT-profeetta Kurzweil lupaa ikuisen elämän Kalastus muuttuu kasvatukseksi Hyönteisen aivoissa on huipputeho minikoossa Säteilyssä näkyy edellinen maailmankaikkeus Sukellusveneen tarina

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: