Frontpage 14/2010

Tieteen Kuvalehti 14/2010

Lue muun muassa hain kuudennesta aistista, Auringon pimeästä kumppanista ja tekniikan haasteista 2010-luvulla.

tiistai 7. syyskuuta 2010 teksti Riikka Weckstén

Useimmista ajatus Auringon vielä havaitsemattomasta pienestä seuralaistähdestä tuntuu varmaankin kovin kummalliselta. Seuralaistähteä on kuitenkin jo pitkään ehditty etsiä Oortin pilvestä kaukaa Aurinkokunnan ulkopuolelta. Asiaa mutkistaa vielä se, että vaikka tähti olisikin olemassa, sitä ei voida nähdä, sillä tämän niin kutsutun Nemesiksen oletetaan olevan pieni ruskea kääpiö, joka säteilee enimmäkseen infrapuna-alueella.

Ajatus seuralaistähdestä esitettiin noin 25 vuotta sitten. Teorian mukaan tähden painovoima ajaa miljoonien vuosien välein meteoreja ja komeettoja kohti Aurinkokunnan planeettoja. Tähti olisi siis syynä Maassa 26 miljoonan vuoden välein tapahtuneille joukkotuhoille. Teoria on ajankohtainen, sillä Kuun kivistä tehdyt tutkimukset antavat viitteitä siitä, että Nemesis todellakin saattaisi olla olemassa. Lisäksi viime vuonna matkaan laukaistu WISE-infrapunaluotain voi löytää todisteita oudon tähden olemassaolosta. Lue lisää Auringon pimeästä kumppanista uudesta Tieteen Kuvalehdestä. Riikka Weckstén toimittaja

Sää runtelee kulttuuriperintöä Monet arvokkaat kulttuuri- ja luontokohteet ovat huonossa kunnossa, ja ilmastonmuutos vain pahentaa tilannetta. Nyt etsitään keinoja, joilla tuhot minimoidaan.

Luotain paljasti Marsin kauneuden Mars Reconnaissance Orbiter -luotain on neljän vuoden ajan kerännyt tietoa ja ottanut kuvia punaisesta planeetasta

Tekniikan haasteet 2010-luvulla internet, koti ja energiatalous kokevat monta mullistusta. Lue, mitkä haasteet tutkijat asettavat etusijalle ja miten todennäköiseltä niiden saavuttaminen näyttää.

D-vitamiini pitää huolta puolustuksesta Uusissa tutkimuksissa on todettu, että immuunijärjestelmä aktivoituu vain, kun elimistössä on riittävä määrä D-vitamiinia.

Muita aiheita: Hai saalistaa kuudennella aistillaan Kännykkä tekee taviksesta tutkimusapulaisen Kehon liikkeet tehostavat ymmärtämistä Geenitesti varmisti tsaariperheen kohtalon

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: