Vedenalainen verkko valvoo Euroopan vesiä

Kaksitoista valvonta-asemaa kerää tietoja tauotta

tiistai 1. syyskuuta 2009

Suurinta osaa maapallon pinnasta peittävät meret, joiden pohja on valtaosin tutkimatonta aluetta. Tietoa merenpohjasta on hankittu lähinnä tekemällä tutkimusretkiä ja poraamalla merenpohjaa. Tietämyksen lisäämiseksi jo lähiaikoina on tarkoitus perustaa vedenalainen tiedonkeruujärjestelmä, joka toimii jatkuvasti. Tuleva Euroopan merenpohjan havainnointiverkosto eli ESONET (European Seafloor Observatory Network) on osa Euroopan unionin ja Euroopan avaruusjärjestön Esan yhteistä tiedustelu- ja ympäristöntarkkailuhanketta GMES:ää (Global Monitoring for Environment and Security). Vedenalaisten valvontalaitteiden toimintaa valvovat ranskalaiset asiantuntijat, ja hanketta koordinoi skotlantilainen Aberdeenin yliopisto. ESONET koostuu 12 valvontapisteestä, jotka perustetaan muun muassa Pohjoiselle jäämerelle, Atlantille ja Mustallemerelle. Valvonta-asemille siirretään sähköä mantereelta mereen upotettua kaapelia pitkin. Kuituoptisen kaapelin kautta myös asemien keräämät mittaustulokset siirtyvät internetiin ajantasaisesti. Näin uusimmat tulokset ovat heti tutkijoiden käytettävissä. Valvontalaitteita pystytään kauko-ohjaamaan maalta. Tutkijat voivat esimerkiksi kääntää kameroita tai muuttaa näytteenottoväliä. Valvonta-aseman laitteet rekisteröivät muun muassa veden lämpötilan ja merivirtojen voimakkuuden ja suunnan sekä määrittävät meribakteerien lajin ja ottavat niistä dna-näytteitä. Kiinteiden mittauslaitteiden lisäksi järjestelmään kuuluu lukuisia robottisukellusveneitä ja pohjassa liikkuvia tutkimusrobotteja. Pienet automaattiset porausasemat voivat kairata näytteitä pohjakerrostumista. Valvontaverkosto on määrä ottaa käyttöön vuonna 2011. Vedenalaisen valvontaverkoston perustamiskustannuksiksi arvioidaan 130–220 miljoonaa euroa. Valvonta-asemat sijoitetaan enimmillään 4?000 metrin syvyyteen. Hankkeen mittavuudesta kertoo myös se, että tietoliikenteeseen tarkoitettua kuituoptista kaapelia tarvittaneen 5?000 kilometriä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: