HMS Argus

Lentotukialus on voimatekijä

Lentotukialukset toimivat sotilaskoneiden liikkuvina tukikohtina ja nousu- ja laskupaikkoina. Niillä on ollut merkitystä useissa kansainvälisissä selkkauksissa ensimmäisen maailmansodan ajoista alkaen.

tiistai 6. lokakuuta 2009 teksti Jan Aagaard

1917

Brittiläinen HMS Argus oli ensimmäinen varsinainen lentotukialus.

USS Langley

1922

USS Langley oli lentotukialukseksi muunnettu yhdysvaltalainen huoltolaiva.

Pearl Harbor

1941

Japani iski USA:n Pearl Harborin tukikohtaan koneilla, jotka operoivat lentotukialuksilta. USA julisti iskun takia sodan Japanille.

1950–1953

Yhdysvaltalaisia lentotukialuksia käytettiin paljon Korean sodassa.

1965–1975

Yhdysvallat pommitti Pohjois-Vietnamia koneilla, jotka operoivat Etelä-Kiinan merelle sijoitetuilta lentotukialuksilta.

Falkland

1982

Falklandin sodassa britit hyötyivät lentotukialuksistaan.

1991

Kolme USA:n lentotukialusta osallistui Persianlahden sotaan, joka alkoi Irakin miehitettyä Kuwaitin syksyllä 1990.

1999

Jugoslaviaa vastaan suunnatun Nato-operaation aikana hyödynnettiin lentotukialuksilta operoivien koneiden hankkimia tiedustelutietoja.

2001

Afganistanin sodan alussa noin kolme neljäsosaa ilmaoperaatioista suoritettiin lentotukialuksilta käsin.

2003

Kuuden yhdysvaltalaisen lentotukialuksen koneet osallistuivat useimpiin ilmahyökkäyksiin Irakin sodassa. Ne laukaisivat paljon ohjuksia.

USS Abraham Lincoln

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: