Genetic manipulation

Uusista lajikkeista enemmän ruokaa

Maailman väkiluku kasvaa, eli ruokaa tarvitaan yhä enemmän. Sen tuottaminen ei kuitenkaan saisi lisätä ilmakehän hiilidioksidikuormitusta. Maatalouteen tarvitaan uusi vihreä vallankumous.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009 teksti Ib Salomon

Vihreäksi vallankumoukseksi kutsuttiin niitä maanviljelytekniikan muutoksia, jotka toteutettiin suuressa osassa maailmaa 1960-luvulla. Tuolloin maailman väkiluku kasvoi nopeasti ja ruoantuotanto uhkasi jäädä pahasti jälkeen. Ruokapulalta vältyttiin uusien satoisampien lajikkeiden ja tehokkaampien viljelymenetelmien ansiosta.

Vihreän vallankumouksen keskeisiä aikaansaannoksia oli muun muassa uusi riisilajike, joka tuotti entistä suuremman sadon ja tuleentui nopeammin. Sen ansiosta saatiin vuodessa kolme satoa kahden sijaan.

Kasvit eivät ehdi sopeutua

Ilmastonmuutos ja väestönkasvu vaativat uutta maatalousvallankumousta. Tilanne on kriittinen: maapallon keskilämpötila on nyt 15 astetta, ja sen arvellaan nousevan noin kaksi astetta. Muutos on todennäköisesti niin nopea, että kasvit eivät ehdi sopeutua siihen. Lisäksi monin paikoin esiintyy entistä enemmän äärimmäisiä sääilmiöitä.

Odotettavissa on, että kuivat alueet kuivuvat entisestään ja kosteat seudut muuttuvat yhä kosteammiksi. Samalla maailman väkiluvun odotetaan kasvavan nykyisestä lähes seitsemästä miljardista yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

Viljelymaata tarvitaan lisää. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn mukaan käyttämätöntä pelloiksi sopivaa maata on erityisesti Afrikassa. Maataloustuotantoa voidaan lisätä myös pohjoisessa, sillä ilmaston lämpeneminen pidentää kasvuaikaa.

Mahdolliseksi ratkaisuksi on esitetty myös uusia muuntogeenisiä lajikkeita.

Geeninsiirroilla kasvit saataisiin kasvamaan vähäravinteisessa maassa, kestämään tauteja ja tuottamaan suurempia satoja.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: