nb_u15 ex machina

Robottiastronautti muuttaa fiktion todeksi

Uudessa tieteisfilmissä keskiöön nousevat ihmisen ja tekoälyn väliset keskustelut. Todellisuudessa ensimmäinen tekoälyllä varustettu robotti on juuri palannut Maahan ISS-asemalta.

torstai 9. huhtikuuta 2015 teksti Babak Arvanaghi

”Ylhäältä Maa hohti kuin sininen led”, totesi Kirobo-robotti ensimmäiseksi Maan kamaralla palattuaan Kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:ltä, jossa se oli viettänyt 18 kuukautta.

Avaruudessa oleskelunsa aikana japanilainen robotti teki useita Guinnessin kirjaan päätyviä ennätyksiä: se on muun muassa robotti, joka on keskustellut ihmisen kanssa korkeimmalla Maan pinnasta.

Kirobon on kehittänyt Tokion yliopisto, ja robotti tuli Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:n ensimmäisen japanilaisen komentajan, Koichi Wakatan, mukana. Kuva: Toyota.

Keskustelurobotti filmin pääosassa

Kirobo palasi Maahan samoihin aikoihin kuin Ex Machina -filmi ilmestyy elokuvateattereihin. Elokuvassa, jonka Yhdysvaltojen ensi-ilta on 10. huhtikuuta, keskiössä on juuri robotin ja ihmisen välinen viestintä.

Elokuvassa tutkija luo AVA-nimisen robotin ja testatakseen sen tekoälyä hän kutsuu laboratorioonsa nuoren Caleb-nimisen neron keskustelemaan AVAn kanssa.

Tekoäly luo ristiriitatilanteen

Calebin ja AVAn välille syntyy nopeasti tiivis side, ja Caleb alkaa luottaa yhä enemmän digitaaliseen luomukseen.

Tilanne kärjistyy, kun Caleb joutuu miettimään, pitääkö hänen luottaa enemmän ihmisiin vai digiolentoon.

Elokuva antaa aihetta pohtia, miten ihmisen pitäisi suhtautua robotteihin, kun niistä tulee niin inhimillisiä, että ihminen alkaa nähdä itsensä niissä.

Lue myös: Älykkäät robotit ovat uhka

Roboteista ihmisen kuvia

Astronauttirobotti Kirobo ei ole vielä kovin ihmismäinen. Se on kuitenkin iso askel kohti robotteja, joilla on inhimillisiä ominaisuuksia:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: